lauantai 29. huhtikuuta 2017

Huhtikuun loppuneet

Suihkusaippuaa loppui huhtikuussa yhtäaikaisesti useampia.


Nivea Creme Soft Shower Cream tuoksuu pehmeän puhtaalle ja voidemaiselle. Ei kuivata ihoa vaan jättää kropalle hitusen kosteutetun fiiliksen. Tykkään näistä Nivean suihku creameista kovasti.

AAA Lemongrass & Basil Luxury Bath & Shower Gel aiheutti pakkauksensa vuoksi toisinaan ärsytystä, sillä geeliä pursusi ja valui ulos tuubista liikaa. Piti olla koura valmiina tuubin alla aina kun kannen aukaisi ja käänsi putelin niin, että tuotetta sai ulos. Muutoin ihan peruskauraa. Kiva tuoksu, mutta tuskin otan tämän kanssa uusintaa.

Minituubi Dermosilin Mandariini suihkugeeliä hupeni hetkessä. Olisi voinut tuoksua makuuni enemmänkin mandariinille, mutta oli ihan jees näinkin. Kirpsakka ja piristävä. Muistini mukaan isommassa putelissa olevassa Mandariini suihkugeelissä tuoksu oli vähän erilainen, mutta voihan tämä minikokoinen olla eri versio tai sitten tuoksu on kokenut uudistumisen.

Yves Rocher Jardins du Monde Orange from Florida suihkugeeli oli mieleeni. Aivan kuin Jaffaa suihkugeelin muodossa.

YR:n Rasberry Peppermint kuoriva suihkugeeli oli tällaisille tuotteille tuttuun tapaan aika pliisu kuorivuutensa osalta, mutta tuoksui hyvälle. Pidänkin näitä hieman rouheampina suihkugeeleinä enkä varsinaisesti tehokasta kuorintaa edes odotakaan.


Yves Rocher Purbleuet Express Eye Makeup Remover on kaksi-faasinen silmämeikinpoistoaine, jolla vedenkestäväkin mascara lähtee pois suht vaivattomasti. Olen käyttänyt tästä sitä "vanhempaa" versiota vuosien saatossa puteli tokulla ja samaa tavaraa on vissiin tämäkin. Ihan ok, mutta ei päihitä Lumenen tai Nivean vastaavia vedenkestävälle meikille suunnattuja poistoaineita.

Rainbow Puhdistusgeeli tekee tehtävänsä eli puhdistaa kasvot. Ei tee liian "narskuvan puhdasta" jälkeä ja tuoksuu miedolle. Käytän puhdistusgeelejä kakkosvaiheen- tai aamuputsareina, joten en osaa sanoa miten hyvin tällä saisi yksinään meikit pois. Edullinen ja toimiva, ei moitittavaa.


Lumene Bright Now Vitamin C BB Serum eli Heleyttävä BB Tehohoito. Tämä oli oikein miellyttävä tapaus. Raikasti hieman ihon sävyä, tuoksui kivalle, kosteutti kevyesti eikä lähmännyt tai aiheuttanut kasvojen kiiltelyä. Toisinaan laitoin päälle kasvovoiteen, joskus taas en. Sopi siis sekaiholleni kaikin puolin. Tätä näkyy olevan paikka paikoin myynnissä, mutta aavistelen että uudistuu/poistuu kokonaan valikoimista lähitulevasuudessa. Jos bongaan jostain ale- tai poistohinnalla ostan lisää.

Ryhdistäydyin naamoiden suhteen (taas hetkeksi) ja käytin pois Herbinan Moisture Balance Kasvonaamion loput ennen kuin ehtivät vanhentua. Tämä on suosikkini kosteuttavista naamioista, koska rauhoittaa, kosteuttaa ja pehmentää kasvoja erinomaisesti. Tätä voi käyttää maltillisemmalla annostelulla yönaamionakin. Iho näyttää tasaisemmalta ja jotenkin "kuulaammalta" tämän jälkeen, mutta soveltuu sekaihollani selkeästi paremmin talvikäyttöön. Tulin huomanneeksi, että vaikka tartuin tähän nyt loppuaikoinansa maksimissaan 1-2 kertaa viikossa niin tuolla käytöllä (etenkin kun kasvot eivät ole kovin kuivat) iho alkoi helposti rasvoittumaan ja pukkaamaan epäpuhtauksia. Kiva marjainen tuoksu, edullinen ja kotimainen, joten kerrassaan mainio tuote.

Lumene Sensitive Touch SOS Huulivoide. Voidemainen koostumus kosteutti ja avitti röhelöitymisen ehkäisyssä. Normaalihintaa en tästä olisi valmis pulittamaan, mutta jos tulee todella edullisesti vastaan niin ostaisin kyllä.


COLAB New York extreme volume kuivashampoo. Kivan tuoksuinen ja tuuheuttava kuivis. Nyt kun värjäsin hiukseni tummemman ruskeiksi niin huomasin, että tekee tyven hieman vaaleamman näköiseksi. Ei onneksi kuitenkaan harmaaksi. COLABit ovat olleet Batisten ohella suosikkejani, mutta vaalean pinnan jättäminen ei suuremmin innosta. No, käytän itseltäni vielä löytyvät (2 kpl) merkin kuivashampoot pois ja mietin jatkoa COLABin kanssa sitten uudelleen.


Lidlissä myytävästä Cien BB Creamista (light) kirjoitelin täällä. Olen edelleen samaa mieltä, että näin edulliseksi markettituotteeksi on oikein pätevä omassa kategoriassaan, mutta eihän tätä toki voi lähteä vertailemaan kalliimpien luksusmerkkien tai vaikkapa aasialaisten BB-voiteiden kanssa. En odota BB-voiteilta samanlaista peittävyyttä tai lopputulosta kuin meikkivoiteilta, vaikka itselläni BB-voiteet toimivatkin kevyempinä meikkipohjina. Tälläkin ihoni sävy ja mahdolliset värierot tasoittuvat jonkin verran ja kerrostamalla haluttuihin kohtiin peittävyyttäkin tuli himpun verran enemmän. Peiteaineet ja puuteri kuuluvat aina meikkirutiiniini, joten yhden tuotteen ei tarvitse muutenkaan kaikkea hoitaa. Sävy tuntui alkuun tässä sopivammalta, sillä vaikutti loppupelissä kuitenkin hieman liian tummalta tai sitten alkoi tummumaan tuubissa korkattuna oltuaan, koska tuossa aiemmassa postauksessa swatchauskin näyttää paljon vaalemmalta. No, sen ongelman ratkaisin sekoittamalla joukkoon muutaman tipan jotain todella vaaleaa meikkivoidetta. En osta uudelleen, koska testailen mielummin tälläkin saralla itselleni uusia tuttavuuksia eikä Cienin eläinkokeettomuudesta ole tietoa.

