tiistai 30. elokuuta 2016

Arvonnan voittaja

Vastaukset Rio ohoi!-kilpailun penkkiurheilu kysymykseen vaihtelivat laidasta laitaan. Osa ei seurannut urheilua ylipäätään laisinkaan ja osa taas tykkäsi seurata erilaisia lajeja ainakin isompien kisojen aikaan. Jääkiekko oli useammalle se ykkösjuttu.


Random.org arpoi voittajaksi kommentin numero 5. Onnea SariBP :) Voittajalle on laitettu sähköpostia.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Bioré Pore Unclogging Scrub

Bioré kasvojenkuorinnan hommasin MyLook.fi nettikaupasta, mutta se unohtui silloisesta tilaus-postauksesta. On ollut kuitenkin sen verran mieleeni, että ansaitsee ihan oman postauksensa :)


Merkin mustapäälapuista olin lukenut kehuja aiemmin, joten arvelin tämän soveltuvan erinomaisesti epäpuhtauksien ehkäisemiseen, hillitsemään mustapäitä sekä supistamaan huokosia. Tuubissa lukee sellaista ulkomaankieltä, jota en ymmärrä, mutta sen verran tajusin, että tuote sisältää salisyylihappoa.

Google ja nettikaupan tuotekuvaus tiesivät jälleen kertoa enemmän. Kyseessä on Pore Unclogging Scrub, joka nimenomaan puhdistaa/avaa huokosia ja salisyylihappo eliminoi epäpuhtauksia. Öljytön koostumus kuorii hellävaraisesti pois kuolleen ihosolukon sekä talin ja vähentää ihon liiallista öljyisyyttä.


Koostumus on jännän kuohkeaa, ikään kuin "vispattua" perinteisen geelin tai voiteen sijaan. Kasvoilla tämä hieman vaahtoaa tyypillisen geelikuorinnan tapaan. Rakeita on kohtalainen määrä ja ne tuntuvat kuorivan tehokkaasti, mutta ilman epämiellyttävää raapimista. Riippuu tietysti kuinka voimakkaasti tätä kasvoilleen hieroo. Kuoriva tuntu tulee kyllä hellävaraisimmillakin otteilla. Ei tuoksu alkuun mentholiselle, mutta hetkisen päästä tämä alkaa tuntumaan raikkaan viileältä ja metholin vivahde tulee esiin. Tekee kasvoista puhtaat ja virkistyneet. Nyt kun valloillaan on naamioiden osalta "multimasking", niin kuorintojahan kannattaa käytää samaan tapaan eli tällä voi hoidella vaikkapa T-alueen ja muualla käyttää tarpeen mukaan jotain miedompaa kuorintaa.


Suurempia epäpuhtauksia/finnejä ei ole viime aikoina kasvoissani ollut muutenkaan, mutta uskoisin tällä olleen osuutta siihen, että iho on pysynytkin raikkaana ja terveenä. Käytän tätä muiden kuorintojen ohella ihan mielellään, ainakin ehkäisemään ongelmia. Vältän kuitenkin käyttämästä liian usein (varsinkin silloin, jos ei pahemmin finniä pukkaa tai mustapäät vaivaa), koska salisyylihappo saattaa siinä tapauksessa kuivattaa sekaihoani. Suurimman eron olen huomannut niska- ja hartiaseudulla (kyllä, kuorin myös sen alueen), jonne aiemmin tuli näppyjä helposti etenkin hikoilun jälkeen. Nyt niitä ei ole juurikaan ilmestynyt.

Kuorinta maksaa MyLook.fi nettikaupassa noin vitosen. Merkin muutkin tuotteet kiinnostaisivat, mutta jälleen kerran esteeksi muodostuu saatavuus tähän maailmankolkkaan. Saa vinkata, jos tietää nettikaupan jossa on Bioréa myynnissä (ja mielellään kohtuullisilla postikuluilla) :)

perjantai 26. elokuuta 2016

Avon

Kuten blogissa on tullut useastikin ilmi, olen aika ahkera Avon-tilaaja. Tai oikeastaan konsultti, mutta sellaisena oleminen ei velvoita mihinkään ja olenkin tilaillut tuotteita lähinnä vaan itselleni. Tuotteita voi toki tilata myös konsultin/tiiminvetäjän kautta.


