lauantai 24. tammikuuta 2015

Ale-shoppailu vain jatkuu...

Sokoksella oli kosmetiikkaa vielä runsaasti tarjolla alennetuin hinnoin. Olihan sitä tartuttava jälleen tilaisuuteen, kun satuin siellä käväisemään.


Mukaan mahtuu tällä kertaa yksi virheostoskin. I love...strawberries & milkshake buble bath & shower creme (500 ml). Ison pullon sai kolmella eurolla ja tässä pikkuhiljaa mansikkaisiin tuoksuihin totuteltuani hurahdin sitten tämän ostamaan. Kotona vasta tuoksuttelin ja pesin tällä kädet kokeeksi. Tuoksu on voimakas, aivan liian makea ja mielestäni esanssinen. Tämä pullo tulee kyllä kestämään ikuisuuden. Testailen kuitenkin nyt vielä suihkussa pariin otteeseen. Päätynee sitten käsisaippuaksi tai kiertoon, jos en jatkossakaan tuoksulle lämpene.


TRESemme Keratin Smooth shampoo aiemmin hankkimani sarjan hoitsikan kaveriksi. Tykkään näistä molemmista, vahvistavat hiuksia, hillitsevät pörröisyyttä ja kuontalosta tulee kuohkea (eli eivät latista hiuksia).

Olen muuten nyt päättänyt jatkossa siirtyä käyttämään aina saman sarjan shampoota ja hoitoainetta yhdessä. Kylppärinkin saa siistimmäksi, kun hyllyillä ei pyöri liikaa puteleita (osa lähes täysiä ja osa puolityhjiä) ja kaikki eri sarjoista sekä merkeiltä. Realistinen tavoite on pitää käytössä kahta "comboa" lisänä yksi syväpuhdistava shampoo ja yksi tehohoito/naamio kerrallaan.


Garnier Pure Active Fruit Energy Gentle Purifying Foam (alessa 5 e) tuoksuu virkistävälle greipille. Sisältääkin greippi- ja granaattiomenauutetta sekä C-vitamiinia. Vaahto on suunnattu öljyiselle ja herkälle iholle, jossa on epäpuhtauksia. Hyvä ja tehokas aamu- ja kakkosputsari myös satunnaisesti epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle sekaiholle, näin talvella tosin kuivattaa ihoa liian usein käytettynä. Piristävä pullo ja tuoksu.


Gosh kynsilakka 611 Raw Rose. Goshin lakkoja löytyi 3,50 eurolla ja valinnanvaraa sävyissä oli suht runsaasti. Annoin itselleni luvan ostaa vain yhden ja pähkäilinkin tovin sävyjen välillä. Päädyin tähän hempeään erityisesti arkikäyttöön sopivaan väriin. Goshin lakat ovat olleet mielestäni laadukkaita, joten suosittelen ainakin näin hyvästä alesta hankkimaan ja kokeilemaan.


Huulikiiltoja oli alessa useammilta merkeiltä. Rimmel VinylMax 121 Excess sopii hyvin huulipunien päällä käytettäväksi. Tässä on mukavan pullea hylsy ja aplikaattori on myös muhkean kokoinen. Hieman tahmainen, mutta ei pahimmasta päästä. Hintaa tällä oli 3,50 e.


Muhkeasta koosta puheen ollen, H&M Lip Balm on myös massiivisen kokoinen. Nämä huulirasvat kiinnittivät huomioni Hennesillä kassan vieressä (katsoin, että mitähän liimapuikkoja...?) ja heräteostoksena nappasin sitten passionfruit rasvan tiskille. Ei ollenkaan pöllömpi hankinta. Ei tämä superkuivia rohtuneita huulia yksinään pelasta, mutta on omiaan ylläpitämään kosteutta sekä suojaamaan huulia pakkasilla. Tuoksu on hedelmäinen ja tuntuu kivalta huulilla. Kuvassa näkyy tuo kokoero verrattuna tavalliseen huulirasvaan.

Bongasin ostosreissulla vielä pieneksi piristykseksi koruja Seppälästä ja H&M:ltä.