Dermosilin Liquid Concealer. Alkuun en huomannut tämän olevan kuivakan näköistä silmänympäryksillä, mutta jos niillä kohdin oli kuivuutta (kuten talvisin usein tuppaa olemaan), niin ei tosiaan näyttänyt silloin nätiltä. Tätä tulikin käytettyä sitten muualla kasvoilla, jossa toimi paremmin. Koostumus on kevyttä ja ohutta muttei silti mitään lirua. Pigmenttiä sekä peittävyyttä oli mielestäni ihan mukavasti ja sävy häivyttyi iholleni  luonnollisesti. Olen innokas kokeilemaan uusia peiteaineita, joten en vielä tiedä tilaanko uudelleen. Epäilen, sillä esimerkiksi essenceltä löytyy helposti parempiakin peiteaineita ja ovat helpommin saatavilla.

Otin oikein asiakseni käytellä huulituotteiden inventaariossa armonaikaa saanutta Rimmelin Vinyl Max huulikiiltoa, mutta kun en vaan tykkää tästä sitten mitenkään päin. Tahmaisuus häiritsee itseäni aivan liikaa. Sanon siis tälle suosiolla hyvästit.

Edellisessä pannuprojektissa olleessa Natural Coden kynsilakassa (32 Soul shaker) on niin vähän jäljellä, että kaikille kynsille sitä ei enää tasaisesti riittäisi. Tämä on reilusti yli 5 vuotta vanhaa, mutta oli silti edelleen kunnossa (ei kuivahtanut tai paksuuntunut).


Lemon Juice & Glycerine Hoitovoide Kantapäille on toimiva täsmähoito kuivalle ja halkeilevalle kantapäiden iholle. Paksuhko ja hieman tahmaisen oloinen koostumus oheni iholle hierottaessa eikä imeytymistäkään tarvinnut ikuisuuksia odotella. Kyllähän tästä jää sormet sen tuntuisiksi, että on tullut voidetta laitettua ja sitrusmainen tuoksu tuntui välillä tylsältä. Teho oli hyvä ja auttoi selvästi koppuroitumisen hoitoon ja kurissa pitämiseen.


Lopultakin sain aikaiseksi värjätä kuontaloni. Avonin kestovärit ovat mielestäni yhtä toimivia kuin markettien perusvärit ja näillä saa tasaisen lopputuloksen. Paketissa on mukana esikäsittelyhoito, jota hierotaan kuiviin hiuksiin ennen värjäystä eli yksi vaihe lisää värjäysprosessiin, mistä en niin perusta. Ei kai sitä olisi varmaankaan pakko laittaa, mutta ilmeisesti sillä joku funktio on, joten olen tunnollisesti toiminut ohjeiden mukaisesti ja hieronut tökötin ennen värjäystä tukkaani.

Näytteet:


Biothermin Aquasource kasvoide. Tätä onkin tullut joskus ammoisina aikoina käytettyä, mutta tarkkaa mielikuvaa ei tästä enää muistissa ollut ja on luultavemmin uudistunut vuosien varrella moneen otteeseen. Voiteesta on omat koostumuksensa eri ihotyypeille ja tämä oli suunnattu normaali- ja sekaiholle. Koostumus on geelimäisen kevyttä ja raikasta. Imeytyi varsin nopeasti ja tuntui siloittavan kasvojen ihoa. Sisältää silikonia, mikä tuli ilmi tuossa kasvoille jäävässä tuntumassa. Ei kuitenkaan tehnyt kasvoille hiostavan kalvomaista tunnetta. Jos olisi hinnaltaan edullisempi, voisin ostaakin.

Avonin nutra effects velvet soft moisture voide ja deep nourishment body lotion. Nämä ovat mielestäni hyviä ja voisin tilata näistä jonkin, kunhan laitan seuraavan kerran tilausta Avonille.

Avon Supreme Oils shampoo vaahtosi runsaasti sekä pehmeästi. Siinä määrin hoitava, että sopisi käyttöön vain silloin tällöin, koska muuten tämäntyyppiset shampoot latistavat hiuksiani. Käytössä on merkin BB-shampoo, joka riittää toistaiseksi tällaiseksi hoitavammaksi shampooksi.

Dermosilin In-Shower body lotion ei ollut minun juttuni. Tästä jäi iholle omituisen nahkea fiilis eikä tuoksukaan suurempia ihastuksen huokauksia herättänyt.

Dermosil Winter Wonder Hair Maskia oli aivan liian pieni annos, jotta osaisin tästä jotakin erityistä sanoa. Imeytyi hiuksiini hyvin, mutta jouduin lisäämään vielä hoitsikkaa, koska naamiota ei ollut riittävästi.

Iloista Vappua kaikille!




torstai 27. huhtikuuta 2017

Arvonnan aika

Laitetaanpa vaihteeksi pieni arvonta käyntiin.

Palkintona on Avon Cherish EdP (50 ml). Sain tämän yksilön joululahjaksi, mutta itseltäni se löytyi entuudestaan. Postaus tuoksusta löytyy täältä. Avonin sivuilla tuoksun kerrotaan kuuluvan kukkais-hedelmäis-metsäiseen kategoriaan. Tuoksunuotteina toimivat kukkiva kirsikka, arvokas myski ja pehmeä santelipuu. Fragfrantica.com sivustolta voi lukea tuoksusta lisää.


Samaan pakettiin mahtuu sopivasti vielä essencen BB Beauty Balm lipgloss sävyssä 02 shh, just kiss me. Tämän ostin juuri Carlsonilta alehintaan, mutta epähuomiossa valikoin saman sävyn joka itselläni jo olikin. Hintalappu komeilee vähän "epähienosti" putkilon kyljessä, mutta en mielellään räpeltäisi pakkausta, koska siinä käsittelyssä saattaisi nuhjaantua vaan enemmän.