Konsulteille on toki tiettyjä etuja, kannustusohjelmia yms. ja halutessaan voi alkaa kokoamaan omaa tiimiään rekrytoimalla uusia konsultteja (josta alkaa olla ymmärtääkseni jo rahallistakin etua). Konsultit kuuluvat tietyn tiiminvetäjän alaisiin tiimeihin ja organisaatioon kuuluvat vielä ainakin aluemyyntipäälliköt ja maapäälikkö/-johtaja. Esimerkiksi tiiminvetäjät/aluepäälliköt käytännössä lähettelevät sähköpostia, tiedotteita, järjestävät alueillaan koulutus- ja kauneusiltoja jne. En ole asiaan tarkemmin perehtynyt, koska se ei juurikaan kiinnosta eikä omaan tilailuuni vaikuta mitenkään. Korjatkaa, jos puhun ihan höpöjä. Kuulun avokin siskon tiimiin ja häneltä (sekä avokin äidiltä) saan myös toisinaan Avonia lahjaksi sekä näytteitä. Nykyäänhän Avonilta löytyy myös nettikauppa, jos ei nyt jostain syystä halua konsultiksi liittyä jotain tilatakseen. *Mimosa kertoi kommenteissa, että sieltäkin tilatessa tarvitaan konsulttia.*

Miehille on omat tuotteensa.
Kuten lapsillekin.

Kuvastot ovat runsaita sekä värikkään houkuttelevia ja vaikka ei olisi ollutkaan aikeissa mitään hankkia, niin kuvastoa selattuaan huomaakin tarvitsevansa taas yhtä sun toista :D Meikkien sävyjen suhteen olisi kuvissa toivomisen varaa, mutta Google on monesti paras apu, jos haluaa nähdä enemmän todellisuuden mukaisia swatcheja. Useiden tuoksujen kohdalla on kuvastossa "tuoksuttelukohta", jota sormella hieromalla saa jo jonkinlaisen kuvan tuoksusta. Kuvastot ovat lisäksi luettavissa Avonin nettisivuilla.

Valikoimissa on myös koruja, asusteita, keittövälineitä...
... ja laukkuja, kelloja ja joskus jopa vaatteita.

Avonissa tykkään erityisesti valikoiman monipuolisuudesta, edullisista hinnoista ja tuotteiden tasalaatuisuudesta. Uusia ja uudistuneita tuotteita putkahtalee kivaa tahtia, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, etteivät tuotteet ole valikoimissa ihan loputtomiin. Perussarjat tuntuvat olevan kuitenkin saatavilla pitkiäkin aikoja, mutta niissäkin uudistumista tapahtuu. Ikävää, jos on sattunut löytämään sen HG-jutun ja huomaakin, ettei sitä enää löydy. Toisaalta tarjontaan ei pääse helposti kyllästymään. Muistutan vielä, että tuotteet ja niiden hinnat hieman vaihtelevat kampanjasta riippuen. Jos tämän kampanjan kuvastosta ei löydy sitä tuttua ja haluttua tuotetta, niin se saattaa olla mukana jossain tulevassa kamppiksessa. Ja nettikaupasta voi etsiskellä juuri sitä tiettyä juttua.


Muutamia helmiä Avonilta ovat mm. luomivärinpohjustaja, meikinkiinnityssuihke (joka taitaa  nykyisin olla Magix prep and set spray eli uudistunut sekin), Supreme Oils jätettävä hoitosuihke, monet käyttämäni tuoksut ja osa huulipunista. Huulipunia nimittäin löytyy useampaa eri sarjaa ja koostumusta. Sävyissäkin on yleensä runsaasti vaihtoehtoja.


Hajuvesiä on Avonilla moneen lähtöön ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että valikoimissa on hyvien (itseäni miellyttävien) ohella aivan kamalia kielo-myski "tätituoksujakin". Mutta jokaiselle jotakin. Pienet käsilaukkukokoiset tuoksupullot ovat kiva ja edullinen tapa tutustua uusiin tuoksuihin, sillä ei jos ei tykkääkään niin eipähän mene isompi pullo ja rahat hukkaan. Ovat lisäksi käteviä matkoilla. Noissa 10 ml:n putkiloissa on suihkepää, mutta joskus on tarjolla roll-on versioitakin.


Suihkugeelit ovat perushyviä, tarjouksessa ollessaan tosi edullisia ja tuoksujensa puolesta kivaa vaihtelua markettien vähän suppealle tarjonnalle. Tykkään paljon vartalo-, käsi- sekä kasvovoiteista ja putsaritkin ovat olleet toimivia. Ainoastaan pari kokeilemaani naturals-sarjan kasvovoidetta eivät sopineet iholleni yhtään, joten niitä en voi oikein suositella muillekaan. Vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettu poistoaine oli myös susi; kirveli silmissä eikä ripsarit meinanneet irrota.

