perjantai 27. kesäkuuta 2014

Avon tilaus


Päädyin taasen tekemään pienen tilauksen Avonille (kampanja 9), koska halusin kokeilla tuota meikin kiinnityssuihketta ja tarvitsin hiusvärin.


Makeup Setting Spray tuoksahti hieman alkoholiselle, mutta haju haihtui nopeasti. Suihke tuli pullosta tasaisesti ja tarpeeksi "hienojakoisena", ei siis kastellut naamaa juurikaan. Tuntuma iholla oli kevyt, eikä ainakaan näin yhden kokeilukerran peruusteella kiristellyt kasvojen iholla. Tositoimissa en ole ehtinyt vielä kokeilemaan (tänään vasta avasin paketin ja testailin kerran), joten en osaa vielä sanoa miten parantaa meikin kestävyyttä. Vaikuttaa kuitenkin ihan lupaavalta.

Avonin hiusväriä sävyssä 9.13 light beige blonde olen käyttänyt jo useamman värjäyskerran putkeen. Yritän vaalentaa ruskeaa hiusväriäni ja värjään juurikasvun tällä (levitän toki värin kaikkialle, mutta annan vaikuttaa hiusten tyvessä pidempään). Hiukseni ovatkin päältä vaaleammat ja vaalea väri elävoittää kivasti hiuksia. Tummaa hiustahan tämä ei vaalenna, mutta toimii hyvin juurikasvuun ja hiusteni "päällysosaan", jossa siis jo ennestään vaaleampi väri. Sävy on itselleni hyvä, sillä hiuksissani on punapigmenttiä jolloin vaaleasta saattaa helposti tulla keltaiseen taittava. Hinta-laatusuhde on mielestäni Avonin hiusväreissä kohdallaan ja nämäkin ovat usein tarjouksessa.


Avon Naturals Face Purifying-sarjan tea tree & cucumber kuorintavoide kasvoille ja kasvovoide tulevat käyttöön nyt kesällä kun ihoni hieman rasvaisempi ja epäpuhtaampi. Tuoksu ei ollut kasvovoiteessa niin raikkaan "kurkkuinen" kuin oletin, selvästi tea tree tuoksuu kurkkua voimakkaammin. Myös koostumus yllätti voidemaisuudellaan sillä kuvittelin jostain syystä tämän olevan sellainen geelimäinen. Katsotaan miten toimivat käytännössä. En kuitenkaan nyt mitään ihmeitä odota näin edullisilta tuotteilta.


Avon Ultra Color huulipuna Chic. Minulta löytyy jo samainen puna sävyssä Sheer Nectar, josta tykkään paljon. Chic punasta sain joskus tilauksen mukana pienen näytteen, johon myös tykäistyin. Ainakin näissä kokeilemissani punissa on hyvä levittyvyys ja tuntuma huulilla on kevyt. Eivät kuivata huulia tai kasaannu rannuiksi, pysyvyys huulilla on aika keskiverto, mutta näitä on helppo lisäillä päivän mittaan. Pakkaus on yksinkertaisen tyylikäs ja puikon pää on läpinäkyvä, jolloin värin näkee helposti. Aion siis tilata vielä muitakin Ultra Color värejä.








Yritin ottaa punasta kuvaa huulilla, mutta en onnistunut saamaan sävyä oikein esiin. Eri valoissa huulipuna näyttää erilaiselle ja kuvat vääristävät. Ei ole huulilla ihan noin punainen kuin kädelle kokeiltuna, mutta ei noin vaaleakaan kuin kuvaan ikuistettuna. Kuvasta hieman selviää kevyt koostumus ja kuultavuus. Chic on monikäyttöinen sävy ja raikastaa kivasti ilmettä.

Senses Lagoon (waterfruits & pear) Body Scrub tuoksuu raikkaalle ja virkistävälle (jotenkin "vesimäinen" tuoksu) samoin kuin sarjan suihkugeelikin. Ei tämä kuitenkaan ihan niin tehokas/pehmentävä ole kuin sokeri- tai suolakuorinnat, joita käytän silloin tällöin tällaisten "peruskuorintavoiteiden" lisäksi, mutta hyvä vartalonkuorintavoide edulliseen hintaan.