Suotta siis näitä extra kappaleita jemmailen. Toivotaan, että jollakulla olisi näille käyttöä :)

Osallistuminen on helppoa, riittää kun kommentoit jotain tähän postaukseen ja jätät sähköpostiosoitteesi. Jos olet alaikäinen niin tulee olla huoltajan lupa mahdollinen palkinto kotiuttaa. Postitus vain Suomeen. Osallistumisaikaa on 14.5.2017 asti.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kosmetiikkaostoksilla

Pitkästä aikaa tuli käytyä Kuopion keskustassa ostoksilla ihan ajan kanssa ja kosmetiikan osalta shoppailin Sokoksella sekä Carlsonilla.


Sokoksella suuntasin ensimmäiseksi tuoksuosastolle testaamaan Escadan Fiesta Cariocaa. Se olikin parhaillaan kaupan etuhintaan (32 euroa ja risat). Iholta tuoksuteltuna ensivaikutelma oli todella makea, mutta ajattelin että kyllä se siitä varmasti tasaantuu. Reilun tunnin päästä tuoksu oli hälvennyt jo aika lailla, mutta omalla ihollani se olikin jo sitten suht pliisu eikä enää niin hedelmäisen pirteä. Niinhän siinä (taas) kävi, että kesätuoksuksi kaavailemani hajuvesi ei lopulta innostanutkaan niin paljon, että olisin sen hankkinut. Vaikka en koe olevani tuoksujen suhteen mitenkään nirso, niin hieman tai todella paljon tyyriimmät hajuvedet ostan tarkoin harkiten ja edullisempia sitten enemmän hetken mielijohteesta :)


Löysin kuitenkin kivan kesään sopivan Body Mistin. Acorellen Beach Water vartalotuoksu oli "poistopöydässä" ja hinta oli vain 5,95 euroa! (normaalihinta 19,90 e). Tämä on 100 % luonnollinen ja suihkeen pitäisi raikastaa ja pehmentää ihoa. Sopii hyvin käytettäväksi auringossakin, koska ei sisällä fotosensitiivisiä hajusteita. Olen joskus Acorellen body mistejä tuoksutellutkin, joten ostamista ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Tämä on osuvasti nimetty, sillä tuoksusta tulee mieleen hiekkaranta jossain kaukomailla. Tuoksussa on mm. appelsiinin, greipin ja sitruunan hedelmävesiä sekä mm. minttua, jasmiinia, neilikkaa ja vaniljaa. Omaan nenääni ei ole sitruksinen vaan pehmeän hedelmäinen sekä makean kukkainen tuoksu.


We Care Iconin Expert Face Artist Spongesta (kampanjahinta 4,90 e) olen lukenut paljon kehuja ja siitä oli nyt myös saatavilla RT:n Miracle Complexion Spongea muistuttava (yhdestä päästä viisto) versio. Sieni on lateksiton ja sitä voi käyttää kuivana tai kosteana, mutta itse käytän näitä blender meikkisieniä aina kosteana. Ihmettelen mihin tarkoitukseen edes toimisivat kuivina, koska ovat silloin aika kovia ja tiiviitä, eivätkä pehmeän joustavia. Tästä lisää mietteitä myöhemmin, kunhan on päässyt käyttöön asti.


Ecotoolsin siveltimet ja tarvikkeet olivat -20% ja inspiroiduin ostamaan Sheer Powder siveltimen (9,52 e). Itselläni on merkin puuterisivellin joskus vuosia sitten ollutkin, mutta se oli ulkonäöltään hieman erilainen. Ei muistaakseni kovin pitkään kestänyt, vaan harjasosa alkoi karistelemaan kunnes irtosi yhtenä isona tuppona. Ehkäpä sattui joku maanantaikappale, koska muista omistamistani ecotoolsin siveltimistä ei ole kuin hyvää sanottavaa.


Käytän yleensä isoja ja muhkeita puuterisiveltimiä, joten ajattelin vaihteeksi niiden ohelle hankkia kompaktimman ja "siromman" yksilön. Sivellinosa on näppärän mallinen; pyöristetty ja päästä litteämpi. Sileät harjakset tuntuvat iholla miellyttävältä ja sivellin liukuu kasvoilla vaivattomasti. Kuvassa on verrokkina RT:n puuterisivellin, joka on kauttaaltaan pyöreä ja paksu.


Hakusessa oli kesää varten joku mattaava ja kiiltoa ehkäisevä primeri. Olisin ollut innokas kokeilemaan itselleni uutta pohjustajaa, mutta Natural Coden CC-primer kustansi (kampanjassa) vain viisi ja puoli euroa, joten päädyin jälleen siihen. Miksikäs ei, koska olen tämän toimivaksi todennut eikä muita mielenkiintoisia ja kohtuuhintaisia tapauksia tullut tällä shoppailureissulla vastaan.


Garnier Micellar Cleansing Gel Wash (4,90 e) oli ostoslistallani. Tässä kerrotaan olevan hellävarainen ja rauhoittava koostumus, joka sopii kaikille ihotyypeille. Sopii kaiken meikin poistamiseen, mutta silmämeikille en tätä itse tule käyttämään, koska suosin vedenkestäviä ripsareita eivätkä ne oman kokemukseni mukaan tällaisilla tuotteilla lähde pois kunnolla.

Kerran olen ennättänyt kokeilemaan, joten vaikea sanoa vielä juuta taikka jaata. Ohjeissa neuvotaan levittämään geeliä kostutetuille kasvoille, hieromaan pyörivin liikkein ja huuhtelemaan. Itse kuulun kaksoispuhdistuksen nimeen vannoviin, joten en osaa arvioida miten hyvin yksinään tämän avulla meikin saa puhdistettua, mutta ykkösputsarina vaikuttaisi olevan ihan jees. Mielenkiintoinen uutuus joka tapauksessa, vaikka ensivaikutelman perusteella tästä tuskin suosikkiani tuleekaan.

