tiistai 2. elokuuta 2016

Ostoksia


Nämä hankinnat ovat tarttuneet mukaan vähän sieltä sun täältä kesän aikana, mutta kootaan ne nyt yhteen ja samaan postaukseen.


Rexonan saippuoita oli Citymarketissa tarjouksessa 3 kpl kolmella ja puolella eurolla. Olin meinannut hankkia fruit+herbs lime & peppermint suihkugeelin muutenkin, mutta nuo kaksi muuta tuli napattua ostoskoriin edullisen hinnan vuoksi. Limeltä ja raikkaan piparminttuiselta tuoksuva suihkugeeli sopii oikein hyvin hiostavilla keleillä käytettäväksi virkistävyytensä ansiosta. Tuoksusta tulee tosin enemmän Fairy kuin Mojito mieleen, vaikka ihan mielellään näin pirtsakkaa suihkugeeliä käyttääkin. Tropical Power saippua menee vielä hetkeksi jemmoihin ja Rexona Men Cool Ice Hair & Body pääsee avokin käyttöön.

Tein hiljattain pienen tilauksen Hyvinninvoinnin Tavarataloon ja silmiini osui Urtekramin Kiinteyttävä No Parfume Skin Tonic kasvovesi hintaan 3,90 e. Normaalihintahan on yleensä paljon enemmän. En sitten innoissani tarkastanut INCI-listaa ja alkoholihan se siellä komeilee heti toisena. Pullon suusta nuuhkaistuna sen tuoksu tulee nenääni hentoisesti, ei siis onneksi liian päällekäyvänä. No katsotaan mitä tykkään, kunhan otan tämän käyttöön.


Pyörähdin pikaisesti Anttilan konkurssimyynnissä ja kassalle lähti vain Lemon Juice & Glyserine Puuvilla vartalovoide ja Natusanin käsivoide. Tarkkoja hintoja en muista ja kuittikin on kaiketi mennyt roskiin, mutta olisikohan käsivoide ollut noin kaksi euroa ja vartalovoide alle kolme euroa.


Natusania olen joskus käyttänytkin ja tykännyt. Pehmensi, silotti ja kosteutti hyvin vähän kuivemmatkin kädet. Voide sisältääkin ihoa hoitavia ja kosteuttavia ainesosia sekä pehmentävää öljyä. Tästä löytyy myös mineraaliöljyä (voisiko tuo olla se pehmentävä öljy?), ihan vaan tiedoksi sitä vältteleville. Tuoksuu "natusanilta", heh (merkillä oli joskus vartalovoidetta tmv. joka tuoksui ihan samalle). Säästän tämän kuitenkin talvikäyttöön tai ainakin kulutan ensin pois pari vanhempaa käsivoidetta.


Oletin Puuvilla kroppavoiteessa olevan sama tuoksu kuin suihkusaippuassakin (puhdas, pehmeä, raikkaan saippuamainen), mutta eihän tämä tuoksu oikein millekään. Höh, juuri tuoksun vuoksi tämän hommasin. Itse voide on kyllä miellyttävän oloista iholla, levittyy helposti ja vaikka onkin tarkoitettu erittäin kuivalle iholle, niin imeytyy melko nopeasti.

Sain Avonin dödön "kokeiltavaksi" avokin siskolta. Aiemmin en ole Avonin dödöistä oikein perustanut, koska koostumukset ovat olleet makuuni liian sotkevia liruja sekä yhdestä kokeilemastani sain jopa pientä ärsytystä ja ihottumaa kainaloiden alueelle.


Epäilyksistäni huolimatta, on Summer White Sunset anti-perspirant deodorant osoittaunut ihan toimivaksi tapaukseksi. Ei sotke pahasti levitettäessä, pitää hyvin eikä ole (vielä) ärsyttänyt/kuivattanut kainaloitani. En silti tätä päivittäin käytä, ettei mahdollisia "ärsytys"ongelmia ilmenisi. Tuoksu on parfyymimainen ja omaan makuuni sopivan hillitty.


Essential Daily Care herkän ihon kasvojen puhdistuspyyhkeet. Käytän tämän tyyppisiä liinaputsareita vain käsien putsailuun (sekoittelen usein meikkipohjia kämmenselällä yms.). Tykkään vielä käytössä olevista saman merkin normaalille iholle suunnatuista 3in1 pyyhkeistä, jotka ovat tehokkaita ja säilyvät sopivan kosteina. Saa nähdä ovatko nämäkin yhtä toimivia. Ainakin ovat superedullisia (0,99 e) ja omien havaintojeni mukaan ovat saatavilla esimerkiksi Halpa-Hallista ja Puuilosta.

4 kommenttia:

  1. Katselin Cittarissa noita samoja Rexonan saippuoita, mutta maltoin mieleni, kun muistin (!) saippuajemmani kotosalla. Anttilasta ostin niin ikään Natusanin käsivoidetta;)

    VastaaPoista
  2. Juu, mullakin alkaa jemmat täyttyä siihen malliin, että voisi tosiaan hetkisen olla suihkugeeleihin sortumatta :)

    Natusanin käsivoide on noinkin edulliseksi tuotteeksi oikein mainio. Tuoksusta eivät monet tunnu tykkäävän, mutta omaan nenääni on ihan ok.

    VastaaPoista
  3. Mä tykkäsin kovasti tuosta Rexonan suihkusaippuasta, koska mulla tuli ihan mojiton mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa ihan kivasti myös (pipar)minttuisuutta, jota ei astianpesuaineissa ole, mutta mulle tulee kummasti mielleyhtymä Fairyyn :D

      Poista