Oletteko ehtineet Sokoksen alemyynteihin?

perjantai 23. tammikuuta 2015

Vartalovoiteet talvikäyttöön

Talvisin vartalon ihoni kuivahtaa helposti, jolloin säännöllisempi rasvaus ja hieman tuhdimmat tuotteet ovat tarpeen. Tässäpä siis muutama hyväksi havaittu edullinen kropparasva.


Garnier Body Oil Beauty Oil-Infused Nourishing Lotion sisältää pakkauksen mukaan neljää erilaista öljyä: argan-, macadamia-, manteli- ja ruusuöljyä. Kosteutuksen ohella vahvistaa ihon omaa suojamuuria, ehkäisee kuivumista sekä heleyttää. Koostumus on kauniin kellertävää/beessiä, täyteläistä ja imeytyy nopeasti ainakin talvikuivalle iholle. Ihosta tulee pehmeä ja kiristelyt sekä kutinat pysyvät kurissa. Mitään erityisempää heleyttävää vaikutusta en ole huomannut, mutta onhan hoidettu iho kuivaa ja karheaa nahkaa kauniimpi/heleämpi. Kesällä tämä olisi luultavimmin aivan liian tuhtia käyttööni.


Makea tuoksu on voimakas ja juuri sellainen millaiseksi sen kuvittelin noiden öljyjen peruusteella tuoksuvankin. Omaan nenääni tuoksu on toisinaan liiankin imelä, mutta silloin tällöin käytettynä siedettävissä. Pumppu on kätevä. Hintaa tällä oli Cittarissa 3,50 euroa (taisi olla joku kampanja).



Himalaya Herbals Intensive Moisturizing Creamin lupaillaan ravitsevan, suojaavan ja hoitavan ihoa. Voide sisältää vehnänalkio- ja manteliöljyä. Tämän pitäisi soveltua myös kasvoilla käytettäväksi, mutta olen käyttänyt vain vartalovoiteena. Paksuhkoa voidetta saa levitellä kropalle hieman huolellisemmin. Imeytyminen iholle kestää jonkin aikaa, siksi käytän tätä vain iltaisin. Aluksi tuntuu tahmealta iholla, mutta imeydyttyään iho on sileä ja kosteutetun tuntuinen. Tätä riittää pieni määrä kerrallaan ja pärjäänkin tällä yhdellä purkilla nyt tämän talven, kun käytössä on muitakin voiteita. Pieni purkki maksaa alle 3 euroa ja löytyy useimmista marketeista. Tuoksu mieto ja hyvin "kosteusvoidemainen". Tästä löytyi myös nourishing-versio.


Yves Rocher Expert Repair Lotion Extra Dry Skin (30 ml minituubi/näyte) on oikein sopiva vartaloemulsio tähän vuodenaikaan. Sisältää luonnonmukaista karitevoita. Kosteuttaa talvikuivaa kroppaa hyvin ja tuoksuu hieman pähkinäiselle sekä täyteläiselle. Parempi tuoksu kuin Garnierin Oil Beauty lotionissa. Iho tuntuu voiteen jälkeen ihanan pehmeältä ja hoidetulta. Ensi talveksi voisin hankkia lisää, jos tätä vain on enää silloin saatavilla. Yves Rocherin sivuilla täysikoinen tuubi (150 ml) näyttäisi olevan (nyt alennuksessa) 7,90 euroa.


maanantai 19. tammikuuta 2015

Ostoksia pikkurahalla

MakeUpShop.fi verkkokaupasta löytyi muutama kiva juttu edullisesti. Näistäkin sai vielä -20% alennuksen Piritan blogissa olevalla koodilla. Toimitus oli nopea ja plussaa siitä, että toimituskulut olivat ilmaiset.


NYC luomiväri 967 Picnic In Central Park. Ihastuminen kahteen keskimmäiseen sävyyn oli syy miksi tämän tilasin. Värit eivät ole kovin pigmenttisiä ja ovat ainakin keinovalossa hyvinkin kiiltävää sorttia. Saattavat myös hieman karista siveltimellä levitettäessä. Kokeilin jo tänään meikissä ja ihan hyvin kestivät pohjustajan kanssa pienen lenkin pakkasessa ja kauppareissun ajan. No jaa, ei nyt kummoista vaikutusta tehnyt, mutta kyllä tämä käyttöön pääsee.