Carlsonilla ihmettelin hetkisen Catricen hyllyllä tyhjiä koloja. Meikkipohjatuotteita ei ollut taaskaan paria tummaa sävyä lukuunottamatta tarjolla, joten en innostunut mitään muutakaan sitten ostamaan.  Valikoima on muutenkin suppea, mitä nyt huulituotteita näyttäisi olevan aina yllin kyllin.

Essenceltä oli paljon tuotteita alelaareissa ja sieltä rohmusin pari juttua.


BB Beauty Balm Lip Gloss (01 Keep It Real), sillä tykkään näiden koostumuksesta (entuudestaan löytyy yksi tuubi toisessa sävyssä) ja the gel polish kynsilakka (03 give me nude, baby!). Huulikiillolle jäi hintaa 1,24 e ja kynsilakalle euron verran.


BB-kiilto ja Velvet Stick.

Kassalle lähti muutama normaalihintainenkin essence. Onnistuin vihdoin bongaamaan Velvet Stick Matt Lip Colourin sävyssä 03 mega melon (2,49 e). Vaikka kyseessä on mattainen huulipuna niin tämä levittyy huulille liukkaasti ja vaivattomasti. Pigmenttiä on runsaasti ja pysyvyys erinomainen. Lisäksi näyttää nätiltä, koska koostumus ei ole liian kuivakka.


All in one ridge filler aluslakka (2,19 e) ja quick & easy sponge kynsilakanpoistoaine (3,49 e) tulivat tarpeeseen. Nuo dippiputsarit ovat käteviä ja helppoja, kunhan glitterisille tai hileisille lakoille on tarvittaessa käytössä joku tujumpi poistoaine.


Olin jo marssimassa ovista ulos, kun huomasin Biosilk Volumizing Therapy muotoilutuotteita edulliseen hintaan (6,90 e). Hiuslakkaa menee aina, joten palasin uudelleen kassalle. Muutaman suihkauksen laitoin testimielessä ja kyllä tässä pitoa tuntuu olevan. Tuoksukin on oikein miellyttävä ja tästä löytyy UV-suoja. Hiuskiinne sisältää silkkiproteiinia, jonka lupaillaan lisäävän kiiltoa. Vaikuttaa siis erinomaiselta.

Oliko tuttuja tuotteita?

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pannutetaan

Edellisen pannuprojektin tuotteet ovat viimeinkin loppuneet, kun viimeinenkin mukana ollut kynsilakka tuli tiensä päähän. En aseta mitään aikarajaa tälle uudelle projektille vaan katsotaan miten kauan hommaan menee.


Isadoran Matte Chocolates paletti lähtee mukaan noiden kahden vaaleimman sävyn osalta, jotka ovat muutenkin olleet suosikkejani ja eniten käytössä. Muita värejä en lähde edes yrittämään käyttää pois. Kyseinen paletti taitaa olla yksi vanhimmista, jonka omistan. Eli päätyy nyt pannutukseen ihan vaan vanhuuttaan. Ostin tämän kauan sitten Tukholman reissulta eli tähän liittyy mukavia muistojakin :)




Yves Rocher Velvety Loose Powder on myöskin niin iäkäs, että pitäisi käytellä pois. Tässä on ihanan ylellinen puuterinen tuoksu eikä kasvoista tule liian paklatun näköiset tämän kanssa. Koostumus on samettisen "pehmeää" ja asettuu kasvoille nätisti. Ei tosin pidä kiiltoa ihan niin hyvin kurissa kuin esimerkiksi NYXin HD-irtopuuteri. En ole vaan turhan usein tullut tähän viime aikoina tarttuneeksi, kun uudemmat puuterit ovat vieneet mukanaan. Todella riittoisa tuote.


Rimmel Match Perfection meikkivoiteesta (081 Fair Ivory) en löytänyt mistään säilyvyysaikaa (voi olla, että tästä on joku tarra irronnut), mutta on ollut käytössä pitkään. Tämä on todella vaaleaa, joten olen päätynyt käyttämään tätä muutaman tipan jonkun muun tummemman meikkipohjan seassa. Kesällähän ei meikkipohjien vaalentamiselle ole suurempaa tarvetta, joten yritän nyt ottaa tämän ns. tehokäyttöön. Koostumukseltaan tämä olisi muuten mieleeni, mutta sävy ei vaan osunut nappiin.


Rihanna Reb'l Fleur EdP tuoksuun ihastuin heti ensi nuuhkaisulla, mutta tuosta tapahtumasta on vierähtänyt vuosikausia. Korkea aika olisi siis saada pullo tyhjäksi. Tämä on hedelmäinen, kukkainen ja "tumman" syvä tuoksu kookoksen ja vaniljan vivahteilla. Selkeästi ilta-/juhlatuoksu omiin mieltymyksiini, mutta iltariennoissa yms. tulee käytyä nykyisin todella harvakseltaan. Sopii mielestäni hyvin kesäänkin tuon kookoksisuuden ansiosta.


Avon Care Cocoa Butter vartalovoi on omiin tarpeisiini nähden talvella toimivampi, niin koostumuksensa kuin tuoksunsakin puolesta. Tiedän jo etten tule kovin täyteläisiin vartalotuotteisiin kesällä koskemaan, joten tämä on ainoa jolle pistän tavoitteen käyttää ennen kesää pois. En halua laittaa jemmoihinkaan kesän ajaksi, koska ne pullistelevat jo entuudestaan. Ei pitäisi olla mahdoton tavoite, sillä puolivälissä jo mennään.



torstai 20. huhtikuuta 2017

Muutama markettipuolen uutuus

En ole voinut millään välttyä Citymarketissa asioidessani kivoilta uutuuksilta, kun ovat vielä niin houkuttelevasti laitettu esille sisääntulokäytävän varrelle. Ei siis tarvitse varsinaisesti koukata kemppariosaston kautta näihin törmätäkseen :D


Dovelta ilmestyi vihdoinkin tuuheuttavat (tai no ainakin näillä leveysasteilla myyntiin päässeet) shampoo sekä hoitsikka. Koska olen tällä hetkellä kieltänyt itseltäni shampoiden ostamisen ennen kuin entiset ovat huventuneet, niin ostoskoriin päätyi vain sarjan hoitoaine. Nourishing Secret Thickening Ritual Conditioner sisältää mm. laventeliöljyä ja rosmariiniuutetta. Pullon suusta tuoksuteltuna laventelisuutta vaikutti olevan juuri sopivasti ja tuoksu oli muutenkin "pehmeä". Nyt kun olen muutaman kerran ehtinyt tätä käyttämään niin laventeli olisi voinut tulla esiin paljon enemmänkin. Ihan miellyttävältä tämä silti tuoksuu omaan nenääni. Hoitsikalla saa lasimaisesta sekä ohuesta hiuslaadusta kuohkeamman ja pehmeän, riippuen toki myös käytetystä shampoosta ja jätettävästä hoitotuotteesta. Vielä en ole aivan kympillä tälle lämmennyt, mutta ei missään nimessä ole huono markettivalikoiman edustaja. Ehkäpä vaatisi comboksi saman shampoonkin, jotta saisi tästä "kaiken irti".