Taidan haluta tämän...

Shampoissa ja hoitoaineissa on tullut vastaan niin erinomaisia kuin täysin floppejakin. Yleisesti ottaen Advance Techniques-sarja on ollut hiustuotteiden osalta parempi kuin naturals. Hiusvärit ovat tehneet tehtävänsä moitteettomasti. Planet Spa-sarja ei ole muutaman tuotteen kokemuksella itseäni ihastuttanut, mutta tiedän sillekin löytyvän omat faninsa.

Avonia olen "harrastanut" vuodesta 2008, joten vuosien varrelle on mahtunut jos jonkinlaista tuotetta.Välillä saattaa mennä pitkiäkin aikoja tilausten välissä, mutta Avon on Dermosilin sekä Yves Rocherin ohella sellainen tapaus, johon tulee palattua aina vaan uudelleen. Muuten asioin muissa verkkokaupoissa hyvinkin vaihtelevasti ja mielelläni kokeilen uusia kauppoja.

Loppuun viimeisin pieni Avon-tilaukseni.


Senses Energising Joyful Tropics Papaya & Peach Shower Cream jäi jokin aika sitten uupumaan tilatuista loppumisen vuoksi, joten laiton sen uudelleen tilaukseen. Tuoksuu juuri niin ihanalle kuin nimestä ja ulkönäöstä voi päätellä. Tämä on vähän kuin hedelmäsosetta/smoothieta. Anoppi oli laittanut sattumalta pienemmän putelin samaista suihkuvoidetta tulemaan, mutta ei haittaa yhtään, päinvastoin :) Tietysti suihkusaippuoiden vähennysprojekti tästä kärsii vähäsen.



Magix multi-benefit illuminator valokynä (light). Koostumus on helposti levittyvää, kevyttä ja valoa heijastavaa. Ei kasaannu juonteisiin tai korosta kuivia kohtia. Raikastaa kasvoja ja etenkin silmänalusia hyvin. Käytän tätä toisen peiteaineen päällä silmien alla sekä toisinaan meikkipohjan päällä highlighterina.


Shine Burst kiiltopuna sävyssä Calypso. "Kosteutta sitova koostumus sisältää Superfruit-uutetta, silottavaa papaijaa, kosteuttavaa granaattiomenaa ja hoitavaa kookosöljyä. Se luo huulille kimmellystä, peittävää ja pitkäkestoista väriä sekä kosteuttaa". Punassa on miellyttävä kosteuttavan oloinen huulituntuma ja pigmenttiä on runsaasti, mutta en havainnut huulilla juurikaan huulikiiltomaista kimmellystä vaikka tekeekin kiiltävän pinnan. Helppo levittää ja lisäillä tarvittaessa. Hylsykin on upea. Olen tosin onnistunut katkaisemaan pari tällaista ohuen pitkulaisessa hylsyssä olevaa Avonin tuotetta, joten varon pyörittämistä punaa esille kovin paljoa kerrallaan. Viime kampanjassa tällä oli hintaa vain 5,95 e.


Suosikkini naturals-sarjan tuoksusuihkeista on blushing Cherry Blossom. Hyvinä kakkosina tulevat Green Tea & Verbena sekä Sugar Plum & Vanilla. Cherry Blossomia piti saada, koska tällä hetkellä en sitä omistanut. Alkuunhan näissä body misteissä on hieman alkoholinen vivahde, mutta se hälvenee muutamien käyttökertojen jälkeen.


Toinen avokin äidin antama juttu on Sun+ Pure & Sensitive Face & Body aurinkosuojavoide SPF50. Tänä vuonna tuskin tulee enää tälle tarvetta, mutta ensi kesänä sitten.


Näytteitä nutra effects velvet soft moisture voiteesta ja deep nourishment body lotionista. Velvet soft voide sopii vartalolle, kasvoille ja käsille, mutta itse käyttäisin kroppavoiteena. Yhden pussukan olen jo ehtinyt testaamaan ja tykästyin. Täyteläinen koostumus levittyy iholle vaivattomasti ja tekee ihosta sileän pehmeän. Tuoksu on melko mieto. Sain tuolla yhdellä näytteellä rasvattua vartalon pari kertaa ja sääret kerran eli riittoisalta vaikuttaa. Ihanteellinen etenkin talvikäyttöön.


3D Plumping huulipunasta sain näytteen sävyssä Stolen Kisses ja sävy on juuri omaan makuuni. Tässäkin on pigmenttinen ja huulilla kauniilta näyttävä koostumus.