Kuvissa on luomivärien alla käytetty pohjustajaa ja ne on levitetty siveltimellä. Ensimmäinen kuva on otettu hieman hämärässä päivänvalossa ja toinen kirkkaassa keinovalossa, jossa tuo kiiltävyys tulee selkeämmin esiin.





Wet n Wild Mega Colors huulipuna. Sävy Moody Mauve (915A) on ihan passeli arkipuna. Pakkaus on heppoisen (sekä halvan) oloinen ja tämä oli ottanut hieman osumaa korkin päätyyn jo valmiiksi. Levittyy nätisti ja tuntuma huulilla on miellyttävä. Häviää huulilta kuitenkin nopeasti. Näköjään viime aikojen villitykseni Mauve-puniin ei ota laantuakseen.


Rimmel Lasting Finish Pro 240 English Rose on nätti ja sopivan hillitty sävy. Olen tykännyt käyttämistäni Rimmelin kynsilakoista, joten tilaamista ei tarvinnut kauan miettiä.


Ja pari euron ostosta Maxi Kodintukusta.


Palmolive Caipi Coconut suihkugeeli tuoksuu nimensä mukaisesti kookokselta. Minullehan tuo kookos on enemmänkin kesätuoksu, joten tämä jää vielä odottelemaan käyttöään. Piti nyt edes yksi puteli jemmata, kun noinkin halvalla sai.

Herbinan syväpuhdistava geeli rasvoittuvalle ja sekaiholle sisältää pieniä rakeita. Tämä puhdistaakin kasvot tehokkaasti pienen kuorivuuden ansiosta. Ihoa ei silti kiristele enkä ole kuivumistakaan huomannut. Tuoksu on mieto. Olen kokeillut tätä nyt muutaman kerran aamuisin, mutta en käyttäisi päivittäin vaikka ei tämä tujua ainetta olekaan. Aavistuksen tehokkaampi puhdistus on välillä myös näin talvisinkin ihan paikallaan.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lip Product Addict Tag

Nyt on vuorossa blogini ihka ensimmäinen "haastepostaus". Päätin nimittäin toteuttaa Meikin Loppu-blogisssa olleen Lip Product Addict Tag haasteen.

1. Lempihuulirasva/huulienhoitotuote?

Tällä hetkellä Himalaya Herbals Nourishing Lip Balm ja yöpyödällä majaileva Dermosil Laventelisalva.


Laventelisalvaa ei ole enää (tai ainakaan tällä hetkellä) myynnissä (höh!). Toivottavasti joku vastaava voide on Dermosilin valikoimissa silloin kun tämä loppuu. Laventelisalva on vedetön ja säilöntäaineeton yleisvoide, joten se on myös monikäyttöinen. Kosteuttava ja hoitava, kuivat huulet tykkäävät.

Himalaya Herbs huulivoide on edulliseksi markettituotteeksi erinomainen. Ei tätä sarjaa ole suotta kehuttu, vaikka en ole muita tuotteita (vielä) kokeillutkaan. Huulet ovat olleet huomattavasti vähemmän röhelöiset tätä käyttäessä kuin talvisin yleensä. Tuntuu miellyttävältä huulilla, mutta häviää melko nopeasti, joten lisäily on päivän mittaan tarpeen.

2. Paras katseenvangitseva punainen?


We Care Icon Magnetic Lips Moisture Wear Lipstick (sävy 22). Näiden punien pakkaukset ovat uudistuneet ja tässä vanhemmassa hylsyssä ei numeron lisäksi lukenut sävyä. Uudemmissa punissa sävy 22 on nimeltään Perfect Red. Todella räväkkä (ainakin omaan makuuni), mutta silti raikas punainen. Hyvä pigmentti ja levittyy kauniisti. Kyllä, sanoisin tämän olevan nimenomaan katseenvangitseva.