XZ Persikkanektari Latvasuoja Värjätyille Hiuksille. Purkin kyljessä kerrotaan tämän "sulkevan hiuslatvat saaden hiukset näyttämään terveiltä ja elinvoimaisilta. Suojaa hiuksia ja antaa niille luonnollisen kiillon. Sisältää auringonkukansiemenöljyä ja sitruunauutetta. Pehmeä persikan ja melonin tuoksu".


Tuoksu olisi voinut voimakkaampikin, sillä persikan ja melonin yhdistelmä kuullosti herkulliselta, mutta aika vaisuksi jäi omaan makuuni. Tässä ei ole silikonia, joten ei latista tai liukasta hiuksia ja tuotetta voi huoletta laittaa kuiviinkin hiuksiin ilman rasvoittunutta fiilistä. Omiin hiuslatvoihini (pitkät ja värjätyt hiukset) tämä ainakin humahtaa hetkessä. Koostumus on kevyen "voidemaista" ja pumppupullosta on näppärä annostella. Ei tämä niin silottavaa tai hoitavan oloista ole kuin monet hiusöljyt- ja seerumit, mutta tämänhän pitäisi ensisijaisesti suojata latvoja ja ehkäistä hiusvärin haalistumista ja kulumista. Siitä puolesta on vaikea vielä sanoa mitään, koska on ollut käytössä vasta hetken. Tykkään erityisesti siitä, että tämä sopii hyvin kuiviinkiin hiuksiin eikä vain pesun jäljiltä märkiin. Persikkanektari sarjasta löytyy lisäksi shampoo ja hoitoaine, mutta itselläni on vielä se Energisoiva Hedelmä-sarjakin testaamatta eli kun ostan seuraavaksi XZ:n tuotteita, ostan mielummin sitä ensin.


Nivea Oil In Lotion Rose & Argan Oil Vartaloemulsio on öljyn ja emulsion yhdistelmä. Imeytyy nopeasti ja tekee ihosta miellyttävän sileän tuntuisen. Kosteutusteho ei ole mielestäni niin pitkäkestoinen kuin perinteisimmissä tuhdimmissa kroppavoiteissa, mutta tällä hetkellä riittää ihoni tarpeisiin, koska talvikuivuus on alkanut jo väistyä. Kesällä tämä on varmasti ihanteellinen kevyen koostumuksen ja nopsan imeytymisen ansiosta. Ruusuinen tuoksu on myös mieleeni. Tästä on pari muutakin versiota (Cherry Blossom & Jojoba Oil sekä Vanilla & Almond Oil), jotka jäivät vielä houkuttelemaan.

Marketti uutuuksista ostoslistallani on ainakin Garnierin Micellar Cleansing Gel Wash puhdistusgeeli, jonka bongasin äskettäin Kivipuuteri-blogista.

Onko muitakin uutuuksiin hurahtaneita?



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Meikkikokoelma: Pohjustajat


Käydäänpä jälleen läpi yhden kategorian itseltäni tällä hetkellä löytyvät tuotteet. Mukana tässä postauksessa ovat niin luomivärinpohjustajat kuin kasvoprimeritkin, koska näitä ei kovin runsasta määrää ole. En ole oikein noheva pohjustustuotteita arviomaan, itselleni riittää yleensä ihon tasoittuminen ja meikin keston paraneminen, toki miellyttävästä ihotuntumasta sekä tuoksusta tulee aina plussaa. Käytän mielellään eri tyyppisiä primereita ja sekoittelen niitä (kasvoprimereita) toisinaan vielä keskenäänkin, jotta saan kulloinkin halutunlaisen koostumuksen. Meikin kestoon vaikuttavat olennaisesti myös käytetty kasvovoide/seerumi, viimeistely puuterointi sekä meikinkinnityssuihkeet.

Käytän luomivärinpohjustajia oikeastaan päivittäin, silloinkin kun en muuten (juurikaan) meikkaa. Luomeni ovat helposti rasvoittuvat, joten pohjustajat pitävät ne raikkaampina ja monesti tasoittavat sekä kirkastavat silmäluomien sävyä muutenkin.


Milani Eyeshadow Primer on koostumukseltaan kevyttä, melko liukasta ja levittyy luomille vaivatta. Sävy on aika lähellä ihon sävyä, vaikka on hitusen rusehtavaa. Tässä ei siis varsinaisesti "kirkastavaa" tai heleyttävää vaikutusta ole. Pitää luomet rasvattomina ja silmämeikin kuosissaan moiteettomasti. Suht edullinen ja eläinkokeeton. 4/5.

Uusin hankintani Wet n Wildin photofocus Eyeshadow Primer (Only a Matter of Prime) on nuden sävyinen, mutta näyttää luomilla raikkaammalta kuin Milani. Tämä jättää myös hitusen satiinimaisemman pinnan, jolloin luomivärit tuntuvat nappaavan iholle kiinni paremmin ja ne näyttävät intensiivisimmiltä kuin ilman pohjustajaa. Tämäkin pitää meikin siistinä hyvin eli ei moittittavaa. Kuuluu sarjaan eläinkokeeton ja huokeahintainen. 4,5/4

TheBalmin Put A Lid On It ei ole toiminut omiin tarpeisiini nähden (ikävä kyllä) kovinkaan hyvin. Koostumus on ehkä liian silikonimaisen liukasta sekä ohutta ja tämän kanssa luomivärit tuntuvat haalistuvan nopeasti tai sitten kasaantuvat pidempinä päivinä luomivakoon. Muihin käytössäni oleviin primereihin verrattuna kallis, mutta on usein esimerkiksi Cocopandalla tarjouksessa. Halusin kovasti tykätä tästä, mutta aina ei voi voittaa. 1,5/5.