Stolen Kisses, Calypso ja valokynä.

Tuoksunäytteet U by ungaro fever edp ja Alpha edp tuoksuista.


Ungaro fever on chypre-kukkaistuoksu ja sitä kuvaillaan "hienostuneeksi, naisellisen tyylikääksi sekä houkuttelevaksi." Tuoksussa on kukkaisia- ja puisia nuotteja (mm. litsin kukkaa, valkoista ruusua, patchoulia).

Alpha luokitellaan itämais-hedelmäiseen kategoriaan ja siitä löytyy kypsää vadelmaa, lummetta ja lämmintä myskiä. Tuoksuna Alpha on makeampi, nuorekkaampi ja jotenkin pirtsakampi. Voisin harkita tilaavani.

Joitain hyviksi havaittuja.

*Kuvissa esiintyvät kuvastot ovat kampanjoista 12/2016 (18.8.-7.9.16) ja 13 (8.9.-28.9.16).*

Onko Avon tuttu? Kiinnostaako ylipäänsä tai onko kenties joku "kilpailija" (esim. Oriflame) parempi?

torstai 25. elokuuta 2016

Viime aikojen hittejä ja huteja

Aloitetaan tällä kertaa kehnommista tapauksista ja jätetään parhaat loppuun.


Lumene Natural Code Dual Drama ripsiväri. Käytän nykyään myös ei-vedenkestäviä mascaroita vedenkestävän "top coat-mascaran" alla. Muutaman hyvin ripsissäni toimivan tapauksen olen tuosta kategoriasta löytänyt, mutta tämä ei niihin lukeudu. Klimppaa helposti eikä tunnu tekevän ripsille muuten oikein mitään. Taivutukset eivät meinaa pysyä tämän käyttämisen jälkeen edes top-coat mascaran avulla, vaan ripset tönöttävät tikkuina suoraan eteenpäin. Olen odottanut, että ripsarin massa vähän kuivuisi ja asettuisi (monet ripsivärit kun usein vaan paranevat oltuaan hetken aikaa käytössä), mutta eipä tälle tunnu tapahtuneen mitään. Annan silti tälle vielä pari mahdollisuutta, jonka jälkeen luovutan suosiolla.

Grimas Camouflage Make-Up Pure (G1) on makuuni aivan liian kuivakkaa. Alkuun näytti, että siveltimen kanssa käytettynä homma sujuisi kohtuullisen hyvin, mutta selviän paljon helpomalla ja meikkaus sujuu nopeammin toisten peiteaineiden kanssa. Lopputuloskin on parempi muilla tuotteilla ja jos haluaa kunnolla peittävyyttä, tätä saa kerrostaa maailman tappiin. Varsinainen peiteaine ei (kai) ole kyseessä, mutta myyjä suositteli tätä siihenkin tarkoitukseen. Olen kokeillut levittää tätä sormilla, erilaisilla siveltimillä sekä kostealla bb:n tyyppisellä meikkisienellä. Ehkä en vaan osaa käyttää oikealla tavalla tai sitten tämä oli valmiiksi "kuivahtanutta". Nappi on ainakin todella kova. Tuskin tulen Grimasin tuotteisiin kajoamaan enää jatkossa.

Nivea sun anti-age face sun cream saa kasvoni kiiltämään hurjasti. Kuvittelin tämän sopivan myös meikin alle, koska on kasvoille suunnattu tuote. Juu ei. Suojaustehoiltaan on ollut kuitenkin hyvä, iho ei ole palanut tai punoittanut tämän kanssa. Kun liikun ihmisten ilmoilla, käytän tätä vain dekolteella ja luotan meikkipohjan suojakertoimiin.

Ardell ripsientaivuttajat taivuttavat ripset kyllä napakasti, mutta taivutuspään muoto on jotenkin epäsopiva omiin silmiini. Oikean taivutuskulman löytäminen ja asettelu niin ettei taivutus tunnu ikävältä on haastavaa. Eivät olleet sopivat itselleni, harmi.

Sitten hittien vuoro.


Rituals... Fortune Body Scrub on kroppakuorinta meikäläisen makuun. Koostumus on tarpeeksi rakeista ja kuorivan tuntuista. Ei silti raasta ihoa ikävästi. Vaahtoaa hieman, jolloin kuorinta sujuu vaivattomasti eikä aine jää junnaamaan iholle. Ihosta tulee pehmeä ja sileä. Tuoksu ei suuremmin hurmaa, mutta on silti ihan kiva. Tämä on lopuillaan, joten on tilattava isompi puteli jossain muussa tuoksussa (olettaisin, että koostumus ja laatu ovat merkin kuorinnoissa samaa luokkaa).

