maanantai 2. huhtikuuta 2018

Loppuneet 3/2018



Ziaja eye make-up remover. 

Ziajan kaksifaasinen silmämeikinpoistoaine on tullut hommattua edullisessa kahden kappaleen paketissa ja nyt niistä tämä toinenkin tuli tiensä päähän. Ei huono, mutta ei niin tehokas, nopea ja vaivaton kuin esimerkiksi Lumenen ja Nivean vastaavat tuotteet. Tämä vaati enemmän "muhittelua" ja vanulapun kanssa työskentelyä, jotta kaikki vedenkestävä ripsiväri lähti pois kunnolla. Ei kuitenkaan vaatinut loputonta hinkkaamista eikä myöskään ärsyttänyt tai kirvellyt silmissä, mistä tietysti plussaa.

Simple micellar cleansing water.

Tämä oli mukavan lempeä perusmiselli. Edullinenkin vielä. Siitä huolimatta jatkosta tämän kanssa en osaa sanoa, koska markkinoilla on misellejä yllin kyllin ja mielellään kokeilen välillä uusiakin juttuja tai palailen välillä vanhoihin tuttuihin. Tälläkin hetkellä korkattuina on pari ja jemmoissa yksi misellivesi odottelemassa käyttöään eli akuuttia tarvetta misellille ei tule edes hetkeen olemaan.


Garnier Vitalizing Toner All Fresh.

Odotin tuotteen nimen sekä putelin tekstien perusteella ehkä hieman vesimäisen raikkaampaa ja neutraalimpaa kasvovettä. Loppupeleissä tämä oli nimittäin melkoisen puhdistavan (joskus jopa inasen kuivattavan) oloinen eikä tuoksukaan lukeutunut suosikkeihini. Toimi silti sekaiholla ihan ookoosti silloin kun pintakuivuus ei vaivannut. Tuskin ostan tätä versiota uudelleen, mutta muita Garnierin kasvovesiä mitä luultavimmin.


ACO Resque Mist. 

Täydellinen kosteuttava kasvosuihke meikin päällä käytettäväksi hienojakoisuutensa ansiosta. Poistaa pintakuivuudesta johtuvaa pientä kiristelyä, rauhoittaa, raikastaa, tuoksuu hyvälle ja suojaa kasvojen ihoa ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Itselläni on tapana suihkaista meikkaamisen jälkeen naamaan ensin jotain kasvosuihketta ennen varsinaista meikinkiinnityssuihketta, koska jälkimmäiset sisältävät usein alkoholia tai tuntuvat muutoin kuivattavan/mattaavan ihoa helposti liiaksikin asti. Face mistejä voi toki suihkia kasvoille vaikkapa ennen voiteen/seerumin levittämistä tai muuten vaan aina kun iho janoaa lisäkosteutusta sekä virkistystä. Kaipaan kuitenkin vaihtelua tällaistenkin tuotteiden suhteen ja käyttelen nyt välillä muita kasvosuihkeita, mutta jos tämä pysyy vielä jonkin aikaa valikoimissa, niin ostan kyllä uudelleenkin.

Avon nutraeffects Hydration Gel Cream.

Aluksi käytin yövoiteena, koska suosikkini Avonin kasvovoiteista (en muista tähän hätään enää nimeä, mutta sellainen geelimäinen, sopivan kevyt mutta silti kosteuttava/pehmentävä yövoide) lopetettiin ja halusin kokeilla olisiko tästä sen korvaajaksi. En tykästynyt tähän läheskään yhtä paljon ja voide päätyi lopulta ihan päiväkäyttöön, koska soveltuu kumpaiseenkin tarkoitukseen.

Koostumus on nimensä mukaisesti geelivoidemaista ja melko nopeasti ihoon imeytyvää. Kosteutti omiin tarpeisiini nähden useimmiten riittävästi, mutta talvikuivalle iholle oli joskus liian kevyttä. Toisaalta ihon ollessa rasvaisempi ei tämä päivävoiteena onnistunut hillitsemään toisinaan esiin pukkaavaa kiiltoa. Tykkäsin käyttää tätä yleensä seerumien päällä. Tuoksu oli vähän njääh, mutta eipä tuo suuremmin häirinnyt. En vakuuttunut siinä määrin, että hankkisin tätä uudelleen.