3. Paras luksus & paras marketti?

Selektiivisien sarjojen punia tulee hankittua harvoin nykyisellä budjetilla, mutta kyllä yksi hieman luksuksempi huulipuna myös löytyy.


Shiseido Perfect Rouge (BR702) on tummahko nude. Pakkaus on ylellinen. Tuntuma huulilla on kevyt ja tekee kyllä ihan nättiä jälkeä. Tämä on jo muutaman vuoden vanha, mutta tuoksu eikä koostumus ole muuttuneet miksikään. Ainoastaan sävy on sellainen, ettei tule enää nykyisin juurikaan käytettyä. Huulikiiltoa päälle lisäämällä on ehkä enemmän tätä päivää.

Parhaaksi markettituotteeksi nimeän Yves Rocherin. Rocherin punathan ovat suurin piirtein samaa hintaluokkaa (ainakin alessa/tarjouksessa, joita on usein) kuin esimerkiksi Lumenet tai Lorealit.


Erityisesti Grand Rouge huulipunat ovat olleet mieleeni. Tykkään myös Yves Rocherin huulikiilloista, koska eivät ole liian tahmaisia ja sävyt ovat nättejä.

4. Paras MAC-puna?

MACin huulipunia ei minulla ole ainuttakaan. Toki haluaisin kokeilla ja varmasti hamassa tulevaisuudessa tulee hankittuakin, mutta ensimmäinen MAC-ostokseni huulituotteiden osalta tulee olemaan Lip Pencil.

5. Suurin pettymys?

Ainoa pienoinen pettymys, joka tulee mieleeni on Lancome Juicy Tubes huulikiilto (sävy/tuoksu taisi olla Watermelon tms.). Hypetys sen aikaisissa meikkiblogeissa innosti hankkimaan (tai oli pakko saada) kyseinen huulikiilto. Tästä on kyllä jo vuosikausia aikaa. Taisivat odotukset olla vaan liian korkealla. Huulikiilto olikin mielestäni liian tahmaista ja ihan markettikiiltojen tasoa korkeammasta hinnastaan ja hypetyksestä huolimatta. Tuoksui kuitenkin ihanalta.

6. Huultenrajauskynä-juu vai ei?


Tämä on vaihdellut vuosien saatossa. Välillä ei ole tullut käytettyä laisinkaan ja välillä taas koen sen todella tarpeelliseksi huolitellussa huulimeikissä. Olen ollut vaihteeksi melko pitkään ei-linjalla, mutta nykyisin ehdottomasti juu! Johtunee viime aikojen hurahduksesta huulipuniin. Huultenrajauskyniä on muutama jo ostoslistallakin (esimerkiksi MAC).

7. Paras kiilto?


Sanoisin, että Yves Rocherin ohella etenkin Max Factorin huulikiillot ovat olleet mieleeni. Lisäys ostoslistaan, sillä minulta löytyy tällä hetkellä vain kourallinen kiiltoja. Myös huulikiillot ovat olleet aika vähällä käytöllä viime aikoina, mutta "huulipunahurahduksen" myötä innostus kiiltojakin kohtaan on selkeästi lisääntynyt.

 8. Jotain extraa?

Ei ehdottoman välttämättömiä, mutta pieni lisä huultenhoitoon ovat huulikuorinnat. Nämä ovat omiaan estämään röpelöisyyttä, karheutta ja virkistämään huulien pintaa. Huulirasvatkin tuntuvat "imeytyvän" tehokkaammin huulikuorinnan jälkeen. Itselläni huulet tulee usein kuorittua kasvojen kuorinnan yhteydessä sillä samalla tuotteella, mutta nimenomaan sitä extraa saa varta vasten huulille tarkoitetulla täsmätuotteella.