Kesän eniten käytetyt poskipunat ovat e.l.f.in Baked Blush Peachy Cheeky ja Avonin Luxe glitz shimmer powder. Molemmat ovat persikkaisia/persikkaan taittavia sävyjä, joita käytän enimmäkseen vaan kesäisin.


E.l.f. on jo melko iäkäs, mutta olen nyt löytänyt sen uudelleen. Luonnollisen kuultava sekä hohtava ja nätti etenkin hieman päivettyneellä iholla. Ei silti kannata innostua liikaa sutimaan, koska tämä tosiaan on hohtava, eikä liian hehkuva naama ole kovinkaan luonnollinen näky.


Avon on oikeastaan korostus/high lighter-tuote, mutta passaa oikein mainiosti myös kevyeksi poskipunaksi. Hillitty, kuultava ja kasvoja raikastava. Sopii monenlaiseen meikkiin.


Rajauksien tekeminen luomiväreillä on ollut suosiossani jo pidemmän aikaa. Valinnanvaraa on runsaammin, koska silmänrajaustuotteita ei itselläni ole kuin jokunen kynä ja yksi nestemäinen liner. Vähemmän käytetyille tummemmille luomiväreille ja palettien "pakollisille mustille" on löytynyt myös tämän myötä käyttöä. Luonnollisesti jotkut luomivärit soveltuvat rajauksiin paremmin kuin toiset, mutta aika nopeasti on tullut opittua ne parhaiten kyseiseen puuhaan soveltuvat. Paras omistamani väline rajauksien tekemiseen on Coastal Scentsin Classic Liner Angle Small Synthetic sivellin. Pitäisikin hankkia toinenkin (tai useampi) samantyyppinen sivellin.


Kyseisen siveltimen puhdistamiseen Dermosilin makeup brush cleanser on ollut oikein omiaan. Suihkautus tai pari siveltimeen, joka on paperia (nessua yms.) vasten ja sitten vaan pyyhitään. Puhdasta tulee vaivattomasti ja noinkin pienikokoinen sivellin kuivuu nopeasti. Sivellinputsarissa on ihan ok tuoksu verrattuna esimerkiksi Kicksin vastaavaan. Toimii toki muillekin siveltimille, mutta isommat ja paksummat siveltimet tykkään pestä mielummin marseille-saippualla.


Biozellin rakenne- ja voluumisuihke on viime aikoina syrjäyttänyt muut muotoilutuotteet. Tuuheuttaa ja kuohkeuttaa hiuksia antaen samalla rakennetta ja hieman pitoa. Ei lähmää tai tee hiuksista tahmaisia. Toimii loistavasti omassa tukassani (hiukset ovat ohuet ja lasimaiset, mutta niitä on runsaasti).

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Dippausputsari kynsilakalle

Tällaisia vaahtomuovisienen ja kynsilakanpoistoaineen sisältäviä purkkeja on ollut myynnissä ainakin jo jokusen vuoden, mutta olen suhtautunut niihin tähän saakka varsin epäileväisesti. En edes ole varma miksi. Haluan, että kynsilakkojen poistaminen onnistuu mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti, joten tehokkuus on ehkä ollut se arveluttava tekijä. Ja hinta. Esimerkiksi suosikkini X-tran kynsilakanpoistoaine maksaa (muistaakseni) alle kaksi euroa ja vaikkapa Maybellinen Express Remover "kynsilakanpoistosieni" noin kympin. Lumeneltakin löytyy oma versionsa.


Carlsonilla törmäsin edulliseen Delia Cosmeticsin Sponge Nail Polish Removeriin (2,50 e) ja tuolla hinnalla olin valmis kokeilemaan. Valitsin tarkoituksella version jossa on asetonia, mutta saatavilla oli myös asetoniton versio. Oman kokemukseni mukaan asetonittomat poistoaineet eivät ole niin tehokkaita ja nopeita kuin sitä sisältävät. Ovat varmastikin hellävaraisempia kynsille, kynsinauhoille ja sormien iholle, mutta kuten sanottu, itselleni tärkeintä on nopeus ja helppous. Öljyän tai rasvaan kynnet ja kynsinauhat lakkojen poistamisen jälkeen sekä laitan päälle vielä kerroksen käsivoidetta, joten kuivumisesta tai kynsien haurastumisesta en ole joutunut käsimään tujumpienkaan poistoaineiden kanssa. Herkempien kynsien ja kuivemman ihon omaavien kannattaa kuitenkin ehdottomasti valita miedompi asetooniton poistoaine.


