tiistai 25. syyskuuta 2018

Parhaillaan käytössä olevat kasvoputsarit ja -vedet


Vedenkestävän ripsivärin ja toki muunkin silmämeikin puhdistamiseen menossa on puteli Oriflamen Waterproof Eye Make-Up Removeria. Lukuisten harha askelten jälkeen olen todennut nestemäisten ja kaksifaasisten silmämeikin poistoaineiden toimivan omalla kohdallani ylivoimaisesti parhaiten. Muihin en siis enää haksahda ellei nyt mitään mullistavaa uutta innovaatiota tule kyseiseen kategoriaan markkinoille. Jotkut puhdistusöljyt toimivat myös ihan kelvollisesti vedenkestävän silmämeikin putsailussa, mutta helpoimmin ja nopeammin pääsee yleensä ihan erillistä siihen hommaan suunnattua putsaria käyttämällä.

Tämä Oriflamen versio on toiminut suht hyvin, mutta ei silti päihitä Lumenen ja Nivean vastaavia tuotteita tehokkuudessa. Vaatii hieman enemmän muhittelua ja työskentelyä kuin nuo aiemmin mainitut ja toisinaan saattaa joutua pyyhkimään vielä tarkemmin ripsarin jäännökset vanupuikolla silmien alta. Ei kuitenkaan ärsytä silmiä tai tunnu liian kuivattavalta silmänympärysiholle, mistä plussaa. Ihan käyttökelpoinen, mutta ei yllä parhaimmistoon.


Lumene Lähde Micellar Cleansing Water odotteli pitkään jemmoissa käyttöön pääsyään ja vihdoinkin on tullut sen vuoro. Poistaa kasvomeikin riittävän tehokkaasti ykkösvaiheen putsariksi, koska en itse koskaan käyttä ainoastaan misellivettä meikin puhdistamiseen vaan pesen lopuksi kasvot vielä jollain toisellakin puhdistustuotteella. Hajusteeton, miellyttävän tuntuinen kasvoilla ja suht hellävarainenkin eli olen tykännyt tästä kovasti.

Avon True nutraeffects Miracle Glow Lightweight Cleansing Oil on osoittautunut myöskin hyväksi meikkiputsariksi. Koostumukseltaan ohut ja kevyt öljy poistaa meikin vaivattomasti, huuhtoutuu helposti kasvoilta ja jättää kasvot kivan tuntuisiksi. Mieto tuoksu. Pumppumekanismi olisi toki näppärämpi, mutta ei tämä ainakaan vielä ole kamalasti annosteltaessa sotkenut vaikka sellainen tästä puuttuukin.


Loreal Age Perfect Smoothing Cleansing Milk on ollut omissa rutiineissani sekä ykkösvaiheen että kakkosvaiheen putsarina. Puhdistusmaidoksi nimetty tuote on koostumukseltaan melko täyteläistä (jopa hieman emulsiomaisen tuntuista) joten itse haluan huuhdella tämän pois vedellä, koska muuten kasvoille jää liian nahkea/voidemaisen tuntuinen pinta (tätä voisi ohjeen mukaan käyttää kasvoilla ihan vaan vanun/vanulapun kanssa). Sisältää mm. magnesiumia sekä C-vitamiinia ja putelissa tämän lupaillaan puhdistuksen ohella vähentävän väsymyksen merkkejä ja tekevän ihosta sileämmän tuntuisen. Kasvot jäävät raikkaan ja puhtaan oloisiksi (ainakin veden kanssa huuhdeltuina), joten hyvin hoitaa hommansa tämäkin, vaikka maidot/emulsiot eivät se ykkösvalintani kasvoputsareissa yleensä olekaan. Tuoksu on jokseenkin "erikoinen", mutta ei suuremmin häiritsevä kuitenkaan.

Tehokkaampaa kakkosvaiheen pesua kasvoille tarjoilee Neutrogenan pink grapefruit facial wash. Syväpuhdistava geelimäinen tuote ehkäisee näppyjen ja mustapäiden syntymistä. Ei ole liian kuivattava sekaiholleni ja tuoksu on pirteän greippimäinen. Pumppupullo on kätevä.

"Neutraalimpana" geeliputsarina toimii Yves Rocher Nutritive Vegetal Velvety Ultra-Rich Cleanser. Hellävaraisen oloinen geeliputsari jossa on mieto (joskin se tyypillisen rochermainen) tuoksu.


Ns. yleiskasvovesinä ovat tällä hetkellä Misshan Super Aqua Ice Tear Hydrating & Refreshing Toner (juttua täällä) ja Rainbow Skin Tonic. Jälkimmäinen on itselleni tuttua tavaraa. Huokeasta hinnastaan huolimatta se on oikein hyvä kasvovesi: alkoholiton ja ihan kivan tuoksuinen. Sisällöstä löytyy esimerkiksi E-vitamiinia ja Provitamiini B5:ta. Misshan kasvovesi on toki paljon kosteuttavamman/hoitavamamman oloinen, mutta nämä molemmat ovat vaihtelevasti käytössä aamuin illoin silloin kun iho on tasapainossa eikä vaadi erityisempiä täsmätuotteita.