Palmolive Gourmet Mint Shake Body Butter Wash.

Ihana, juuri sopivan pehmeä ja raikas minttuinen tuoksu. Koostumus on täyteläisen paksua ja tuntuma iholla "ylellinen" tavalliseen geelimäiseen suihkusaippuaan verratuna. Ei kuivattanut kroppaa ainakaan silloin tällöin käytettynä. Vaikka tykästyinkin hurjasti niin aikansa kutakin ja tästä Palmoliven Gourmet sarjasta ostanen seuraavaksi jonkun muun tuoksun (erityisesti mansikka ja vanilja houkuttelisivat).

Avon simply delicate Gentle Feminine Wash.

Kriittisten paikkojen pesunesteitä tulee osteltua aina välillä, mutta en ole niiden suhteen mitenkään merkkiuskollinen. Näitäkin Avonin pesutuotteita on tullut käytettyä useampia erilaisina versioina.

Avon Men Revitalising Shave Gel. 

Oli käytössä sheivauksessa ja toimi siinä hommassa oikein mallikkaasti. Tuoksu oli tietysti jokseenkin maskuliininen, mutta ei yliampuvasti. Avokille näitä Avonin Shave Geleja sun muita vaahtoja tuppaa kertymään (äitinsä ja siskonsa Avon edustajina antavat niitä säännöllisesti lahjoiksi/tuomisiksi), joten välillä auttelen niiden kuluttamisessa käyttämällä niitä sheivaukseen.


XZ Teho Shampoo.

Avokille hommattu shampoo, jota innostuin itsekin satunnaisesti käyttämään.  Kyseessä on hilsettä ehkäisevä ja rauhoittava shampoo, joka tuntui auttavan omalla kohdalla satunnaiseen päänahan kutinaan. Hilseongelman hillitsemiseen en osaa ottaa kantaa, mutta tämän siis lupaillaan hilseen poistamisen ohella myös tasapainottavan sekä rauhoittavan hiuspohjaa, mikä oli itselleni oleellisempi ominaisuus. XZ on edullinen, kotimainen ja silikoniton, joten merkin tuotteita päätyy kylppäriin varmasti jatkossakin, vaikka ei tätä yksilöä tulisikaan enää hankittua.

Mades TONES Caring & Volumising Conditioner. 

Todella voimakkaan hajuinen hoitoaine meinasi jäädä käyttämättä tyrmäävän tuoksunsa vuoksi. Tuuheutta lupailevaksi hoitsikaksi tämä oli yllättävän hoitavaa sekä siloittavaa, joten kaipaamani tuuheutus jäi omissa hiuksissani aika minimaaliseksi. Hiukset oli kyllä helppo selvitellä tämän käytön jäljiltä ja niistä tuli kivan sileät, mutta kuten sanottu hurja tuoksu jätti ne muutamat hyvätkin puolet varjoonsa. Tuoksu oli tässä tosiaan voimakkaan hajuvesimäinen ja se jäi hiuksiin (sekä kylppäriin ja tarttui tyynyliinaan) pitkäksi aikaa. Laimentelin tätä yleensä jollain toisella hoitoaineella (esimerkiksi miedon tuoksuisella Linnalla), mutta siltikin haju oli meikäläiselle liikaa. Sitkeästi ja kauan tämän kanssa taistelin ja nyt se on sen verran loppu, ettei noita jämiä saa enää suht kovasta pullosta ulos puristettua. Kun tästä vihdoinkin pääsin, en aio merkin hiustuotteisiin kajota enää ikinä.

Loreal Elvital Extraordinary CLAY Beautifying Conditioner.