Purkin sisällä olevassa vaahtomuovissa on viilto/aukko johon sormenpää työnnetään ja sitten pyöritetään kynttä vaahtomuovia vasten tai liikutellaan purkkia. Homma onnistuu mielestäni parhaiten liikuttelemalla kynttä edestakaisin ikään kuin dippaamalla ja välillä pyöräyttäen.


"Tavallinen" kynsilakka lähti tämän avulla suht nopeasti, mutta testaushetkellä muutamalla kynnellä oli glitteristä hippulakkaa tavallisen lakan päällä "tehosteena" eikä se hievahtanutkaan sinnikkäästä hinkkaamisesta huolimatta. Toinen lakka lähti alta, mutta glitterit pysyivät. Apuun tuli tässä vaiheessa X-tra, jolla otin pois hitulalakan.


Toimii tavallisen kynsilakan poistoon oikein hyvin, mutta pieni miinus tulee siitä, että glitteri-/hilelakat tms. vaativat erikseen jonkun muun tuotteen. Plussaa taas siitä, ettei tarvitse nyhertää vanulappujen kanssa. Voisin ostaa tätä tai jotain muuta edullista vastaavaa jatkossakin (kymppiä en kuitenkaan lähtisi pulittamaan), vaikka X-tra tulee edelleen pysymään käytössä ainakin sitkeimpien lakkojen poistamiseen.

lauantai 20. elokuuta 2016

Saippuaa

Jatketaan taas haasteen parissa ja tällä kertaa vuorossa ovat suihku- ja käsisaippuat, -geelit ja -vaahdot yms. Kuorinnat jätän nyt postauksen ulkopuolelle, mutta niitä ei löydykään kuin muutama kappale. Samoin pelkästään avokin käyttämät "miestentuotteet" eivät pääse mukaan.


Yves Rocherin Jardins du Monde Carambola from Malaysia- ja Orange from Florida suihkugeelit. Ensin mainitussa tuoksu oli erilainen kuin odotin. Tuoksu on hitusen kirpeähkö sekä "vihreä" ja muutenkin vähän pliisu. Appelsiini odottelee vielä jemmoissa, mutta pullon suusta olen nuuhkutellut ja on paljon enemmän makuuni kuin tuo tähtihedelmä.

Candied Orange & Cinnamon suihkugeeli oli viime joulunajan kausituotteita ja pääsee käyttöön talvemmalla.

Vadelma piparminttu kuoriva suihkugeeli on kropan pesutuotteena kiva, mutta varsinaiseksi kuorinnaksi en tätä luokittelisi, sillä kuorivia partikkeleita on harvassa eikä tämä juurikaan tunnu kuorivan. Tykkään tuoksusta.

Laventeli Karhunvatukka suihkuöljy sheivaamiseen. Pääsee käyttöön kunhan entiset suihkuöljyt loppuvat.

Hamamelis 2in1 super-soft shower creamista kirjoittelin (kuten parista muustakin YR:n tuotteesta) enemmän täällä.


I love... Tropical Paradise on tämän kesän hankintoja Keskiseltä. Kivan vesimäisen raikas ja samalla hedelmäis-kukkainen tuoksu kookoksisella vivahteella. Saman merkin strawberries & milkshake on joutunut jemmoihin aivan liian makean tuoksunsa vuoksi. Päätyy aikanaan käsisaippuaksi.


Palmolive Caipi Coconut tuli hommattua jo Brasilian jalkapallon mm-kisojen aikaan. Tässä oli kausi, jolloin kookos ei tuoksuna houkutellut yhtään, joten tämä odotteli käyttöään jemmoissa pitkään. Kun vihdoinkin tänä kesänä uskaltauduin korkkaamaan, tykästyin. Kookos ei ole tuoksussa liian tyrmäävä vaan sopivan pehmeä. Nythän on taas Palmolivelta myynnissä Brasilia- teemalla jotain samanoloista saippuaa (saattaa hyvinkin olla tätä samaa), putelin väritys on tosin uudemmissa versioissa hieman erilainen.

Olen Aussien suihkugeelien fani :) Tällä hetkellä käytöstä löytyy Mega Watt.