Tällaisia haasteita on ollut omasta mielestäni aina mielenkiintoista lukea, joten tehkää ihmeessä muutkin, jos vaan intoa löytyy.


tiistai 13. tammikuuta 2015

Hohtoa ja kimallusta

Olen meikkien osalta enemmän hillitymmän hohteen tekevien tuotteiden käyttäjä, mutta välillä on hauska elävöittää kasvoja astetta räväkämpien korostajien kanssa. Tykkään käyttää näitä talvisin, kun on lähes aina pimeää tai hämärää, jolloin ne pääsevät paremmin oikeuksiinsa eikä naama kimaltele aivan liikaa, toisin kuin kesällä auringon loisteessa. Tietysti myös iltamenoihin ja juhliin on hauska lisätä hieman kimallusta.


Urban Decayn luomiväri fard à paupières Grind on hyvin glitterinen. Väri on kaunis vaalea vaaleanpunainen ja hohtava. Glitterit ovat isoja ja kimaltavia ja ne tuppaavat leviämään helposti myös silmien alle ja poskillekin. Olenkin käyttänyt tätä toisten luomivärien päälle tuomaan "blingiä" tuputeltuna hieman kostetulla siveltimellä luomen sisä- ja/tai keskinurkkaan.




We Care Icon Party Wear ja All Over Shimmer (1. Magic Glow) korotuspuuterit toimivat kivasti poskipäille levitettynä. Magic Glow highlighterissa ei ole varsinaisesti erottuvia hileitä vaan lopputulos on enemmänkin hohtava. Party Wearissa noissa kultaisissa "laikuissa" on hieman enemmän kimallusta. Party Wear on vanhempi versio enkä tiedä onko enää mistään saatavilla.


All Over Shimmer on monikäyttöisempi, koska värit ovat raitoina ja niistä on helpompi valita vaikkapa yksittäinen sävy niin halutessaan. Yleensä käytän kolmea ylintä sävyä yhdessä korostuksiin. Vaaleimmat sävyt (esimerkiksi valkoinen ja persikkainen) sopivat mainiosti iltameikissä myös kulmaluulle ja amorinkaarelle korostajiksi. Edullinen ja ihan toimiva highlighter.


E.l.f. Shimmering Facial Whip (Lilac Petal) on voidemainen highlighter, jota voi käyttää kasvoilla, huulilla, luomilla ja missä nyt ikinä sitten haluaakin. Hohtoa ja kuultoa tässä minituubissa kyllä piisaa. Itse olen käyttänyt lähinnä poskipäillä ja yleensä puuterin alla, sillä tämä tosiaan hohtaa. Todella edullinen (2,50 e) ja riittoisa. Näitä löytyy useammassa eri sävyssä.



lauantai 10. tammikuuta 2015

Saippuaa paloina

Palasaippuat kuuluvat nykyisin kylppärini vakiovarustukseen. Käsienpesua varten on käytössä (yleensä aina) nestemäinen saippua sekä palasaippua. Suosin palasaippuoiden osalta lähinnä edullista markettikamaa, mutta joskus tilailen niitä esimerkiksi Lushilta tai iHerbistä.

Kuva täältä.

Hinnaltaan markettipalasaippuat ovat edullisia, joten mukavaa vaihtelua käsienpesuun saa ihan pikkurahalla. Ne tuovat aluksi hyvän tuoksun kylppäriin/vessaan, mutta tuoksu tosin laimenee saippuan oltua käyttössä jonkin aikaa. Palasaippuat tuntuvat pesevän kädet todella puhtaan tuntuisiksi ja myös kestävät käytössä pitkään, tietysti saippuasta riippuen. Hygieniasyistä vaihdan palasaippuan kuitenkin säännöllisin väliajoin uuteen, vaikka pala olisikin vielä ihan hyvännäköinen.

Kuva täältä.

Suomen marketeissa palasaippua valikoima on kehnohko, erilaisia tuoksuja ja värejä voisi mielestäni olla myynnissä enemmänkin. Maxi-Makasiinista, Kärkkäiseltä, Keskiseltä ja Halpahallista tms. saattaa kyllä toisinaan löytää enemmänkin erilaisia kivoja vaihtoehtoja.

Kuva täältä.