Kun iholle pukkaa välillä epäpuhtauksia niin otan avuksi tujumman kasvoveden ja tällä hetkellä se on Neutrogenan spot proofing purifying toner. Nimensä mukaisesti kasvovesi auttaa vähentämään finnejä poistaen samalla iholta likaa ja talia, mikä sitten ehkäisee uusien finnien/näppyjen ilmaantumista. Tämä ei tunnu lainkaan liian karskilta iholla ja tuoksukin on neutraalin mieto. Ohjeistuksessa tämän kerrotaan sopivan myös herkälle iholle ja tätä voisi käyttää kaksikin kertaa päivässä, mutta itselleni tämä on lähinnä "täsmätuote". Käytän tätä niille alueille joilla esiintyy epäpuhtauksia ja toisinaan pyyhin tällä kasvojen T-alueen, jos iho on rasvaisempi.

Kesän ajaksi jemmoihin joutunut Lorealin Sublime Soft Skin Perfecting Velvety Toner on palannut taas kuvioihin. Tämä oli siis käytössä talven/kevään aikana, mutta kesällä en tarvinnut näin "täyteläistä" kasvovettä. Koostumus on tavallista kasvovettä paksumpaa ja tästä tulee jokin hoitoneste/essence mieleen. Tämä sisältää ihoa pehmentävän ainesosan ja jättää kasvot puhtaan raikkaiksi sekä hoidetun tuntuisiksi. Tuoksu on myös ihana. Tämän mainitaan sopivan erityisesti kuivalle ja herkälle iholle, mutta sisällöstä löytyy yllättäen alkoholia, joten soveltuvuuteen kyseisille ihotyypeille kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Ziaja antioxidation acai berry face toner kasvovesisuihke. Tämän luvataan ehkäisevän ikääntymisen merkkejä ja suojaavan ilmansaasteita vastaan. "Raikastaa, kosteuttaa, kiinteyttää ja virkistää. Sisältää mm. C-vitamiinia, antioksidanttista acai-marjauutetta ja hyaluronihappoa". Sopii herkkäihoisillekin. Voi käyttää kasvosuihkeena tai vanulapun kanssa kasvoveden tapaan. Itse olen käyttänyt tähän mennessä tätä vain kasvosuihkeena silloin, kun iho kaipaa virkistystä tai lisäkosteutusta. Joskus laitan suihketta meikkaamisen jälkeen ennen varsinaista meikinkiinnityssuihketta. Tuossa tapauksessa suihkuttelen tätä ilmaan ja laitan kasvot "suihkepilveen", koska suihke ei ole aivan sieltä hienojakoisimmasta päästä ja saattaa tehdä kasvot hieman kosteiksi. Muutoin suihkin kyllä suoraan kasvoille. Kivan pirtsakka tuoksu ja kosteuttaa kevyesti sekä virkistää kivasti. Anti-age vaikutuksiin on aina vaikea sanoa mitään, mutta ovat tietysti plussaa vaikkei mitään silminnähtäviä vaikutuksia iholle tapahtuisikaan (ennaltaehkäisyhän se tärkeintä on).

Pitäähän sitä jemmoissakin aina jotain olla :)


Avon True nutraeffects seka- ja rasvaisen ihon puhdistusvaahtoa olen muistaakseni käyttänyt joskus ennenkin.

Lumene waterproof Eye Makeup Remover. Näitä tulee monesti haalittua tarjouksista. 

Himalaya Refreshing & Clarifying Toner (normaalille ja sekaiholle) on puolestaan uusi tuttavuus. Se virkistää ja kirkastaa ihoa sekä hillitsee rasvoittumista. Sisällöstä löytyy linssiä (syväpuhdistaa), sitruunaa (supistaa ihohuokosia, raikastaa) ja boerhaviajuurta (vähentää rasvoittumista). Ei sisällä alkoholia, ftalaatteja tai synteettisiä väriaineita. No, ihan uteliasuuttani ja malttamattomana kokeilin tätä jo muutaman kerran. Ainakin noiden ensipuraisujen perusteella vaikuttaa erittäin hyvältä tapaukselta. Ihotuntuma on virkistävä, jälkifiilis ei ole "kiristelevä" ja tuoksu on melko neutraali/puhtaan pehmeä. Nyt joutuu tosin vielä hetken kuitenkin odottelemaan vuoroaan, mutta innolla otan tämän käyttöön kunhan entisiä kuluu ensin alta pois.

Nivea Refreshing Micellar Water (normaalille iholle) tuli ostettua, kun sattui kiva tarjous Cittarissa kohdalle. Eipä nämä Niveat ole kalliita muutenkaan :D Tämä ennätti olla hetkisen käytössä, mutta päätyi jemmoihin, koska peilikaapissa alkoi olemaan jo niin ahdasta ja yksi miselli kerrallaan käytössä on ihan riittävästi. Toimiva miselli on tämäkin kaikinpuolin.