 
Näin kesällä innostun enemmän asusteista sekä koruista ja tilaukseen päätyi myös rannekoru (tai kahden rannekorun setti). Koruja taisi olla kolme erilaista ja itse päädyin "dream" versioon.





 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Rimmel Stay Matte Primer

Rimmelin Stay Matte Primeria voi käyttää yksinään, meikin alla tai päällä. Lupailee kontrolloida kiiltoa jopa kahdeksan tuntia ja häivyttää/pienentää huokosia.


Tämä on nimensä mukaisesti mattapinnan tekevä pohjustaja. Itse koin hieman hankalaksi levittää meikkipohjaa tämän päälle, koska tuntuma iholla mattainen eikä meikki levity niin helposti ja tasaisesti, kuin enemmän silikonisemman tuntuisien "liukkaamman" lopputuloksen tekevien pohjustajien kanssa. Hyvällä siveltimellä tai sormin huolellisesti häivyttelemällä meikki kuitenkin asettui ihan hyvin omalle sekaiholleni. Käytän tämän kanssa nestemäisiä meikkivoiteita tai bb-voidetta, sillä esimerkiksi meikkipuuteria tai kiinteää meikkivoidetta (mm. Maybellinen Fit Me Stick) on hankala laittaa tasaisesti tämän päälle ja meikki näyttää jotenkin paksulta ja tunkkaiselta.

Kiilto pysyi ihan kohtuullisesti kurissa ja meikki kesti siistinä. Tykkään toisaalta tämän koostumuksesta, koska se ei ole liian silikonisen tuntuinen ja imeytyy ihon pintaan hyvin (ei jätä kalvomaista tunnetta). Mutta toisaalta meikkipohja ei levity niin nätisti ja ei toimi ainakaan itselläni kaikkien meikkipohjien kanssa. Mahdollisiin kuiviin kohtiin meikki kasaantuu myös ikävästi tämän kanssa.

Olenkin päätynyt sekoittelemaan tätä Maybellinen Dream Smooth Primerin kanssa. Dream Smooth Primer on taas makuuni liian "silikonista", mutta (hyvin pieni määrä) sekoitettuna Rimmelin Primerin kanssa se silottaa ihon pintaa sopivasti, jotta meikki levittyy kauniimmin.



Rimmel Stay Matte ja Maybelline Dream Smooth Primer.

Jos kaipaa primerilta meikille mattapintaa ja kiillon kurissa pitämistä on Rimmelin Stay Matte kelpo tuote. Itse ainakin tykkään käyttää vaihdellen erilaisia (silottavia/hoitavia, kuultoa tekeviä ja mattapintaistavia jne.) primereita ihon kunnon, käytettävän meikkipohjan tai ihan fiiliksenkin mukaan.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Muumi huulivoide

Löysin kauppareissulla kesäksi SPF 15 huulivoiteen ja vieläpä hauskassa pakkauksessa.
 

Pakkauksen mukaan Muumi-huulivoide kosteuttaa pitkäkestoisesti, pehmentää rohtuneita huulia ja suojakerroin 15 suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä.


Mansikkainen tuoksu sopii myös erinomaisesti kesään. Tuoksu haihtuu levityksen jälkeen huulilta enkä itse ainakaan haista juuri mitään hetkisen kuluttua huulivoiteen laittamisen jälkeen. Vaikka huulirasva on väriltään herkullisen punaista, ei tämä sävytä huulia (ehkä aavistus hehkua tulee huulille, mutta esimerkiksi kädelle kokeiltuna tämä ei erotu värillisenä niin että sen saisi näkymään kuvassa).


Kaiketi tämä on suunnattu enemmänkin lapsille, mutta päätyi kyllä välittömästi ainakin kesäksi  "kypsempään ikään" ehtineenkin käsilaukku-huulivoiteeksi. Hinta oli vain 2,80 euroa S-marketissa.

Hauskaa Juhannusta :)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Loppuneet ja niiden korvaajat

Taas on loppunsa saavuttanut pieni joukko kosmetiikkaa. Ajattelin vaihtelun vuoksi myös lisätä loppuneiden tilalle käyttöön päässeen tuotteen/tuotteet. Monet tuotteista ovat jemmoissani pyörineitä purnukoita, jotka eivät ole muutamien kokeilujen jälkeen kuitenkaan päätyneet aktiiviseen käyttöön. Nyt onkin siis hyvä aika jälleen yrittää vähennellä "varastoja" kosmetiikan suhteen ja antaa mahdollisuus "unohdetuille" tuotteille.