Essence 2in1 eyeshadow & primeria (02 nude rose) voi käyttää myöskin ihan luomivärinä, mutta toimii pohjustajanakin hienosti. Raikastaa ja kirkastaa luomien sävyä reippaasti. Ei ole liian paksua jankkia, mutta tietysti purkkimaisena tuotteena vaatii pikkaisen tarkempaa levittelyä ja tasoittelua. Hinta-laatusuhde on erinomainen. Ei ole tähän mennessä "pettänyt" kertaakaan. Sanonnan "halvalla ei saa hyvää" voi mielestäni heittää ainakin tämän kohdalla romukoppaan. 4/5.

Todettakoon, että vaikkapa kulttimaineessa olevat Urban Decayn Primer Potion ja Too Facedin Shadow Insurance olivat mielestäni ihan hyviä ja hommassaan toimivia. Pelittävät kuitenkin suurinpiirtein samalla tavoin (yhtä hyvin) kuin monet muutkin paljon edullisemmat luomivärinpohjustajat, joten en ole kokenut tarvetta ostaa niitä uudelleen. Ehkäpä joskus voisi kokeilla niistä muita kuin noita perusversioita.



Sitten yksi pohjustaja, josta on tullut luottotuotteeni. Olenkin jauhanut tästä varmaan jo kyllästymiseen saakka. E.l.f. Hydrating Under Eye Primer ehkäisee peiteaineiden kasautumista juonteisiin ja pitää ne paikoillaan paremmin. Käytän kyllä tämän alla myöskin SY-voidetta, mutta tässäkin on kivan kosteuttava tuntuma. Eli ensin silmänympärysvoide, sitten tätä, peiteaine tai -aineet sekä pienehköllä siveltimellä vielä kiinnitys jollain todella hienojakoisella ja kevyellä puuterilla niin avot! Tämä alkaa olla lopuillaan ja on aivan pakko saada tätä lisää. 5/5

Kun huomasin, että essencen little beauty angels trend-edition kokoelmasta löytyy puikkomainen colour correcting anti-redness primer stick (02 on my anti-redness mission) punaisuutta neutralisoimaan, niin mielenkiintoni heräsi välittömästi. Olin hieman myöhässä menossa tätä Tokmannilta ostamaan, koska yleensä nämä kokoelmat myydän nopeasti loppuun. Kävi tuuri, koska yksi kappale oli näitä vielä jäljellä.


Puikossa kerrotaan tämän olevan primer, vaikka itse miellän tämän kyllä sävyä korjaavaksi peitetuotteeksi. No ehkä siinä mielessä on primer, että tätä käytetään ennen meikkipohjaa ja tarpeen mukaan lisätään vielä jotain muuta peiteainetta.

Puikosta pyyhkäistynä.

Koostumus on kermaisen pehmeää ja levittely onnistuu mukavasti kostealla blendersienellä tai sormin. Itse laitan tätä nenän pieliin, joskus nenään ja poskille niille alueille, jotka punoittavat herkimmin. Punoitus häivyttyy ja kasvojen sävy tasoittuu eli tekee tehtävänsä. Ei näytä liian vihertävältä kasvoilla vaan oikeastaan melko vaalealta, mutta kannattaa häivytellä sekä tasoitella huolellisesti. 4/5.

Lumene CC Color Correcting & Blurring Primer ihastutti alkuun suuresti, mutta sittemmin into tämän suhteen laantui. Ei huono, mutta ei mitenkään ihmeellinenkään. Tasoittaa ja siloittaa ihon pinnan, jolloin meikki levittyy nätisti ja helposti. Pidentää meikkipohjan kestoa, ehkäisee kiiltoa jonkin verran eikä tuntuma ole kasvoilla liian silikoninen tai maskimainen. 3,5/5.


Merkin Bright Now Blur Line & Pore Minimizer Silottava & huokosia häivyttävä voide onkin sitten paljon silikonisemman tuntuinen. Tästäkin olin aluksi täpinöissäni (oli yhteen aikaan ahkerassa käytössä ja päätyi suosikit postaukseen), mutta eipä tämäkään loppupeleissä kovin kummoinen tapaus ollutkaan. Annostelussa vähemmän on enemmän, koska jää kasvoille pyörimään, jos laittaa vähänkään liikaa ja silloin myös saattaa alkaa rullautumaan helpommin. Liukastaa myös sormet tehokkaasti :D Tuoksu on ihanan pirteä (tuttu muista Bright Now-sarjan tuotteista). Kyllä kai suurin osa primereista täyttää huokoset saaden ne näyttämään siedettävimmiltä eikä meikki uppoa niihin niin paljon niitä korostaen, joten en osaa oikein sanoa huokosten varsinaisesta pienentymisestä (minkään primerin kohdalla) juuri mitään. Onhan toki sileälle iholle kiva ja helppo laittaa meikkiä, joten siinä mielessä toimii ihan ookoosti. Kiiltoa ei onnistu omassa naamassa kovinkaan pitkään hillitsemään eli on hyvin keskinkertainen silikoninen blurraava primeri. 2,5/5.

Natural Code CC Color Correcting Matt Primer on näistä yllättäen se luotettavin. Öljytön, kiiltoa ehkäisevä, meikin kestävyyttä lisäävä, ihoa tasoittava ja huokosia pienentävä primer pitää kasvot mattaisina ja meikkipohjan paikoillaan pitkään. Tuota väriä/sävyä korjaavaa ominaisuutta hieman ihmettelen, koska en ole huomannut tämän mitään siinä suhteessa tekevän (kuten en Lumenen CC-primerinkaan). Olen säästellyt tätä ja käyttänyt lähinnä spesiaalimpina päivinä/iltoina, mutta nyt mietittynä en tiedä miksi, koska tämä on kaiken hyvän lisäksi edullistakin :D 4,5/5.