Tässä kuussa tiensä päähän tuli myös jokunen putsari, mutta näistä lisää sitten "syyskuun loppuneet" -postauksessa.



tiistai 11. syyskuuta 2018

Meikkipöydän uudet tulokkaat


Meikkipöydän sisältö on jälleen jonkin verran päivittynyt kevään, kesän ja tässä alkusyksyn aikana eli vanhoja juttuja on lähtenyt poistoon ja uutta on tullut tilalle. Varsinaisia uutuuksia ei näistä taida olla mikään muu kuin essencen Camouflage+ Healthy Glow concealer, joten otetaan se ekana käsittelyyn.

Essencen valikoimiin tuli äskettäin pari uutukaista peiteainetta, joista toinen on tämä Healthy Glow ja toinen on Matte -versio. Koska halusin silmien alle sopivan peiteaineen, päädyin tähän tervettä hehkua lupailevaan tapaukseen. Näin ikääntyneellä iholla mattaiset peiteaineet eivät ko. alueella näytä enää oikein hyvältä, koska mattaisuus helposti korostaa juonteita ja mahdollista kuivuutta.


Peitevoiteen koostumus on paksuhkoa, mutta se levittyy iholle suht vaivattomasti. Peittävyys on hyvä omalla mittapuullani, mutta esimerkiksi tällä hetkellä myös käytössä oleva Makeup Revolution Conceal & Define on peittävämpi tapaus.

Sävy 10 light porcelain on heleän raikas enkä ole huomannut sen tummuvan ihollani.

Ensimmäisillä kerroilla peiteainetta käyttäessäni annostelin liian reippaalla kädellä, jolloin lopputuloksesta tuli paksuhko ja pakkelimaisen kuivakka. Pienemmälläkin määrällä pärjää tämän kanssa jo pitkälle. Peiteaine on vedenkestävää ja ainakin silmien vuotamisen kestää tuhriintumatta/pois kulumatta. Ehkäpä tuosta vedenkestävästä ominaisuudesta johtuen, lopputulos oli yllättävän mattainen. Voisin kuvitella tämän jämähtävän helposti kuivempiin ihoalueisiin ja korostavan niitä, mutta tällä hetkellä toimii kivasti sillä ihossani ei juuri nyt ole kuivuutta. Silti huomaan valitsevani täyteläisemmän silmänympärysvoiteen kevyemmän sijaan tätä käyttäessäni (ettei lopputulos vaan ala näyttämään liian kuivakalta).

Essencen peiteaineet ovat olleet hyviä kautta linjan ja niin on tämäkin.

Rimmelin peitevoidevalikoima on Suomen marketeissa suorastaan surkea. Voidemaisia/nestemäisiä concealereita ei ole kotimaamme kaupoista saanut aikoihin. Olen onnistunut bongaamaan ainoastaan kiinteitä pannussa tai paletissa olevia peiteaineita ja peitepuikkoja merkin ständeillä. Harmi sinänsä, koska pidän Rimmelin concealereista ja hintatasokin on kohtuullinen. No, niitähän saa tilaamalla niin halutessaan.


Rimmel Lasting Finish 25 hr Breathable Concealer (100 Fair) tuli tilattua Mylook.fi -verkkokaupasta. Tuubissa on samantyylinen pallomainen levitysaplikaattori kuin Maybellinen Eraser -peiteaineissa, mutta tässä tapauksessa tuo pallero on kovahko sekä joustamaton, joten en  sillä tykkää tuotetta kasvoille tuputella vaan annostelen peiteaineen kämmenselän kautta ja laitan siveltimellä/sormin.

Tässä on keskitason peittävyys ja lopputulos on luonnollinen sekä raikas. Kestää paikoillaan hyvin, mutta tuota lupailtua 25 tunnin pysyvyyttä en ole tosiaankaan testannut (kukaan tuskin pitää meikkiä kasvoillaan noin pitkään yhtä soittoa). Kevyen tuntuinen kasvoilla ja tekee makuuni sopivan luonnollisen lopputuloksen, joten ei mitään moittimista (muuta kuin tuo turha ja toimimaton levitysaplikaattori).

Alempana essencen ja ylempänä Rimmelin concealer.

Revlon Colorstay meikkivoide on ollut kokeilulistallani vuosikausia. Alunperin meikkivoide tuli tutuksi ulkomaalaisten kosmetiikkatubettajien ansiosta, mutta siihen aikaan tätä olisi pitänyt tilata ulkomailta, joten kokeileminen aina vain siirtyi. Muistan myös vielä ajan jolloin Revlonia myytiin esimerkiksi Anttilassa, mutta sitä en muista oliko tämä kyseinen tuote jo silloin valikoimissa. Nythän tätä kulttimainetta nauttivaa (tai ainakin aikoinaan nauttinutta) meikkivoidetta saa monestakin suomalaisesta nettikaupasta ja vieläpä kivan edulliseen hintaan.


Sekaihoisena päädyin seka- ja rasvaisen ihon versioon (saatavilla on lisäksi kuivalle ja normaalille iholle suunnattu versio) ja sävyksi valikoitui neutraalin vaalea 150 Buff. Sävy on riittävän vaalea eikä hapetu omalla ihollani, joten oikea valinta tuli tehtyä sen suhteen :)

Koostumus on kevyen voidemaista ja ihotuntumaltaan miellyttävää. Levitys on helppoa sekä nopeaa ja yhteistyö on sujunut mallikkaasti niin Ecotoolsin meikkisienipalleron kuin Coastal Scentsin Flat Top Kabukin kanssa. Peittävyys on kohdillaan, mutta ongelmakohtiin tarvitsen edelleen peiteaineita ja tapanani on muutenkin käyttää niitä aina meikkivoiteesta riippumatta.


