keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Meikkipöydän kätköt: yksittäiset luomivärit ja pikku paletit

Vuorossa on inventaario luomivärinappien, monikkojen sekä pienten palettien osalta, joissa on maksimissaan neljä sävyä. Paletteihin palaan erikseen myöhemmin. Poistojakin tuli postailun yhteydessä tehtyä, vaikka kuvittelinkin ratsanneeni meikkijemmani perusteellisesti alkukeväästä.



Essencen luomivärejä löytyy perusversioina sävyissä 14 chilli vanilli (jossa rasia on jo ehtinyt rikkoontumaan), 08 apricotta ja 20 rosy happiness. Viimeinen on näistä ehdoton suosikkisävyni ja on ollut käytössä usein. Samettisen mattaisia the velvets koostumuksia ovat 03 smooth caramel, 05 taupe secret sekä 08 coral me maybe. Pieni quattro eyeshadow nelikko on nimeltään 17 creme de la creme.


Lumene Artic Duet Mineral Eyeshadow 27 Helletuuli on jo hyvin iäkäs, mutta olen siihen tykästynyt niin paljon, etten raaski vielä luopua, vaikka pohjakin on alkanut siinä pilkottaa. Pinnassa on läikikäs kuviointi, joka oli yhtenä kesänä monessa Lumpun puuterimaisessa tuotteessa (esim. aurinkopuuterissa). Tätä olen käyttänyt joskus poskipunanakin. Toinen vanhempaa mallistoa oleva Lumenen luomiväri on Blueberry Long-Wear Solo 5 Silokalliot, joka ei ole ihan niin vanhus kuin Helletuuli. Long-Wear Crystal luomiväri 22 Niittyvillojen laulu oli "pakko saada" silloin, kun nämä markkinoille ilmestyivät, mutta on sittemmin vähän unohtunut laatikon uumeniin. Nätti hohtava ja pigmenttinen sävy joka taupauksessa. Uusimmat hankkimani Blueberry Long-Wear Duet napit ovat kaksikkoja, mutta nämäkin ovat vissiin postumassa valikoimista/uudistumassa. Sävyt ovat 6 Viimeiset lehdet ja 5 Omenapuu kukkii.

Helletuuli ja Niittyvillojen laulu.

Yves Rocher single luomivärit 21.Peche nude ja 11.Rose petale. Persikkaisessa oranssissa (21.) pigmenttiä on kelvollisesti, mutta vaalenpunertavassa nudessa (11.) se on täysin olematon.


Avonin voidemainen luomiväri Platinum Gold on väriltään hopeisen/teräksen harmahtava. Välillä ihmettelen, miksi hurahdan voidemaisia luomivärejä hankkimaan kerta toisensa jälkeen, koska en niitä kuitenkaan tule pahemmin käyttäneeksi. Puuterimaiset ja siveltimellä levitettävät luomivärit ovat paljon vaivattomampia sekä nopeampia käyttää. Tätä pitää levittää sormella ja työstää luomelle puuteriluomareita pidempään. Pysyy kyllä siistinä luomilla hyvin, joten siinä kohdin ei ole purnattavaa.


Avon true colour pink sands luomivärinelikko on ollut ihan jees arkipaletti, erityisesti pinkki sävy oli mieleeni. Mennyt aikamuoto siksi, koska tämä joutui nyt karsinnan kohteeksi. Merkin luomivärit ovat uudistuneet lukuisia kertoja sen jälkeen, kun tämän aikoinaan hommasin.


Gosh Fard A Pauperies 246 on monikäyttöinen nude shampanjan sävy. Tämä on pigmentin puolesta ok, mutta olen lukenut, että merkin paleteissa olisi sen suhteen vielä paranneltavaa.

Benecosin Natural Mono-Eyeshadow So What? on koostumukseltaan pehmeä ja pigmenttiä löytyy runsaasti. Sävyltään jokseenkin samaa maailmaa kuin Gosh, mutta tämä on lämpimämpi ja rusehtavampi.

H&M Mojave oli pieni pettymys, koska ei ollut niin intensiivinen kuin oletin. Väriltään kaunis, mutta sopii lähinnä hyvin hillittyyn meikkilookiin.

Nyx Hot Singles sävyssä Sin kuuluu sarjaan ihan kiva. Toimii hyvin liikkuvalla luomella käytettynä jonkun muun luomivärin kanssa.