Avonin senses suihkusaippuat Citrus Zing, Moodtherapy ja Oriental Sanctuary majailevat toistaiseksi jemmoissa, Seventh Heavenin sekä Pomegranate & Mango jelly body washin ollessa parhaillaan käytössä. Naturals blushing Cherry Blossom löytyy niin ikään "varaston puolelta". Näistä eniten nenääni miellyttävät Cherry Blossom, Kranaattiomena & Mango ja Oriental Sanctuary. Avon simply delicate Gentle Feminine Wash on tuttu näky suihkukorissamme.


Nivea Pure Fresh suihkugeeliä tilasin vahingossa kaksin kappalein. Toinen on käytössä ja toinen jemmoissa. Tuoksu ei ollut tässäkään sellainen kuin kuvittelin (olisi voinut olla enemmän vesimäinen ja merellinen plus vähemmän maskuliininen). No, avokki ainakin käyttää ihan mielellään.

Creme Soft Shower Cream tulee tarpeeseen talvella ihon kuivuessa enemmän. Caring Shower Silk Mousse Creme Soft suihkuvaahto on yksi suosikeistani kropan pesuun. Vaahtoaa pehmeästi ja runsaasti sekä tuntuu miellyttävän hoitavalta iholla. Tuoksu on niveamainen; puhdas, voidemainen ja raikas.

Natural Oil toimii sheivausöljynä, mutta joskus pesaisen kropan tällä ihan muutenkin.


Rituals... Fortune Oil suihkuöljy päätyy käyttöön piakkoin. Samaan tarkoitukseen kuin tuo edellä mainittu Nivea.


Pirkka Pome Blossom suihkusaippuassa ei ollutkaan sellainen hedelmäisen pirtsakka tuoksu, kuten kuvan perusteella erehdyin luulemaan. Tämä tuoksuu kranaattiompun kukilta eikä juurikaan itse hedelmältä. Menettelee, mutta todennäköisesti kohtalona on käsisaippuan virka.

Rexonaa tuli taannoin hamstrattua tarjouksesta. Fruit + herbs on virkistävän pirteä tapaus. Tropical poweria en ole vielä korkannut.


Meillä on yleensä WC:ssä käsisaippuana nestemäistä- sekä palasaippuaa. Keittiön lavuaarin reunalta löytyy myös oma saippuansa. Käsisaippuaksi päätyneet suihkugeelit laitan pumppupulloon, mutta valmiiksi pumpullisissa puteleissa olevia saippuoita jaksan harvoin siirtää hienompaan pulloon. En lähde näitä käsisaippuoita sen tarkemmin erittelemään, kuva puhukoon puolestaan.


Joo-o. Kyllähän tämä vähän hiljaiseksi vetää, kun näki tuon saippuoiden määrän kokonaisuudessaan. Näin kyllä arvelinkin käyvän. Päätin tämän myötä haastaa itseni ostolakkoon kyseisten tuotteiden osalta. Yksi iso pullo on tulossa vielä Avonilta, mutta lisää en osta ennen kuin nykyiset ovat huvenneet huomattavasti.

torstai 18. elokuuta 2016

Hiustuotteita ruodinnassa

Lupailin aiemmin kertoa mielipiteitäni muutamasta hiustuotteesta, kunhan olisin ehtinyt niitä hetkisen käyttämään.


Cutrinin Artic Berry Drops Strength Serum vahvistava hoitoseerumi normaaleille ja hennoille hiuksille on pakattu samanlaiseen pumppupulloon kuin Lumenen Bright Now BB-seerumi. Eipä tuo ole mitenkään ihmeellistä, koska Cutrin on Lumene Oy:n tuotemerkki. Tässä tapauksessa itse pullo on kuitenkin lasinen. Lasipullo tekee laadukkaan vaikutelman, mutta sen kanssa saa olla varovainen ettei vahingossa lipeä otteesta ja tipahda kaakelilattialle. Annostelu on helppoa eikä pumppu sotke.


Seerumia voi käyttää kuiviin tai märkiin hiuksiin. Koostumus on kirkasta ja silikonisen liukkaahkoa. Märät hiukset imaisevat seerumin nopeasti. Kuivien hiusten latvoihin olen myös kokeillut pari kertaa, mutta tämä jättää silloin makuuni liian öljyisen oloisen tuntuman ja helposti latistuttaa hiuksiani.


Olenkin siis päätynyt käyttämään tätä hiusten pituuksissa ja latvoissa kosteisiin hiuksiin pesun jälkeen. Yksi tai kaksi tippaa riittää pitkiinkin hiuksiin. Toimii apuna selvittelyssä, mutta muut vaikutukset eivät ole olleet kummoisia. Silottaa toki pahinta hapsotusta, mutta niin ovat tehneet kaikki muutkin kokeilemani hiusseerumit tmv. Tuoksu on marjaisa ja hälvenee seerumin imeydyttyä hiuksiin.