Pysyvyys kasvoilla on erinomainen pohjustajan, kevyen puuteroinnin ja meikinkiinnityssuihkeen kanssa. Näin siistinä pidemmänkin päivän pysyvää meikkivoidetta en ole käyttänyt miesmuistiin. Kiilto on myös pysynyt kurissa oikein hienosti.

Olen lukenut/kuullut tästä myös jonkin verran negatiivisia arvosteluja, joten alkuun suhtauduin pienellä varauksella, mutta yllätyin kyllä todella positiivisesti. Pari pientä miinusta tulee siitä, että Revlon ei ole Cruelty Free -brändi ja seka/rasvaisen ihon versio korostaa ihon kuivia kohtia, jos sellaisia sattuu olemaan. Toimii kuitenkin hienosti, kun olen valinnut tämän alle jonkin kosteuttavamman sekä heleyttävän primerin ja välttänyt laittamamasta meikkivoidetta vaikkapa epäpuhtauksien puristelusta aiheuteneiden rupien yms. karhentumien päälle. Nähtäväksi jää miten toimii talvella jolloin ihosta tulee pintakuivempi, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen. Onneksi tuli vihdoin kokeiltua, koska tämä osoittautui erittäin hyväksi meikkivoiteeksi sekaiholleni.


Loreal Glam Nude CC Cream Anti-Redness on väritään vihertävää, mutta sävy muuttuu iholle hierottaessa. Sopii parhaiten itselleni silloin kun iho on päivettynyt, koska tämä tummuu kasvoilla aikalailla ja korostaa/lisää päivettynyttä lookia. Tasoittaa luvatusti punoitusta, mutta mikään  superpeittävä tuote ei CC-voide tietystikään ole. Voiteessa on pieniä rakeita, jotka hajoavat/sulavat iholle sivellessä ja ohuehko koostumus levityy iholle helposti sekä tasaisesti. Plussaa suojakertoimesta. Tilasin tämän Mylook.fi -nettikaupasta, koska sattui olemaan niin hyvässä alessa (muistaakseni 6,95 e). Kätevä kesätuote, mutta normaalihinnalla en ostaisi.


Rimmel Lasting Finish Soft Colour Blush (010 Santa Rose) löytyi Carlsonin alekorista poistohintaan ja muistaakseni hinnaksi jäi alle pari euroa (merkki poistuu ainakin Kuopion myymälästä). Olen joskus Rimmelin Santa Rose -sävyisen poskipunan omistanut, mutta se on ollut todella vanha versio ja ulkonäöltään vähän erilainen.

Sävy on todella monikäytöinen ja se asettuu kasvoille kauniisti. Tämä on yksi luottoposkipunistani kevyemmässä ja nopeassa arkimeikissä.


Suosikki poskipunasiveltimekseni on tällä haavaa noussut essencen bronzing brush, jonka hommasin jo aiemmin keväällä. On siis tarkoitettu aurinkopuuterille, mutta olen valjastanut sen toisiin tehtäviin hyvällä menestyksellä. Kuvissa siveltimeen on jäänyt väriä poskipunasta, mutta en jaksanut ruveta sitä postausta varten pesemään.


Makeup Revolution Renaissance Lipliner Greatest on loistava hillitympien, "neutraalihkojen" sävyjen kaveri. Paketissa lukee tämän olevan "waterproof/longwear" ja hyvin on huulilla pysynyt. Tämä pigmenttinen ja helposti levittyvä rajauskynä kustantaa esimerkiksi Prismassa vain 3,69 e. Löytö!


Mylook.fi:n alelöytöjä on myöskin Loreal Infallible Sexy Balm sävyssä 102 Sheer Gossip (hinnaksi jäi muutama euro). Huulivoidetta muistuttava koostumus antaa huulille sävyä sekä maltillista kiiltoa. Vaikka Balm onkin, tuskin tällä pahemmin kuivahtaneita huulia hoidetaan kuntoon, mutta huulituntuma on mukavan kosteuttava. Tässä on vaaleanpunaisen persikkainen, vaalean hentoinen sävy eli soveltuu helposti arkikäyttöön.


Milani Color Statement ja Loreal Sexy Balm.

Hommasin Milanin Color Statement huulipunan sävyssä 55 Bahama Beige uuden rusehtavan nudepunan akuuttiin hinkuun. Sävy on nätti, koska se ei ole turhan hailakka tai vaalea, mutta ei liian tummakaan (ei ole huulillani noin tumma miltä näyttää kuvassa). Koostumus on ihan jees ja pysyy huulilla kohtuullisen hyvin. Tämäkin on sellainen helppo ja kiva moneen lookiin sopiva meikkituote.