Tämä hoitsikka oli tuosta edellisestä poiketen kovasti mieleeni. Hyvä perushoitsikka kaikinpuolin. Ei latistanut hiuksia, mutta hoitotehoakin löytyi ihan riittävästi. Levittyi hiuksiin vaivattomasti ja tasaisesti plus huuhtoutui pois helposti. Hyvä puhtaan raikas ja hieman makeahko tuoksu.


Ziaja slim anti-cellulite express body serum.

Ns. selluliittivoiteita on käytössäni hyvinkin satunnaisesti ja lähinnä kuuriluontoisesti. Kuten on tullut todettua, en usko mihinkään ihmeitätekevään vaikutukseen, mutta kaipa nämä sellurasvat jollain tasolla napakoittavat, tasoittavat ja kiinteyttävät kropan ihoa sekä vaikuttavat myönteisesti nestekiertoon kudoksissa tai jotain vastaavaa. Tämä Ziajan seerumi oli perinteisen body lotionin kaltaista ja se imeytyi nopeasti sekä tuoksui piristävälle. Jätti ihon sileämmäksi ja jotenkin napakammaksi. Tuntui myös iholla mukavan virkistävältä eli ei valittamista. Kroppaseerumi kuului samaan pakettiin vartalokuorinnan kanssa, joka tosin saavutti loppunsa jo aikoja sitten.


Avon Cherish anti-Perspirant Deodorant.

Avonin dödöt eivät ole juttuni. Ainakin ne muutamat joihin olen tähän mennessä tutustunut (tämä mukaan lukien) ovat olleet koostumukseltaan ohutta lirua ja sotkevaa sorttia (loiskuvat laitettaessa pitkin poikin). Tuosta johtuen myös kuivuminen ottaa aikansa ja aikahan on yleensä aamusin kortilla. Säännöllinen käyttö on myös aina jossain määrin ärsyttänyt/kuivattanut kainaloideni ihoa. En ole koskaan lämmennyt hajuvesien kanssa saman tuoksuisille dödöille tai muille oheistuotteille ja Cherish -tuoksu, joka on sinällään ihan jees, rupesi dödönä olemaan itselleni aivan liikaa. Avonilta löytyy sellaisiakin anti-perspirantteja, jotka eivät kuulu mihinkään tuoksusettiin, mutta nekään eivät ole toistaiseksi vakuuttaneet.


Rainbow Hand & Face Kosteuspyyhe (40 kpl).

Meikkipöydällä majailevia perusjuttuja käsien ja swatchien putsailemista varten. Toimivat siinä missä muutkin vastaavat (nämähän eivät olleet varsinaisesti meikinpoistoliinoja), ei moitittavaa, vaikkei näistä oikein mitään spesiaalia mieleen jääkään.


Essence lash & brow gel mascara.

Käytin kulmakarvageelinä. Ihan ok, mutta ei yltänyt kärkikastiin tämän kategorian suosikeissani (Lumene, Natural Code ja Maybelline vievät edelleen parhaat sijoitukset).

Catrice Liquid Camouflage Concelaer (sävy 005).

Peittokykyä oli hyvin ja sävykin natsasi hienosti, mutta talviaikaan tämä oli liian kuivakan näköistä etenkin silmänalusilla. Kasvoille "työstäminen" piti tehdä sutjakkaasti ja vain haluttu kohta kerrallaan, koska muutoin ehti asettua ja jämähtää paikoilleen jolloin levittely ei enää meinannut oikein onnistua. Varovaisen positiivisissa tunnelmissa sujuneen alkutaipaleen jälkeen täytyy todeta, että en tykännyt, ei jatkoon.


Isadoran ja Lumenen ripsiväreistä kirjoittelin jo aiemmin tässä postauksessa. Uudistunutta Lumenen Blueberry Wild Curl mascaraa täytyy ehdottomasti hankkia jossain vaiheessa vedenkestävänä versiona.


Lisäksi pari rajauskynää, Yves Rocherin valokynä sekä essencen eyeliner päätyivät vanhuuttaan roskiin.