Cutrin Chooz muotovaahto on ollut minulla jo ainakin muutaman vuoden. Vaahto toimi kuitenkin hyvin loppuun asti eikä tuoksu tai koostumus ollut mielestäni muuttunut. Ihan hyvä muotovaahto, puristelin tätä toisinaan aamulla (illalla pestyyn) kuivaan tukkaan ja kuohkeutta sekä ryhtiä tuli ihan mukavasti. Ei koppuroittanut hiusta ja tuoksu oli mieto. En vain ole huomannut mitään mullistavia eroja käyttämissäni muotovaahdoissa.



Ja tilalle ainakin näin kesän ajaksi tulivat Avonin Advance Technicues Volume Tuuheuttava Geelisuihke ja Proffs Super Strong OceanMist Muotoilusuihke. Molempia saan annosteltua omiin hiuksiini parhaiten suihkauttelemalla näitä ensin käsiin, joista puristelen/pöyhin/rutistelen sitten hiuksiin. Avoninkin tuotetta käyttelen myös kuivaan hiukseen (vaikka onkin kai tarkoitettu pyyhekuivaan hiukseen tuomaan volyymia ja tukea muotoiluun) ja kyllähän tälläkin ryhtiä saa sekä siloitusta "törrötäviin" tai lentäviin hiuksiin. Proffsin suihkeessa on myös UV-suoja ja jotenkin miellän "suolasuihkeet" kesätuotteiksi. Tulos on helposti "karhean" ja sotkuisen oloinen, vaikka tuuheuttaa/tuo rakennetta hyvin. En vaan osaa käyttää "suolasuihkeita" vai onko syy tuossa tuotteessa itsessään?



Cien face Gentle Facial Wash kasvojen puhdistusgeeli (normaalille ja sekaiholle) on edullinen löytö Lidlistä. Samanmoinen tuli hankittua tyhjän tilalle. Tykkään raikkaasta tuoksusta ja siitä, ettei pesutulos ole narisevan puhdas. En usko, että tämä olisi kovin tehokas meikinpoistaja eli ykkösvaiheen putsari mutta toimii itselläni kasvojen pesuun aamuisin sekä toisinaan kakkosvaiheen putsarina. Ei vaahtoa kovin runsaasti, mikä on mielestäni myös kiva, ettei ole sieraimet täynnä vaahtoa :D Hyvä ja edullinen!


Matkakokoinen tuubi Dermosilin Good Morning Refreshing Toothgel hammasgeeliä. Sisältää fluoria. Samanaikaisesti käytössä oli muitakin hammastahnoja, mutta tuon pikkutuubin muistin säästää. Ei mitenkään sen kummoisempi kuin ihan perus hammastahnatkaan, mutta kätevä kun on saatavilla myös matkakokoisena. Erehdyin tässä kokeilemaan myös Pepsodentin jotain valkaisevaa "white now" tahnaa ja sain kieleni kipeäksi ja pari aftaa suuhun. Tämän jälkeen teen nyt paluun suosikkiini Elmexiin.



Avon Senses Amore suihkugeeli (violet, vanilla & musk) oli aika pliisua omaan makuuni. Tuoksu oli jotenkin liian "myskinen" ja sellainen "halpis" hajuveden tuoksuinen. Tykkään kyllä yleisesti Avonin suihkugeeleistä, joten käyttöön päätyivät nyt kesäisemmät jättipönikät Serenity (passion fruit, musk & sandalwood) ja Tropics (passion fruit & kiwi). Molemmat herkullisen hedelmäisiä ja piristäviä tuoksuja.


Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Daily Scrub ja nyt käyttöön päässyt Beauty Formulas Apricot Facial Scrub eivät nyt mitään suuria tuntemuksia herätä. Neutrogenan kuorinnassa rakeet ovat pieniä ja hienojakoisia eikä kuorinta ole kovinkaan tehokas ainakaan satunnaisesti käytettynä. Raikastaa ja virkistää hieman ja koska sopii myös päivittäiseen käyttöön, se onkin (rakeisen) puhdistustuotteen omainen. Beauty Formulasissa rakeet ovat suurempia ja tuntuvatkin "kuorivimmilta" iholla, koostumus on toisin voidemaisempi. Käytän tämän nyt pois kuleksimasta ja satsaan sitten johonkin tehokkaaseen kuorintaan.