Pretty by Flormar nestemäinen huulipuna (03 Red Papaya) on jokseenkin työläs saada huulille nätisti, koska se pitää levittää huolellisesti ja pyyhkiä liiat pois ettei sottaa yli huulten rajojen tai kasaannu suupieliin ja huulien uriin. Huulten on oltava myös kunnossa (ei röhelöä tai rohtumaa), koska koostumus kuivuu aika mattaiseksi minkä jälkeen korostaa kaikkia mahdollisia epäkohtia, jos niitä sattuu huulilla olemaan. Ei tosin kuivahda ja asetu huulille ihan hetkessä, joten alkuun joutuu varomaan ettei puna tuhriinnu/leviä. Huulirasvaa alle, huulten rajaus ja huolellinen levitys ovat siis tarpeen tätä käytettäessä. "Pussailen" vielä ylimääräisen huulipunan nenäliinaan tai kasvopaperiin ja tasoittelen lopuksi sormella, jolloin lopputulos on siistimpi ja enemmän mieleiseni. Se sävy mitä on vielä tuon käsittelyni jälkeen huulissa pysyy kyllä hyvin.


Avon Mark Liquid Lip Laquer Shine on kevyen tuntuinen huulilla ja tuoksuu kivalle (karkkimaiselle?). Pientä tahmaisuutta on havaittavissa johtuen kiiltomaisesta koostumuksesta. Sävy Blushing näyttää purkissa ollessaan sellaiselta hillityltä "jokapaikan höylä" väriltä, mutta sävy olikin todella paljon vaalempi sekä pinkimpi huulilla kuin mitä oletin. Ei ollut tosiaan aivan nappi sävy, mutta talvella varmasti pääsee paremmin oikeuksiinsa viileän sävyisen meikin kanssa. Olen käyttänyt tätä lähinnä vaan toisen tummemman punan päällä huulten keskiosassa tuomassa lisä boostia ja mehukasta kiiltoa.


NYX HD Eyeshadow Base on uusi lempparini luomivärin pohjustamisessa. Koostumus ei ole liian liukkaan silikonisen oloista, mutta toisaalta ei paksun pakkelimaistakaan. Levittyy luomille tasaisesti ja pitää luomivärit siistinä pitkään. Väriltään tämä on nudehkoa ja sävy kirkastaa luonnollisesti silmiäluomien sävyä ja tasoittaa mahdollisia epätasaisuuksia. Kyseessä on vieläpä edullinen tuote, joten tuskin tulen tästä kovin pian luopumaan. Ostin juuri Sokoksen Kauneuspäiviltä Kauneuspassia hyödyntäen yhden jemmoihin ihan vaan siltä varalta, että tämä tekee katoamistempun merkin valikoimasta.

Olen huomannut saavani parhaan hyödyn luomivärinpohjustajista levittämällä niitä silmäluomelle hillityn määrän huolellisesti sormella tasoitellen (liika tuote alkaa kasautumaan jo itsessään luomivakoon) ja puuteroimalla luomen sen jälkeen kevyesti hienojakoisella (irto)puuterilla. Sitten vasta laitan luomivärin, joka on helppo levittää puuterilla "tasoitetulle" ja siloitetulle pinnalle.



Catrice Glam & Doll Super Black Liner waterproof. Tässä on todella näppärän muotoinen kärki, joka on päästään ohut ja terävä. Joustaa hieman, mutta on kuitenkin napakka. Itse teen yleensä rajaukset yläripsien tyveen alakautta (hankala selittää, mutta kohotan luomea ja rajaan ripsilinjan tyven luomen vesirajan yläpuolelta), jolloin homma on todella helppoa sekä nopeaa. Rajausta tehdessä voi tukeutua omiin ripsiin ja jäljestä saa ohuen sekä siistin. En harrasta "wing-rajauksia", joten en tiedä kuinka kätevä tämä olisi sellaisiin. Kerran kokeilin tätä ihan perinteiseen tapaan (laittamalla yläluomen puolelta), jolloin rajauksista tuli paljon paksummat. Silloin oli väri myös päivän aikana suhraantunut toisesta silmästä joka äityi vuotamaan runsaammin (ulkona oli kylmä viima). Tuolla ensin mainitulla tavalla laitettuna rajaukset ovat pysyneet itselläni täysin ongelmitta. Älyttömän hyvä eyeliner, ei voi muuta sanoa.


Maybelline Super Stay Setting Spray 24h Makeup Locking Spray tarttui mukaan Carlsonilta, kun menin ostamaan uutta pulloa Catricen meikinkiinnityssuihketta. Carlsonin "synttärihulinapäivät" olivat meneillään, joten päädyin ostamaan Catricen suihkeen sijasta tämän kun oli kerran tarjouksessa edulliseen 6,90 e hintaan.