Palmolive Naturals Moisture Care sisältää oliivia. Tätä löytyy lähes jokaisesta kaupasta. Raikkaan ja puhtaan tuoksuinen saippua kestää siistinä suhteellisen kauan. Kuvassa oleva pala on parisen kuukautta vanha sekä jo haalistunut/kulunut ja menossa vaihtoon.

 

Palmoliveä näyttää löytyvän maailmalta joka lähtöön. Voi kunpa esimerkiksi näitä saisi täältäkin...


Kuva täältä.
Kuvä täältä.

Kuva täältä.

Lildlistä löytyy Cien palasaippuaa muutamassa eri tuoksussa. Todella edullinen perussaippua; kahden kappaleen pakkaus maksaa muistaakseni 0,99 e. Tuoksu on melko mieto verrattuna Palmoliveen tai Lushiin.

 
 

Lush saippuat ovat aika hintavia eivätkä kestä siistinä niin kauan kuin markettiversiot (eli halkeilevat, "niljakoituvat" ja väri lähtee saippuasta melko nopeasti) johtuen kaiketi ainesosista (Lushilla tuotteet ovat vegetaarisia ja valmistetaan käsityönä). Tuoksut ovatkin sitten intensiivisyydessä omaa luokkaansa: ainakin alkuun koko kylppärissä leijailee kyseisen saippuan tuoksu. Leikkaamalla saippuapalaa pienempinä osina käytettäväksi voi säästää saippuaa nopealta kulumiselta.

Oma suosikkini tähän saakka kokeilemistani on Rockstar.

Kuva täältä.

Onkos muita palasaippuoiden "faneja"?



torstai 8. tammikuuta 2015

Yves Rocherin aletilaus

Yves Rocherin alesta löytyi vielä näitä limited edition/kausituotteita edullisesti, joten olihan se pieni tilaus sitten tehtävä.


Blackberries käsivoide yllätti tuoksullaan positiivisesti. Tämä on sopivasti marjaisa, mutta iholla tuoksussa on myös täyteläisyyttä ja pehmeyttä. Käsivoide imeytyy nopeasti eikä tee käsistä tahmaisia. Kosteuttaa hyvin ja pehmentää. Nappiostos siis, nyt houkuttelisi tilata enemmänkin samaisen sarjan tuotteita.


Blackberries Lip Balmin tuoksusta tulee enemmän mieleen makea mustaherukkamehu/marjajuoma, mutta huulilla tuoksua ei juuri huomaa. Sävyttävä huulivoide tuntuu miellyttävältä huulilla eikä häviä ihan sekunneissa. Hoitotehoiltaan ei tavallista Yves Rocher huulirasvaa kummoisempi. Ehdottomasti tämäkin on hintansa (1,50 e) väärti, jos tykkää sävyttävistä huulirasvoista.



Cacao & Orange käsivoide ja suihkugeeli. Nämähän ovat vanhempaa vuoden 2013 Cacao-sarjaa, mutta onneksi näitä vielä löytyi. Arvelisin, että käsivoide on laadultaan yhtä hyvä kuin tuo Blackberries. Olen jo tuoksutellut näitä ja kyllä, tuoksuvat appelsiini jaffakekseille niin kuin useammasta blogista aikoinaan lueskelin. Suihkugeeli ainakin pääsee käyttöön tämän talven aikana, kunhan muutama suihkutuote ensin loppuu.

Grand Rouge huulipunissa on mielestäni laatu kohdillaan, joten tilaukseen lähti sävy 22.Mauve Subtil. Tämä ihan normihinnalla, koska hakusessa on ollut malvanvärinen puna jo jonkin aikaa. Tämä on sävyltään kutakuinkin sellainen mitä etsinkin.


Sävy on tummempi kuin tässä kuvassa näyttää.



Tilaajalahjaksi valitsin Sexy Pulp Volume Gloss huulikiillon. Kyseistä kiiltoa on ollut jo käytössä pari pienempää versiota eri sävyssä. Tykkään näiden kiiltojen koostumuksesta, sillä se ei ole liian tahmainen. On sopinut hyvin huulipunan päällä käytettäväksi. 02 Rose Indien on nätti punainen sävy pienellä shimmerillä.