Lumene Gloss & Care Strenghtening Base Coat on taas sarjassamme ihan ok. Pullossa on lakkaa vain 5 ml, joten se on mielestäni aika hinnakas, sillä samalla hinnalla saa jo isompia pulloja ihan yhtä hyvää aluslakkaa. Viimeiset riippeet lakasta paksuuntui ja jämähti pulloon, vaikka näyttäisi että pullossa on vielä tavaraa niin mitään ei tule enää ulos. En usko hankkivani toiste. Yksi lemppareistani on Dermosilin Smoothing Nail Foundation kynsiä tasoittava aluslakka. Tämä tosin jakaa mielipiteitä Dermosilin sivuilla, mutta on toiminut itselläni moitteettomasti.


En säästele yleensä näytepusseja erityistä arviointia varten, mutta etualalla lepäävä Yves Rocherin näyte Anti-Age Global päivävoiteesta taas muistuttaa, että Yves Rocherin kasvovoiteet eivät ole yhtään mun juttu. Olen kokeilut useampia täysikokoisiakin naamarasvoja (näytetuubeista ja pussukoista puhumattakaan) vain todetakseni, että ei vaan toimi. Ensinnäkin näissä tökkii tuoksu ja koostumukset on monesti nihkeitä, huonosti imeytyviä ja liian rasvaisia omalle iholleni. Harmi, sillä Yveksellä on monia hyviä ja jopa loistavia tuotteita edulliseen hintaan. Vai onko joku löytänyt Yves Rocherilta kasvovoiteen, joka on ollut hyvä sekaiholle (eikä tuoksu omituiselle) ja jota kannattaisi kokeilla?

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Pieni H&M haalinta

Tällä kertaa Henkka Maukan tilaukseen lähti mukaan myös seuraavanlaiset kosmetiikkatuotteet:




Vielä en ole ehtinyt kunnolla näitä käyttämään, mutta ensivaikutelmia on jo pienen testailun tuloksena.




- Eye Pen sävyssä Pink oli pienoinen pettymys. Kokeilin tätä jo luomillekin pohjustajan ja kevyen puuterikerroksen päälle. Levittyi jotenkin nahkeasti verrattuna Nyxin Jumbo Pencil kynään ja koostumus oli aika kimaltava eikä niin pehmeä kuin Nyx:in kynässä. Sävykin oli omilla luomilla melko vaalea, olisin toivonut, että pinkki sävy olisi tullut enemmänkin esiin. Levitän tätä kylläkin vielä sormilla tasaisemmaksi, joten väri siinä samalla himmenee ja häivyttyy. Paksumpana kerroksena kasaantuisi todennäköisesti luomivakoon alta aikayksikön. Pohjustajan ja puuterin kanssa (sekä sormella tasoitettuna) arvelisin kestävän luomilla ihan kohtuullisesti, kuten muutkin H&M luomivärit.

- Blusher 18. Sweet Rose oli taas positiivinen yllätys. Ensimmäinen H&M poskipunani muuten. Pigmenttiä on ihan kivasti, vaikka ei nyt mikään super pigmenttinen olekaan (ja voiko sellaista edes odottaa tämän hintaluokan tuotteilta...). Hyvällä siveltimellä laitettuna toimii kuitenkin loistavasti. Ihana sävy, joka raikastaa kasvoja. Levittyy hyvin ja kuultaa hieman. Hintaansa nähden mielestäni erinomainen.



-Kynsilakka sävyssä Very Berry oli niin houkuttelevan "kirsikkainen", että oli pakko saada. H&M:n kynsilakat ovat hintaansa nähden mielestäni hyviä (tietysti alus- ja päällyslakka ovat tarpeen) ja sävyjä on moneen lähtöön. Jos on kiinnostusta, niin voisin tehdä postauksenkin H&M:n lakoista, jossa on kuvia lakoista myös kynsillä.