Tätä täytyy muistaa ravistella kunnolla ennen käyttöä ja pitää suihkutellessa suht pitkä etäisyys kasvoihin. Pitää meikin siistinä paikoillaan erinomaisesti ja tuoksu on miellyttävän mieto. Muutaman kerran olen ennättänyt käyttämään ja ainakin tähän saakka on toiminut moitteetta, ei mitään valittamista :)


lauantai 1. syyskuuta 2018

Loppuneet 8/2018


Cien Micellar Water Fresh normaalille ja sekaiholle. Ei lainkaan hullumpi miselli, joka teki sen mitä odottaa sopiikin eli putsasi kasvot meikistä sukkelasti. Ei ollut liian kuivattava, mutta käyttämäni misellit ovat sitä todella harvoin olleet. Tuoksu oli mieto ja lähes huomaamaton, joten sekään ei päässyt tympimään. Pumppumekanismi alkoi valskaamaan ikävästi ja se pistikin usein ärsyttämään, kun pumppu ruikkasi tuotetta välillä mihin sattuu ja miselliä vuoti pumpun suuosan päälle laitetun vanulapun alta. Muistaakseni Cienin samanlaisella annostelumekanismilla varustetut kynsilakanpoistoaineet toimivat aikoinaan hyvin, mutta tämän yksilön kohdalla ei annostelu oikein luonnistunut. En tiedä ostanko enää jatkossa pakkauksen takia.

Tesco Refreshing Toner sisältää mm. kurkku-uutetta ja e-vitamiinia. Oli oikein omiaan päivittäiseenkin käyttöön kuluneena kesänä, koska iho oli helteiden sekä hikoilun vuoksi normaalia rasvaisempi. Kasvotuntuma oli raikas ja kasvovesi viimeisteli puhdistuksen tehokkaan tuntuisesti. Käytin tätä usein aamuisinkin (ensin huuhtaisin kasvot viileällä vedellä ja sitten pyyhkäisin tällä, jolloin tuli oikein freesi fiilis naamalle). Arvelisin, että talvella tämä voisi olla liian tujua sorttia varsinkin säännöllisesti toistuviin kasvorutiineihin. Toisinaan havaitsin tuoksussa alkoholisen vivahteen (alkoholia kasvovedessä nimittäin on), välillä taas en sitä noteerannut juuri lainkaan. Kevyt kurkkumainen vivahde oli tuoksussa myöskin aistittavissa. Omalle sekaiholle oli siis passeli kesätuote, mutta en osaa sanoa tulenko ostamaan toistamiseen.

Holika Holika Smoothie Peeling Mist Lemon Squash. Kivan erilainen kuorintatuote, josta kirjoittelin enemmän tässä postauksessa. Käyttöä seuraavina päivinä yritin pysytellä poissa auringosta, koska kyseessä oli hedelmähappoihin pohjautuva kuorinta ja olen ymmärtänyt, että kasvot ovat AHA-happoja sisältävien tuotteiden vaikutuksesta johtuen herkemmät palamiselle. Tämä ei siis ollut kovin oivallinen kesätuote ainakaan tänä kesänä kun aurinkoa oli riittämiin. No joo, ihan kivaa vaihtelua, mutta en ihastunut niin paljon, että tilaisin uudelleen.


Garnier Moisture Bomb yövoide. Antioksidantteja sisältävä geelimäinen voide oheni kasvoille hierottaessa ikään kuin "seerumimaiseksi" ja siitä johtuen tämä imeytyi todella nopeasti ja tuntui iholla ihanan kevyeltä. Kosteutustehokin oli yövoiteeksi kevyehkö, mutta riitti sekaiholle silloin, kun kuivuus ei juurikaan vaivannut. Tuoksu ei suuremmin sytyttänyt, joten tuskin hankin voidetta enää toistamiseen, mutta sarjan päivävoidetta kiinnostelisi ehkä vielä kokeilla.


Loreal Infallible Fixing Mist. Toimiva meikinkiinnityssuihke, joka auttoi meikkiä pysymään siistimpänä ja paikoillaan pidempään. Tykkäsin tuoksustakin. Tätä täytyi kuitenkin muistaa ravistella kunnolla ennen käyttöä, koska muutoin saattoi jäädä kasvoille näkymään valkoisina pisaroina/läntteinä. Lisäksi loppumetreillä olleessaan suihke muuttui jotenkin paksummaksi ja  "raskaamman" tuntuiseksi, jolloin tuntui naamalla märältä. Sitä ennen toimi kuitenkin hienosti eli saattanen tähän vielä joskus palatakin.


Yves Rocher Nourishing Nutri-Silky Treatment Shampoo. Pullon etiketissä shampoon kerrotaan "antavan hiuksille ravitsevaa hoitoa, silkkistä pehmeyttä ja luonnollista kiiltoa". Oma kokemukseni on, että tämä lunastaa lupauksensa hienosti. Ei tarvinnut kaverikseen tuhteja hoitsikoita, vaikka kyseessä onkin silikoniton shampoo. Tuoksuu hyvälle ja eikä maksa maltaita. Ehdottomasti tilaan uuden putelin jossain vaiheessa.

Linna Hoitoaine. Mieto, hellävarainen ja silikoniton hoitoaine. Yksinään aivan liian kevyt hoito- ja selvitystehoiltaan, mutta käyttelin tätä keventämään tuhdimpien hoitsikoiden koostumusta tai sitten yhdessä toisen hoitoaineen kanssa (ensin tätä alle ja sitten vielä päälle etenkin latvoihin jotain silottavampaa). Ei pääse jatkoon, koska ei tunnu oikein mitään tukalleni tekevän.