Vanhemmat NYXin luomivärit Volcano ja Ocean Frost ovat viime vuodet vain huilanneet laatikon perukoilla. Volcano on nätti ja ihan käytännöllinenkin sävy, joten se saa vielä armonaikaa, mutta vaaleansinisen sävyn jemmailuun en näe enää mitään tarvetta. Siinä vaiheessa kun vaaleansininen tekee paluun meikkirintamalle niin voin kyllä ostaa uuden, jos koen siihen tarvetta.


Yhteiskuvasta unohtui sävy Dallas, jossa pannu pilkottaa jo reilusti.


Urban Decay Grind on todella shimmerisen kimalteleva tapaus. Olen käyttänyt toisinaan juhla- ja iltameikissä muiden luomareiden päällä tuomassa kimaltavaa efektiä, mutta hippuset tuppaavat karisemaan helposti silmien alle ja pahimmassa tapauksessa pitkin kasvoja. Eli itselleni melko turha hankinta, sillä juhla- tai ns. bilemeikkiä tulee muutenkaan niin harvoin tehtyä. En tosin tätä tilatessa tiennyt, että on näinkin glitterinen.




Contance Carroll 3.Taupessa on pigmenttiä melko niukasti, mutta silloin kun haluan varjostaa luomivakoa luonnollisesti vain hitusen niin on hommassaan oikein pätevä. Sävy on kivan viileä sekä neutraali taupe, joten passaa yhteen monenlaisten sävyjen kanssa.


E.l.f. Beuty Queen saa tylsimmän luomivärinapin tittelin. Todella vaalea sävy, jossa ei ole mitään erikoista eikä pigmenttisyydessä tai pysyvyydessä ole kehumista. Koostumus on jännän muruisen "karhean" tuntuinen iholla. Taidan nakata tämänkin pois, koska parempiakin vaaleita sävyjä löytyy useampia.


Wet n Wild Brulee on pitkäaikainen suosikkini häivyttelyyn ja kulmaluulle. Tässä on luonnollinen sävy ja pehmeä koostumus. Tätä yksilöä olen käyttänyt entisen loputtua vasta pariin kertaan.

Wettiksen Walking on Eggshells triosta suosikkini on alimmainen persikkainen sävy.



Colourpop Super Shock Shadow Weenie on yksi kauneimmista omistamistani luomiväreistä. Tämä on koostumukseltaan voidemaisen puuterista, mutta levittyy voidemaisten värien tapaan parhaiten sormen avulla. Eli on työläämpi tapaus levittää sekä tasoitella kuin puuteriset versiot.


Lily Lolon Mineral Eye Colour Soft Brown. Jos tämä olisi kiinteä nappi, niin tykkäisin kovasti. Jauhemaiset luomivärit ja poskipunat eivät vaan oikein iske meikäläiseen, joten harvemmin olen tähän tarttunut. Kuten kuvasta näkyy, onnistuin sotkemaan kuvaamisen yhteydessä pelkästään purkin avaamalla.


We Care Icon Magnetic Eyes smoky eyes 1.Smoky Brown oli puhdas heräteostos (kun halvalla sai). On laadultaan hyvä, joten ei mennyt sekään pieni investointi hukkaan. Saman tyyppisiä sävyjä itseltäni kyllä löytyy, mutta ne ovatkin sellaisia joita tulee useimmiten käytettyä.



NYCin todella edullinen Color Instinct 967 Picnic in Central Park pikkupaletti. Laatu ei suuremmin päätä huimaa, mutta ei ole huonokaan tapaus. Tästä tulee jotenkin mieleen syksyinen puisto ja kyllä tällä kelvollisen silmämeikin saa aikaiseksi.



Isadoran 69 Savannah Sunset kvartetissa on raikkaat ja pirteät sävyt. Koostumus on hohtavaa sorttia ja pigmenttiäkin on riittävästi.


Pirtsakkaa värimaailmaa edustavat myös Sleekin Eye&Cheek All Day Soiree paletissa olevat pari oranssihtavaa sävyä. Siitä löytyy lisäksi kaksi hillitympääkin väriä, joista vaaleanruskea (kuvassa paletin sävyt ovat jälleen kerran -huoh- vaaleampia kuin todellisuudessa) on suosikkini. Kaksi isompaa nappia ovat poskipunia, mutta ei niistä sen enempää tässä luomiväreihin keskittyvässä postauksessa.