Avon Anew Vitale Pohjustusvoidetta voisi kuvailla Lumenen CC-primerin ja Bright Nown välimaastoksi. Koostumus on tässä selkeästi perinteisen liukasta ja iholle katoavaa. Pehmentää, siloittaa ja tasoittaa, mutta pitää ihon pidempään mattaisempana kuin nuo mainitut Lumenet. Tuoksu on todella voimakas, makean hajuvesimäinen ja omaan makuuni vähempikin riittäisi. Puoli pistettä tipahtaa pois voimakkaan tuoksun vuoksi. 3/5.


Lumenen CC, Bright Now, NC:n ja Avonin pohjustajat.

Maybelline Baby Skin Instant Fatique Blur (cool rose) on vesipohjainen primer, joka tuntuu kasvoilla kevyeltä ja vaikka tässäkin on silikonia niin sitä ei pahemmin koostumuksessa huomaa. Heleyttää sekä raikastaa ihon sävyä luonnollisesti ja olenkin sekoitellut tätä usein muiden primereiden kanssa. Tämä toimii yksinäänkin meikittöminä päivinä. Oikein kiva kasvoja heleyttävä ja piristävä primer. 4-/5.

Max Faxtor Smooth Miracle Primerissa on myöskin miellyttävä ihotuntuma. Kevyen voidemainen ei lainkaan silikonisen (tässäkin niitä on) luistava koostumus asettuu iholle hetkessä. Ihosta tulee pehmeä ja kauniin heleä sekä ihon pinnasta tasaisempi. Meikkipohja kestää siistinä ja naama pysyy kiillottomana kohtuullisen ajan. 4-/5.



Monet näistä ovat kohtapuoliin lopussa, joten pääsen primeriostoksille ihan "luvan kanssa" :) Goshin ja e.l.f.in kasvoprimerit kiinnostavat kovasti, mutta kesää kohti kun ollaan menossa, niin hakusessa olisi lähinnä joku mattaava ja ihon kiiltämistä ehkäisevä tuote.

Onko teillä suosikki pohjustajaa? Tai muuten suosituksia hyvästä "kesätuotteesta"?


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Sitruunaa kasvoille ja banaania hiuksiin


Tilasin jokin aika sitten MyLook.fi nettikaupasta Holika Holikan Smoothie Peeling Mist Lemon Squash nestemäisen kasvokuorinnan. Nyt kun on käyttökokemusta jo kertynyt, niin otetaanpa tämä pieneen ruodintaan.

Ohjeistuksen mukaan (huolella ravisteltua) tuotetta suihkitaan puhtaille kasvoille 20 sentin etäisyydeltä noin 10 painallusta, jonka jälkeen hierotaan ihoa kevyesti hetki ja lopuksi kasvot huuhdellaan huolellisesti. Mutta kasvoni tuntuvat imaisevan suihkeen hetkessä, jolloin "hierominen" vain hitusen nahkealla iholla on hankalaa ja epämiellyttävän tuntuista, koska luistoa ei ole. Olenkin päätynyt spruuttailemaan tätä kasvoille enemmän kuin tuon suositellun määrän ja lähinnä vain taputellut sekä sivellyt tuotetta kasvoille. Tuntuukin tuolla tavoin käytettynä toimivan paremmin.


Suihkeessa kerrotaan olevan runsaasti C-vitamiinpitoista sitruunauutetta. Tuoksu onkin kirpeän sitruksinen, mikä itsessään jo piristää mukavasti. Kasvoista tulee ainakin hetkeksi käytön jälkeen heleämmät ja raikkaamman oloiset. Suihke on myös helppo ja nopea. Itse teen useimmiten niin, että aamulla pyyhkäisen kasvot misellillä ja huuhtelen viileällä vedellä. Sitten suihkuttelen sekä taputtelen tätä kasvoille ja menen suihkuun antaen tuotteen vaikuttaa naamalla vielä muutaman minuutin, jonka jälkeen vasta huuhtaisen kasvot puhtaaksi. Olen käyttänyt tätä maksimissaan kerran viikossa, koska tässä kuoriva vaikutus perustuu hedelmähappoihin (AHA). Mukana on sitruunan lisäksi mm. appelsiinia, sokeriruokoa ja kollageenia. Sekaiholla on toiminut hyvin, mutta en osaa arvioida miten kuivemmat ihotyypit tähän reagoivat.

Ei ollenkaan hullumpi tapaus, mutta ei nyt niin maata mullistava ole, että ehdottomasti pitäisi lisää hankkia. Ihan kivaa vaihtelua perinteisiin kuorintoihin kuitenkin.


Kallos Banana Fortifying Hair Mask With Multivitamin Complex Hiusnaamio tuoksuu nimensä mukaisesti banaanille. Tuoksusta tulee elävästi mieleen myös banaanikarkit. Litran pönikkä taisi maksaa muistaakseni vähän päälle vitosen. Tätä ei tarvitse lotrata kourallista kerralla, jotta jotain tuntuisi tapahtuvan vaan sellainen normiannostelu riittää. Hiukset tuntuvat huuhdeltaessa sileiltä ja liukkailta, mutta pyyhekuivauksen jälkeen pyrkivät silti vähän takkuuntumaan. Eli itse tarvitsen pitkiin hiuksiini jotain jätettävääkin hoitsikkaa, jotta selvittely sujuu vaivattomasti. Sillon tällöin käytettynä ei juurikaan latista hiuksia ja tuo tervettä kiiltoa sekä vähentää hiusten karvaisuutta/hapsotusta.

Olen kyllä tykännyt tästä makean hedelmäisen tuoksuisesta naamiosta, vaikkei ihan sieltä hoitavimmasta päästä olekaan. Voisin mielelläni kokeilla muitakin Kalloksen naamioita (kuten shampoita ja hoitoaineitakin). Tätä tuskin tulen uudelleen hankkimaan, sillä vahvasti epäilen, että ehdin näin jättimäisen putelin kanssa tuoksuun moneen kertaan kyllästymään.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kärkkäisen Sikapäivien saalis

Tämä ei ole Kärkkäisen mainospostaus, vaikka siltä voikin alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa, koska olen tällä hetkellä hurahtanut melko ahkerasti kyseistä nettikauppaa hyödyntämään :D Sieltä sattuu vaan löytymään kaikkea kivaa sekä tarpeellista vaivattomasti "saman katon alta", eikä tarvitse erikseen lähteä juoksemaan kaupoissa joidenkin tiettyjen tuotteiden perässä. Hintatasokin on suht edullinen. Jyväskylään muuten avautui uusi myymälä, joka on kivasti sukulointireissujen varrella, joten kesemmällä pääsen vihdoinkin paikan päälle Kärkkäisen tarjontaa ihmettelemään. Tällä kertaa postauksessa mukana ovat kaikki ostokset (muutkin kuin kosmetiikka).