Seerumi oli alelöytö kympillä, normaalihinnan ollessa kahdenkympin paremmalla puolen. Hinnasta johtuen odotin tältä hieman enemmän. Ei tämä silti huonokaan ole ja ihan mielellään tätä hiuksiinsa toisinaan laittaa. Tuskin hankin toistamiseen (etenkään tuolla oikealla hinnalla), koska jo pelkästään markettien hyllyt pursuavat kaikenlaisia edullisia jätettäviä seerumeita ja muita hiusöljyhoitoja, joita haluan päästä kokeilemaan.


Biosilk Silk Therapy Lite 15 ml:n minipullo löytyi Nettioutlet.fi:stä. Pakkauksessa lukee kaiketi puolaa, joten googlailin tästä vähän lisää tarkempaa infoa. Kyseessä on kevyempi versio alkuperäisistä Silk Therapy silkkitipoista, joten tämän ei pitäisi latistuttaa tai rasvoittaa hennompiakaan hiuksia. Nimensä mukaisesti kutreista pitäisi tulla silkkisen sileät ja pehmeät tuotteen samalla suojatessa sekä vahvistaessa hiuksia. Elinvoimaisuudenkin lupaillaan lisääntyvän. Kai tämän voisi luokitella seerumiksi koostumuksensa puolesta ja useissa tuotekuvauksissa tästä käytetäänkin nimitystä uudistava ja korjaava jätettävä hoitotuote.


Annostelu on hieman haastavaa pullon avonaisesta suuaukosta johtuen, mutta olettaisin normikokoissa pullossa olevan joku näppärämpi systeemi. Pieni määrä riittää, koska tämä on todella silottavaa ja hoitavan oloista, vaikka "kevytversio" onkin. Olen laittanut tätä enimmäkseen kuivan tukan latvoihin, jolloin muutos on ihan silminnähtävä. Latvat näyttävät tasaisilta, terveiltä ja kuivuus sekä hapsotus ovat tiessään. En kuitenkaan käytä tätäkään liian ahkerasti, koska hiuslaatuni on sellainen, joka ei siedä ylihoitamista (sen seurauksena on veltto ja elottomana roikkuva tukka). En tosin harrasta juurikaan lämpökäsittelyä (föönikuivaus, muotoiluvälineet) ja pyrin tasoittamaan latvat säännöllisesti, joten hiukseni eivät ole sieltä kärsineimmästä päästä. Luultavasti, jos käsittelisin/muotoilisin hiuksiani enemmän, olisi tämä kyseinen tuote tarpeen useammin.

En yhtään ihmettele Silk Therapy "seerumin" samaa suosiota muualla maailmassa. Tekee sen mitä luvataankin ainakin omalla kohdallani. Voisin hyvinkin ostaa isommankin pullon, mutta tämä minikin riittää omalla kulutuksellani vielä pitkään.


Muistaakseni en ole Avonin Naturals Strenght 2in1 Apricot & Shea shampoosta vielä mitään blogissa maininnut. Itselleni nämä "shampoo ja hoitoaine samassa"-tuotteet ovat vaan hieman hoitavempia shampoita, koska tarvitsen aina pesun yhteydessä hoitoainetta plus jätettäviä hoitoja sen jälkeen. Tuoksu on shampoossa ihanan hedelmäinen ja pesuteho riittävä omiin tarpeisiini. Koostumus on paksuhkoa ja vaahtoaa mukavasti. Muuten tämä on aikalailla perussettiä, mutta tuoksun vuoksi saattanen tilata joskus lisääkin.


Mades Tones Caring & Volumising Dreamy & Lazy hoitoaine ihastutti alkuun parfyymimaisella tuoksullaan. Sittemmin voimakas tuoksu on alkanut joinakin päivinä ärsyttämään, sillä se jää hiuksiin ja on aistittavissa seuraavaan pesuun asti. Hoitoaine on markettituotteeksi yllättävän hoitavan ja siloittavan oloista, mutta luvattu tuuheutus jää omassa tukassani paitsioon. Tuuheutta kaipaaville en siis suosittelisi, mutta muuten hoitoteho on hyvä. Hoitsikan sisältämä jojobaöljy näyttää hoitavan tehtävänsä. Loppupeleissä en tykkää shampoissa tai hoitoaineissa ihan näin tujusta tuoksusta, joten tämä yksilö jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi käyttämistäni merkin hiustuotteista.