Idun Mineralsin Brunkulla paletissa on toimivat perussävyt ja koostumus on niissä aivan huippu. Todella pigmenttinen, sopivan pehmeä ja helposti levittyvä sekä häivyteltävä. Ei mitään valittamista, vaikka toki mukana olisi voinut toki olla joku mattainen yksilö.



Artdecon rasiassa on pari merkin luomivärinappia ja yksi Malu Wilz. Artdecon sävyistä huomaa, että ne on hankittu joskus ammoisina aikoina ja nyt ei voi kuin kummastella, että mitähän on tullut silloin ajateltua :D Olivat kai aikoinaan trendikkäitä, mutta aika on jo auttamattomasti ajanut niiden ohitse. Korkea aika laittaa nekin poistoon, kuten Malu Wilzinkin nappi. Täyttöpaletin säästän, koska siihen voi laittaa jotain muuta tarpeellista.


Aika on koittanut myös Coastal Scentsin irtonapeille sekä rasialle. Korkean ikänsä ja nykyään vähäisen käyttöasteensa vuoksi en halua enää säästellä tilaa viemässä. Luomivärit itsessään olivat kelpoa keskitasoa.


Bourjoisin luomiväreistä olen muistaakseni jossain vaiheessa blogissa avautunutkin. Ovat pinnaltaan kovia ja pigmentti on kehno, joten eipä näitä ole tullut oikeastaan käytettyä. Syy siihen miksi vielä meikkipöydän laatikossa majailevat ovat nätit pakkaukset. Meinasin tyhjentää pannut roskikseen ja pestä sekä desinfioida purkit, mutta se on puuha on vielä "vaiheessa". En tiedä kuinka syvä pannun kohta on ja mahtuuko siihen mitään, mutta ainahan voi kokeilla. Noissa olisi näppärä kuljettaa jotain pientä mukana käsilaukussa, vaikkapa paria särkylääkettä tai korviksia yms.

Noille yksittäisille luomiväreille pitäisikin itse asiassa hankkia Z-paletti tai joku sen tyylinen säilytysratkaisu, todennäköisesti parikin. Ihan periaatteesta en haluaisi suosia Z-paletteja taannoisen asiattomaan (jopa törkeään) asiakaspalveluun liittyvän some-kohun vuoksi.

Siinäpä ne. Ei tuo määrä ollutkaan niin hurja nyt kun sitä tarkastelee tällaisessa koonti-postauksessa :)

tiistai 23. toukokuuta 2017

MyLook.fi verkkokaupan löytöjä


Yksi tämän hetkinen suosikkini kosmetiikkaa myyvistä verkkokaupoista on MyLook.fi. Siellä on nimittäin sellaisiakin tuotemerkkejä, joita ei muualta kotimaastamme ainakaan kovin monesta paikasta löydy. Myös lähtöhinnat ovat melko edulliset ja toisinaan on kampanjoita, joissa alennusta ropsahtaa vielä lisää. Tilaukseni aikaan oli menossa -20% meikeistä kamppis, joten hinnat olivat tosiaan alhaiset. Joissakin kampanjoissa postikulutkin saattavat olla ilmaiset, mutta tällä kertaa bongasin netistä koodin ilmaista toimitusta varten.

Hinnat vaihtelevat aika ajoin eli postauksessa mainitut ovat tilaushetkellä voimassa olleita.

Fa:n dödöjä ja suihkusaippuoita olen hamstrannut Tallinnan Rimistä, silloin kun on vaan sinne suuntaan tullut seilattua. Edellisestä risteilystä on tosin kulunut jo vuosia :/ Fa on ihan markettimerkki, mutta vaihtelunhaluisena käytän innoissani muitakin kuin suomalaisten kauppojen vuodesta toiseen lähes samana pysyvästä ja melko suppeasta perusvalikoimasta löytyviä tuotteita.


Koska suihkusaippuaa on kaapit pullollaan niin ostoskoriin klikkasin vain pari dödöä. Perinteinen roll-on antiperspirantti Soft Control Care (2,28 e) tuoksuu miedosti syreenille ja Invisible Powder stickissä (2,28 e) on pehmeän puhdas tuoksu. Todella jees molemmat.


Ziajalta päädyin tällä kertaa tilaamaan goat's milk silmänympärysvoiteen (2,79 e) ja Intimate Creamy Washin (2,44 e/200 ml). Molemmat joutuvat vielä toistaiseksi jemmoihin odottelemaan käyttöään.