Avon Ultimate volume conditioner oli käytössä todella pitkään, koska en tästä juurikaan perustanut. Tuuheutusteho oli vaisu, tiedä sitten olisiko lopputulos ollut parempi yhdessä sarjan shampoon kanssa käytettynä. Hiukset tuntuivat usein tämän jäljiltä omituisen "nahkeilta" sekä elottomilta ja jätettäviä sai hölvätä hiuksiin runsain mitoin, jotta tukan sai selviteltyä pesun jälkeen. Ei todellakaan jatkoon!


Dove caring hand wash shea butter with warm vanilla. Tuttua ja turvallisen tasaista Dove-laatua. Tuoksuna lämpimän mausteinen ja "pähkinäinen" vanilja.

Cien Asian Cherry Blossom Hand Lotion. Kivan tuoksuinen käsivoide, jossa kosteutusteho oli kohdillaan. Jos kädet eivät olleet tarpeeksi kuivahtaneet, voidetta sai hieroskella ihoon jonkin aikaa ennen kuin se lähti imeytymään kunnolla. Sen vuoksi ei ollut aivan paras valinta käsilaukussa kulkevaksi voiteeksi, vaikka pienen kokonsa vuoksi olisi siihen virkaan sopinutkin hyvin.


Bodycare Deli Super Food For Skin Playful Pomegranate & Acai Berry Body Scrub. Kuorinta jätti mitäänsanomattoman vaikutelman. Toivoin sen tuoksuvan paljon paremmalle käyttämieni merkin body lotionien perusteella, joten tuoksukin oli odotuksiini nähden pliisu. Kyllä tällä kroppansa sai kevyesti kuorittua, mutta ei tosiaan ollut kovin kummoinen tapaus ja kuorivia rakeita olisi saanut olla tiuhemmassa.

L300 Intensive Moisture Body Lotion. Todella kuivalle iholle suunnattu kropan kosteuttaja tuntui välillä jännästi "kihelmöivän" iholla, esimerkiksi jos nahka oli päässyt kuivahtamaan kunnolla tai vaikkapa sheivauksen jälkeen. Luulisin tuon ilmiön johtuneen lähinnä lotionin ainesosista (tai hyvästä hoitotehosta...) kuin varsinaisesta ihoärsytyksestä. Karbamidia, maitohappoa ja betaiinia sisältävä rasva kosteutti perusteellisesti ja käyttöominaisuuksiltaan oli optimaalisin ihon ollessa kuiva, koska ns. normaalikuntoiselle iholle imeytyminen vei aikaa ja tuntuma jäi silloin jokseenkin nihkeäksi. Edullinen ja monesta marketista löytyvä kuivaihoisten tuoksuton "perus"tuote, joten voipi olla että ostan jossain vaiheessa lisääkin.


Weleda Foot Balm vaikutti alkuun ihanteelliselta jalkavoiteelta. Voide imeytyy hetkessä eikä jätä lähmäistä/liukasta pintaa jalkoihin, kosteuttaa kivasti (hyvä ylläpitovoide täyteläisempien jalkavoiteiden ohella käytettäväksi) ja tekee jaloista virkistyneemmän tuntuiset. Alkuun sitruksinen tuoksu vaikutti ihan pirtsakalta, mutta sitten tapahtui jotain... voiteen tuoksu alkoi muuttumaan nopeasti iholla todella erikoiseksi ja tympeän pistäväksi, vaikka laitettaessa tuoksui vielä normaalilta. Eihän se jalkaterissä toki pahemmin haittaa (koska ovat aika kaukana nenästä), mutta haju tarttui niin voimaakkaasti käsiin, että ne oli pakko käydä pesemässä kunnolla aina voiteen laittamisen jälkeen. Tämä otti päähän iltaisin, kun olisi ollut mukava vaan kellahtaa sänkyyn jalkojen voitelun jälkeen. Harmi, koska oli oikein hyvä voide muilta osin. En tiedä olenko ainoa tapaus kenen iholla tuoksu muuttuu kuvaillun kaltaiseksi vai onkohan vika kenties nenässäni, mutta en vaan voinut sietää kyseistä hajua :/


Body-X Endless Weekend Deodorant. Tämän sisällöstä löytyy mm. alumiiniyhdistettä, joten kyseessä on mielestäni anti-perspirantti. Tehokas ja pitää hajut kurissa. Tuoksu on kukkainen, hieman "hajuvesimäinen" ja samalla siinä on jotain raikasta sekä saippuamaista. Levityskuula on pieni mikä toisinaan nyppii, koska isompi roll-on pää on aina kätevämpi, mutta ei se nyt maata kaatava asia ollut tämän dödön kohdalla. Välillä tuntui, että kainaloiden iho alkoi kuivahtamaan pidempään jatkuneen käytön seurauksena, mutta silloin käytin välillä päivän pari jotain toista dödöä ja rasvailin tarvittaessa kainaloiden seutua, jolloin kuivahtamisen merkit hävisivät nopeasti. Merkin dödöjä on myynnissä esimerkiksi Tokmannilla ja hintaa on hitusen päälle euron (nämä olivat vielä jokin aika sitten tarjouksessa euron kappale). Itseasiassa tykästyin tähän niin paljon, että ostin jo uuden kappaleen (sekä lisäksi vielä kahdessa muussakin tarjolla olleessa tuoksussa).