Karkkejakin oli tarjouksessa, joten tilaukseen lähti mukaan laatikolliset Cloettan Lätkäliikoja ja Tutti Frutteja (4,90 e/kpl).

Avokille puhelimeen ihan perus musta suojakotelo (18,90 e), jossa on jokunen paikka korteille/käteiselle tms. Näitähän saa vissiin eBaystakin muutamalla eurolla, mutta niiden laadun kanssa mennään usein arpapelillä. Tämän voi ainakin palauttaa, jos heti kättelyssä hajoaa. Prismassa koteloiden hinnat ovat olleet muutaman kympin tasoa (jopa neljääkin kymppiä), joten siinä mielessä oli edullinen hankinta.


Karkkien vastapainoksi jotain terveellisempää eli Vitatabsin Mega B Moni B-vitamiinitabletteja (6,60 e). Talvisin suosin monivitamiineja, mutta kesällä riittää toisinaan B-vitamiinilisä ja C-vitsku pore. Kesäisin tulee syötyä kalaa runsaammin, joten esimerkiksi kalaöljyille tai D-vitamiinille ei ole tuolloin suurentunutta tarvetta. Menossa on tosin myös jättipurkki Bioteekin Teho-Pii, Kalkki ja D ravintolisää, jossa on pieni määrä D-vitamiiniakin. Parasta on tietenkin syödä riittävän monipuolisesti ja pääosin tervellisesti, jotta keho saa riittävästi vitamiineja ja kivennäisaineita suoraan ravinnosta, mutta aina se ole mahdollista (kiire, väsymys kokkailuun tai muu mukavuudenhalu). Itselläni nämä valmisteet toimivatkin ruokavalion "lisänä" tarvittaessa sekä päivinä jolloin ns. puhti on poissa enkä ihan päivittäin näitä tule siis napsineeksi.


Paraske Bio Sappisaippuaa (1,90 e) tahrojenpoistoon vaatteista ja tekstiileistä (pitää nyt muistuttaa, kun kerran kosmetiikkablogissa ollaan, että tämä ei sovellu iholle, heh).



Lumene True Mystic Volume Waterproof Mascara. Olen lukenut tästä ripsiväristä niin hyvää kuin huonoakin, mutta päätin silti kokeilla, koska kampajahinta oli vain 12,50 e. Tänään on ollut ekaa kertaa testailussa kotikäytössä ja on pysynyt hyvin karisematta sekä suttaantumatta, mutta vaatii pidempää käyttöä, jotta pysyvyyteen voi ottaa kunnolla kantaa. Massa oli jo ensimmäisellä kerralla "sopivaa", ei liian kuivakkaa tai märkää. Levittyi vaivattomasti ja teki ripsistä tuuheamman oloiset sekä pidemmät. Lopputulos on kauniin luonnollinen eikä liimaa/klimpitä ripsiä yhteen, vaikka laitoinkin kaksi kerrosta. Taivutuksetkin ovat kestäneet ripsissä jo puoli päivää ja tuohan ei itselleni ole mikään itsestäänselvyys piikkisuorista ripsistäni johtuen. Ensivaikutelmat ovat siis todella (yllättyneen) positiiviset, mutta palataan tähän vielä myöhemmin.


Tykkään LV:n misellistä, joka on hellävarainen sekä rauhoittavan ja raikkaan tuntuinen kasvoilla. Tarvitsin jotain miedon neutraalia kasvovettä "tujumpien" tapausten oheen ja merkin kasvovesi herkälle iholle (3,15 e) vaikutti sopivalta. Toivottavasti tämä on laadultaan yhtä pätevä kuin misellikin.

Kesään varustautumiseni on alkanut jälleen hyvissä ajoin. Cattier Purifying Gel Cream (8,20 e) vaikutti lupaavalta, koska kesällä kelien lämmetessä sekaihoni on paljon rasvaisempi, toisinaan jopa öljyinen jolloin epäpuhtauksiakin pukkaa enemmän kuin muina vuodenaikoina. Puhdistava kasvogeeli kosteuttaa ja puhdistaa epäpuhdasta ihoa sekä vähentää ihon kiiltoa. Geeli sisältää mm. piparminttua, aloe veraa ja appelsiininkukkaa. Jää vielä hetkiseksi odottelemaan käyttöään.


Palmolive Anti-Stress Lavender, Ylang Ylang & Patchouli dödöä (2,00 e) on tullut käytettyä joskus aiemminkin, mutta pullo on näköjään kokenut uudistumisen. Tässä on miellyttävä, pehmeän tummahko ja hieman hajuvesimäinen tuoksu, joka sopii tietyllä tapaa yhteen muutaman tuoksuni kanssa. Halusin myös jotain laventeliin vivahtavaa kainaloiden raikastajaa ja koska kainaloideni iho ei tunnu tykkäävän yhtään Schmidt'sin Lavender + Sage stickistä, niin hommasin tämän. Olisihan Schmidt's luonnonmukaisempi (ja eläinkokeeton) vaihtoehto, mutta minkäs teet, kun ärsyttää ihoa :/


Candy Soaps Tutti Frutti käsisaippuaa (1,70 e). Parhaillaan käytössä on sokerisen makean ja purkkamaisen tuoksuinen Candy-versio. Muita merkin tuoksuja ovat. mm. Blueberry Pie, Toffee sekä Polka ja näitähän saa myös suihkusaippuoina sekä käsivoiteina. Tutti Frutti tuoksuu juuri siltä kuin nimensä puolesta ja tuosta saippuan väristä voi olettaakin eli hedelmäkarkeilta ja hieman Juicy Fruit-purkalta sekä joltain hitusen kirpsakalta. Tuoksussa on havaittavissa pienoista esanssisuutta, mutta ei mitenkään häiritsevissä määrin.