NYX Lid Lingerie paletilla (LLSP01) oli hintaa vain 6,80 e, joten eipä tullut hetkeäkään mietittyä tarvitsenko oikeasti tätä vai en :D Sävyt ovat mielestäni nättejä ja olen tätä aiemminkin katsellut nettikaupoissa. Ensivaikutelman perusteella pigmenttisyyttä voisi muutamassa sävyssä olla enemmänkin, mutta en sitä todella kehnoksi niidenkään kohdalla luonnehtisi. Kompaktin kokonsa ansiosta soveltuu mainiosti reissupaletiksi ja sävyillä saa aikaiseksi hillitymmän nudemeikin kuin myös näyttävämmänkin tummemman lookin.



Olen jo jonkin aikaa ajatellut hommaavani "banaanipuuterin". Välillä olen käyttänyt Wettiksen megaglo varjostusduon (Dulce De Leche) vaaleampaa sävyä (joka on melko luonnonvalkoinen ja vain inasen kellertävä) silmien ympärillä ja poskipäiden tienoilla ja se onkin heleyttänyt ilmettä kivasti. Kaipailin vielä jotain banaanisempaa sävyä, joka ei olisi kuitenkaan liian keltainen ja NYXin HD Finishing Powder (8,28 e) sävyssä Banana vaikutti sopivalta. Merkin värittömästä HD irtopuuterista tykkäävänä uskoisin tämän puristetun version olevan myös mieleeni (ja tämä ei ainakaan pölise niin kuin irtopuuteri versio). Kuvassa näyttää lähinnä valkoiselta, mutta kyllä tässä on baaninen vivahde.


Lily Lolon huulimeikkejä en ollut vielä tähän ikään käyttänyt, joten uteliaisuus voitti. Natural Lipstick huulipunassa (Intense Crush) on nuden pinkihtävä ja samalla hieman persikkaan/koralliin vivahtava sävy, joka sopii moneen menoon. Kädelle kokeiltuna näyttää kuvissa omituisen punaiselta, mutta huulilla on hillityn raikas. Koostumus on oikein miellyttävää; helposti sekä tasaisesti huulille liukuvaa ja kevyen tuntuista. Punan sisältämien E-vitamiinin, rosmariiniuutteen ja jojobaöljyn lupaillaan samalla suojaavan ja hoitavan huulia. Hylsyn ulkonäöstä en perusta, mielestäni se voisi olla kokonaan musta tai valkoinen niin olisi tyylikkäämpi. Hintaa tälle jäi alennuksen jälkeen 8,76 e.


Lily Lolo ja Lumene.

Lumene Artic Glow Lipgloss sävyssä Serene (3,88 e) näytti kuvissa niin houkuttelevalta, että pitihän se saada. Kiilto tuntui huulilla yllättävän tahmealta, mutta olenkin hirmuisen nirso pienenkään tahmaisuuden suhteen. Omassa käytössä menettelee kevyesti sipaistuna huulipunan päälle. Tuoksu on voimakkaan marjainen.



Ennestään omistan Lumenen Blueberry Long-Wear Duet luomiväreistä sävyn 6. Viimeiset lehdet ja siinä koostumus, pysyvyys sekä pigmenttisyys ovat erinomaiset. Eli oikein mielellään hankin näitä lisääkin. Duossa 5 Blooming Tree (4,12 e) on mukana nätti lilan sävy, jonka vuoksi tämän vaihtoehdon tulin lopulta valinneeksi. Koostumus on tässä kaksikossa hohtava ja jossain valossa shimmerinen, olematta kuitenkaan liian överi makuuni. Törmäsin taannoin netin syövereissä (muistaakseni ruotsalaiseen) blogiin, jossa kyseisellä napilla oli loihdittu todella kaunis silmämeikki. Näitä täytyy hamstrata vielä muissakin sävyissä :D

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ostoksia sieltä sun täältä



Citymarkettiin oli ilmestynyt Balmin Cube huulivoiteita (4,90 e/kpl). En ole aiemmin Balmin huulirasvoja käyttänytkään, joten nyt oli korkea aika siihenkin. Pisteitä eritoten siitä, että näistä löytyy myös suojakerroin SPF 15. Huulivoiteet sisältävät antioksidanttista E-vitamiinia, ravitsevaa karitevoita ja hoitavaa jojobaöljyä. Niiden avulla huulien pitäisi pysyä pehmeinä ja kosteutettuina. Koostumus ainakin on pehmeä ja huulille sulavan tuntuinen sekä muoto on näppärä levittämistä ajatellen. Tuoksu on tässä Roseberry versiossa makean marjainen. Entuudestaan aurinkosuojan antavia huulivoidepuikkoja itseltäni löytyisi kyllä Cieniltä, mutta ne eivät ikävä kyllä ole olleet huulituntumaltaan, hoitavuudeltaan ja koostumukseltaan oikein mieleeni.