Melvita Kurjenpolvi-Arganöljyä (käsille, kynsille ja kynsinauhoille) tuli käytettyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Kosteutti sekä ravitsi kynsinauhoja sekä ihoa siinä kynnen ympärillä. Jos kynsillä ei ollut lakkausta tätä käyttäessä niin nekin tuntuivat saavan öljystä hoitoa siinä samalla. Pakkauksen levityskuula oli oikein näppärä annostelussa eikä käsiään tarvinnut välttämättä lähmätä öljyyn, kun pyöritteli öljyä kynsinauhoille suoraan roll-on pään välityksellä. Itse kuitenkin hieroin usein kynsinauhaöljyä kynsien alueille sekä sormen- ja varpaanpäihin vielä lopuksi käsin. Mikseipä tuohon tarkoitukseen toimisi mikä tahansa kosmetiikaksi sopiva öljy, mutta tykkään mielummin käyttää näitä tiettyyn tarkoitukseen suunnattuja tuotteita.


O.P.I. Top Coat. Alkoi vanhuuttaan olemaan jo niin paksuuntunutta jankkia, että lähinnä vaan sotki lakkaukset, jos tätä yritti kynsille laittaa. Olleessaan vielä voimissaan oli oikein hyvä päällyslakka, vaikka tässä ei pikakuivattavaa ominaisuutta ollutkaan (eli päälle piti vielä sutia pikakuivattajaa). Pidensi selvästi lakkausten kestoa (toki ihan kynsilakasta riippuen) ja teki kynsiin kivan kiiltävän sekä tasaisen pinnan. Tämä oli mukana setissä, jonka löysin sopivan edulliseen hintaan, mutta on yksinään hankittuna omalla mittapuullani niin kallista, että en raaski ostaa (ja edullisemmallakin saa hyviä päällyslakkoja).


Bic Miss Soleil Smooth Shave Shaver -pakkaus (4 kpl). Viime vuodet olen käyttänyt vain Lidlin ladyshaveriä ja vaihtoteriä, mutta ostin nämä akuuttiin tarpeeseen tilanteessa jossa Lidliä ei sillä hetkellä sattunut olemaan lähellä. Kyllä nämäkin asiansa ajoivat, mutta olen niin tottunut Lidlin versioon (tai sitten se on vaan ylivoimaisesti parempi sekä hellävaraisempi), että onnistuin näillä usein samaan aikaiseksi haavoja sääriin sekä nilkkoihin. Sheivaustuntuma ei ollut myöskään yhtä miellyttävä kuin Lidlin terissä. Käytin pois, mutta en osta toiste.


Maybelline Browdrama Sculpting Brow Mascara (Transparent). Tämä taisi olla toinen käytetty putkilo Maybellinen kulmageeliä. Ei tee kulmista liian märän (tai kuivuttuaan koppuraisen) näköisiä ja tultuani sinuiksi palleropäisen harjaosan kanssa pidän sitä oikein kätevänä. Ostanen lisää, kun olen taas kulmageelin tarpeessa. Parhaillaan käytössä on jo markkinoilta poistuneen Natural Coden kulmageeli - oikein hyvä sekin- ja olen jemmannut sitä poistomyynnistä myös yhden kappaleen varalle.

Kuva otettu silloin kun paletti oli vielä uusi ja käyttämätön.

Wet n Wild Petal Pusher -paletin hommasin aikoinaan sen lilan/violetin sävykokonaisuuden vuoksi, mutta käytän tällaisia sävyjä loppujen lopuksi harvoin. Pigmentti oli muutenkin väreissä vaisu plus muutama sävy oli makuuni turhan kimalteinen/glitterinen. Lähes kaikki sävyistä karisivat/pölisivät ikävästi. Aiemmat kokemukseni Wettiksen luomiväreistä ovat olleet todella hyviä, joten sen vuoksi odotin paletilta paljon enemmän. Koska en tätä käytä niin laitan sen nyt poistoon tilaa viemästä.

Lukuisten vuosien jälkeen aika vähän pannu sieltä pilkottaa...

Nyxin Tango with Bronzing Powder (When Leopard Gets A Tan) oli luultavasti vanhin vielä käytössä ollut meikkituotteeni. Muistelin, että tämä päätyi poistoon lähteväksi jo aiemmin, mutta en ainakaan löytänyt sitä viime aikaisten loppuneiden tuotteiden postauksista. Olen sitten kaiketi vaan ajatellut siitä luopuvani (enkä ole raaskinutkaan).

Kaunista luonnollista hehkua ja hohtoa kasvoille tuonut aurinkopuuteri toimi hienosti silloin, kun halusi sipaista kasvoille vähän eloa sekä väriä. Toimi poskipunanakin hienosti. Arvioisin tämän olevan jo yli 10 vuotta vanha, joten vihdoin on korkea aika vapauttaa se palveluksestaan. Ihana tuote, jota jään ikävöimään.

Lopuksi jälleen kuva jokusesta vanhuuttaan poistoon joutuneesta tuotteesta.