Kuva H&M

- Bodymist Desert Rose haihtuu iholta todella nopeasti. Ihan ok ja kevyt tuoksu. Aavistuksen saippuamainen, mikä on näille edullisimmille misteille melko tyypillistä. H&M:n sivuilla kerrotaan, että tuoksussa yhdistyvät omena, ruusu ja orvokki. Sopii käytettäväksi kevyenä "vapaapäivän" tuoksuna, raikastamaan päivän mittaan tai vaikkapa iltaisin suihkun jälkeen. Mutta esimerkiksi Avonin (usein tarjouksessa samaa hintaluokkaa eli alle neljä euroa) vartalosuihkeet pesevät ainakin tämän mennen tullen.

Hankkiiko joku muukin H&M.n kosmetiikkaa? Huteja vai Helmiä?

Kestävä lakkaus

Täytyy myöntää, että olen hieman kärsimätön ja taitamaton kynsienlakkaaja. Kynsikoristelut/- ja koristeet ovatkin jo aivan liikaa meikäläisen kärsivällisyydelle :) Jos haluan kynsiini jotain "extraa" käytän kynsilakan päällä kimalle/glitterlakkaa. Kynsilakat kuuluvat myös kosmetiikkatuotteisiin, joihin en ole suuremmin "hurahtanut", vaikka kynsiä lakkaankin säännöllisesti. Suosin lähinnä edullisimpia merkkejä (esimerkiksi Rimmel, H&M, Gosh sekä Seppälän "halpislakkoja"). Minulle on tärkeää, että lakkaus kestää siistinä pitkään ettei tarvitse olla jatkuvasti uutta lakkausta laittamassa.

Sorry, on heti lakkauksen jälkeen vielä hieman suttua kynsinauhoissa.

Lakka on eri valoissa eri sävyinen.

Näillä konsteilla olen saanut suht pitkään kestävän lakkauksen aikaiseksi myös näillä edullisimmilla tuotteilla.

Aluksi käytän aina "aluslakkaa", yleensä jotain kynsiä vahvistavaa ja hoitavaa lakkaa. Tällä kertaa käytin Dermosilin Smoothing Nail Foundationia, joka on kynsiä tasoittava aluslakka (3,90 e).



Kynsilakkana on Miss Selene, sävy 236 (? muuta nimeä tai numeroa en purkista löytänyt). Tätä tarvitsee vähintään kaksi kerrosta, jotta väri on tasainen ja tarpeeksi peittävä. Hintaa en muista, mutta Seppälässä myytiin ainakin jokin aika sitten eurolla tai parilla.



 

Seuraavaksi laitoin päällyslakaksi Elite Modelsin (13 Top Coat) kirkasta päällyslakkaa. Taisi kustantaa muistaakseni noin seitsemisen euroa Anttilassa. Koska tämä päällyslakka ei ole pikakuivattava eikä kuivata lakkausta yhtään nopeammin, oli seuraavana vuorossa lisäksi pikakuivattaja. Kyseinen Eliten päällyslakka tekee kuitenkin lakkauksesta hyvin kestävän ja antaa kynsille kauniin kiillon. Itselläni ovat tämän kanssa kynnet kestäneet siistinä noin viikonkin verran.

 

Pikakuivattaja on itselleni aivan ehdoton tuote, en jaksa odotella ikuisuuksia lakan kuivumista ja onnistun muuten kolhimaan lakat pilalle hyvin nopeasti. Tällä hetkellä käytössä on Sally Hansen Dry Kwik. Sain tämän joskus jostain nettikaupasta tilaajalahjaksi. Dry Kwik on koostumukseltaan ohut ja "öljymäinen", ei siis toimi päällyslakkana samalla vaan ainostaan kuivattaa lakan nopeammin. Tuotetta leviää/valuu myös kynsinauhoihin ja kynsien ympärille, mutta sen voi hieroa pienen kuivatteluajan jälkeen kynsinauhoihin (tai näin ainakin itse teen). Lopuksi huuhtelen sormet kylmällä vedellä.

Päätin vielä lisätä muuten vähän pliisuille kynsille "kimallusta" H&M:n Zoo kynsilakalla. Ja simppeli sekä kestävä lakkaus oli valmis.

Tässä kolmatta päivää ollut lakkaus.