Lumene Natural Code meikit olivat Plussa-kortilla -40% ja kassalle lähtikin söpö vaaleanpunainen 3D Glitter Polish kynsilakka (2,15 e). Sävy on 58 Pink Diamond. En (taaskaan) onnistunut kuvaamaan tätä niin, että kimaltelu tulisi kunnolla esiin, mutta blingin ystävät tästä mitä luultavimmin tykkäävät.


Prismassa huomasin, että Lumenen klassikko-sarjasta löytyy myös pari vartalovoidetta. Valintani oli kevyt & raikas normaalille iholle suunnattu versio, koska nopeasti imeytyvät ja kevyehköt kropan kosteuttajat ovat yleensäkin eniten mieleeni. Ihosta tulee tämän avulla hoidetun ja kosteutetun tuntuinen. Levittyy vaivattomasti eikä imeytymistä tarvitse erityisemmin odotella. Tuoksusta tulee mieleen sarjan puhdistusgeeli/kasvovesi eli se on raikas ja samalla kukkaisen makeahko. Tätä olen käyttänyt kyllä oikein mielellään, ei valittamista :) Hinta oli muistaakseni alle neljä euroa, joten on vielä edullistakin.

Kävin pikavisiitillä Jyväskylässä ja shoppailemaan ennätin vain Minimanissa parin ostoksen verran. Sieltä löytyy mm. essenceä, mutta päädyin lopulta ostamaan merkiltä vain quick dry top coatin. Muutamaa trend edition- kokoelmaakin oli tarjolla, mutta melkein kaikkia jäljellä olevia tuotteita oli selvästi testailtu ja sörkitty, joten ne eivät houkutelleet. En vaan kykene ymmärtämään miksi myyntikappaleita pitää näpelöidä. Murrr.


Klassikko sinänsä on myös Vaseline Intesive Care healthy hands, stronger nails käsivoide (taisi joskus olla nimeltään simppelimpi Hand & Nail). Tätähän on ollut siis myynnissä jo iät ja ajat, mutta vuosien saatossa nimen lisäksi uudistumista on tapahtunut ainakin pakkauksen osalta (sisällöstä en osaa sanoa). Oli aika, jolloin kyseistä käsirasvaa kului puteli toisensa perään, mutta sittemmin en ole tullut tätä ostaneeksi. Nyt palasin pitkästä aikaa vaihteeksi tähän. Tuoksu on samanlainen, jotta kaipa tämä suurimmalta osin on samaa tavaraa kuin ennenkin. Koostumus on kevyen lotionin oloista ja sopii suht normaali kunnossa oleville tassuille. Tykkään ihotuntumasta, kosteutustehoista ja miedosta tuoksusta eli on kaikin puolin perushyvä käsivoide.


Milanin Rose Powder Blushit ovat houkutelleet pitkään ja vihdoinkin sain sellaisen kotiutettua :) Näitä löytyi ihan sattumalta CDON:in kauneusosastolta (hintaa tällä oli 16,80 e) ja kun oli muutenkin tilaus lähtemässä niin samalla sitten hommasin :) Sävy 11 Blossomtime Rose on pinkin persikkainen ja hieman koralliin taittava tapaus (kuvassa näyttää pinkimmältä kuin todellisuudessa). En yleensä suosi persikan/korallin sävyjä (muutoin kuin toisinaan kesäisin), mutta päädyin tähän, koska tällaisia sävyjä ei itseltäni juurikaan löydy. Pigmenttiä on punassa riittävän hyvin vaikkei mikään superpigmenttinen olekaan. Koostumus on kauniin satiniinen sekä hennon "kultaisesti" hohtava/kuultava. Eli ehdottomasti peukku ylös tälle nätille ruusuposkipunalle.

Ulkona, reilummalla swatchauksella.

Sisällä, todella kevyesti pyyhkäistynä.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kesään varustautumista ja arvonnan voittaja

Hakusessa on ollut kesää varten joku kasvoille suunnattu aurinkosuoja. Yves Rocherilla sattui taas sopivasti olemaan kampanja, jossa ensimmäisen ostoskoriin klikatun tuotteen sai ilmaiseksi. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja valitsin ilmaistuotteeksi aurinkosuojavoiteen.



Solaire Peau Parfaite Anti-Ageing aurinkosuoja kasvoille SPF 50+ vaikutti tuotekuvauksen perusteella lupaavalta. Verkkokaupan sivuilla kerrotaan, että "kevyt ja miellyttävä voide sisältää erittäin korkean UVA/UVB-suojan sekä anti-age-ainesosia, jotka ehkäisevät auringon aiheuttamien iän merkkien ja pigmenttiläiskien syntymistä. Tehokkaasti kosteuttava koostumus tekee ihosta lisäksi sileän, pehmeän ja kimmoisan". Tämän pitäisi myös korostaa ja tehostaa rusketusta/päivetystä. Ohjeissa neuvotaan laittamaan tätä teelusikallisen verran ja hivenen epäilyttää miten kasvoni tuon määrän onnistuvat kerralla imaisemaan. No katsellaan miten käy. Tuoksu muistuttaa joskus käyttäämääni YR:n aurinvoidetta, mutta tässä se vaikuttaa miedommalta eli tuskin on mitenkään häiritsevä kasvoillakaan.


Kesäisin käsidesiä kuluu enemmän, joten samaan syssyyn laitoin mukaan Botanical Expertise Hands Käsienpuhdistusgeelin (2,50 e).


Botanical Expertise Moisturizing Care Mist Aloe Vera Pulp (10,90 e) lupailee tehdä vartalon ihosta pehmeän sekä sileän tahmaamatta. Lämpimillä tai hiostavilla keleillä ei tee mieli vartaloa kovinkaan tuhdisti rasvailla, joten silloin tällaiset kevyet, hetkessä ihoon humahtavat ja samalla virkistävät kropan hoitotuotteet ovat huippuja.

Sorruin jälleen tilaamaan suihkugeelin (2,50 e). Tämän vuoden Summer Collectionin Parfymed Shower Gelissa tuoksuvat pirteä sitrus, kesän hedelmät ja raikas minttu. Koostumuksesssa on mukana luonnonmukaista ruiskaunokkivettä.


Lisäksi kaivelin jemmoistani esiin tulevaan vuodenaikaan sopivia tuotteita.

Cien Tropical Mango suihkusaippuassa on herkullisen hedelmäinen makea mangon tuoksu, joten se sopii mielestäni erityisen hyvin kesäisiin tunnelmiin.

I Love... Tropical Paradise suihkegeelistä käytin osan viime kesän aikoihin ja nyt on loppu putelin vuoro. Tuoksu on miedon trooppisen kukkainen kookoksisella vivahteella.

Minttuiset tapaukset tekevät suihkuhetkestä virkistävän ja samalla tulee mukavasti raikastunut olo. Organic Shopin Organic Mint & Lemongrass suhkugeeliä olen säilyttänyt jemmoissa kesää odottelemassa.


Aurinkorasvoja löytyy muutamia entuudestaan, mutta niiden tehot tosin arveluttavat. Niveat ovat olleet avattuna noin vuoden, joka on merkitty säilyvyysajaksi korkkaamisen jälkeen. Ja tuo kasvoille suunnattu voide ei hommassaan edes kovin hyvin toiminut (teki kasvot rasvaisen tuntuiseksi ja kiiltäviksi). Voisihan sitä käyttää dekolteella ja olkapäillä, mutta nuo alueet palavat itselläni herkästi, joten aurinkosuojan täytyy olla silloin voimissaan. Avonin Sun+ Pure & Sensitive SPF50 voiteen sain syksyllä avokin äidiltä, mutta en tiedä onko sitä avattu/kokeiltu. Taidankin suosiolla luopua Niveoista ja katsoa miten tuo Avon pelittää. Uutta aurinkovoidetta en välttämättä haluaisi hankkia, koska en auringonpalvomista juurikaan harrasta (kasvojen ohella suojaan mekko, -hame- ja toppikeleillä herkästi palavien alueiden lisäksi sääret sekä kädet) eli tuskin ehtisin putelia kesän aikana kuluttaa ja säilyvyys seuraavaan vuoteen on taas kyseenalainen.

Ja loppuun isot kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille :) Onnettarena toimi jälleen random.org. Voittaja on kommentti numero 4 eli Heli Heinonen. Paketti onkin jo laitettu matkalle :)