sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Loppuneet 1/2018


Meillä on tässä muutto tulossa, joten käyttelin oikein urakalla vajaita puteleita tyhjiksi. Karsin myös  hieman ns. ylimääräistä ja todella vähäisellä käytöllä ollutta kosmetiikkaa. Parasta ennen -päiväykset ovat joissakin tuotteissa jo ylittyneet tai ainakin piakkoin täyttymässä ja vaikka ehkä olisivatkin vielä jonkin aikaa käyttökelpoisia, en lähde niitä enää minnekään mukanani roijaamaan siinä toivossa, että joskus saattaisin mahdollisesti ko. tuotteisiin tarttua.


Avon Hydra Recovery Overnight Mask oli koostumukseltaan geelimäistä voidetta, jonka seassa oli pieniä kasvoille hierottaessa sulavia rakeita. Tätä oli kyllä oikein miellyttävä kasvoilleen toisinaan hieroskella iltapesun jälkeen. Ei ollut lähmäävää/tahmaavaa ja ennätti imeytyä yön aikana kasvojeni ihoon hyvin. Tätä ei muistaakseni suositeltu jatkuvaan käyttöön vaan silloin tällöin tehokosteuttajaksi tai muutaman kerran kuuriluontoiseen hoitoon silloin, kun iho kaipaa lisäkosteutta. Yönaamio oli käytössäni reippaasti kauemmin kuin suositeltu käyttöikänsä (12 kk avaamisen jälkeen), mutta uskalsin käyttää loppuunsa saakka, koska en huomannut mitään vanhentumisen tai pilaantumisen merkkejä. Yövoiteet ja -naamiot kuluvat itselläni todella hitaasti plus välillä kaipaan vaihtelua niidenkin suhteen, joten en ole näillä näkymin hommaamassa tätä uudelleen.


Minikoinen Favoran 24h Tasapainottava Hoitovoide oli oikein toimiva voide. Sopii niin päivä- kuin yövoiteeksikin, ei tahmaa ja imeytyy riittävän nopeasti. Ei lisännyt kasvojen kiiltämistä tai rasvoittumista, mutta joinakin päivinä näin talviaikaan oli inasen liian kevyttä. Saattanen ostaa normaalikokoisen tuubin, mutta katsotaan nyt, koska pelkästään jo apteekkisarjojen valikoimissa (esimerkiksi ACO ja YA:n oma sarja) on vielä monta mielenkiintoiselta ja lupaavalta vaikuttavaa kasvovoidetta kokeilematta.

Loreal Rare Flowers Cleansing Gel kuivalle ja herkälle iholle päätyi enimmäkseen avokin käyttöön. Näin ihan vaan siitä syystä, että puhdistusgeelejä on ollut viime ajat korkattuna käytössä useampia yhtä aikaa ja tämä on omaan makuuni todella neutraali tapaus (ei huono, mutta ei mitenkään erityinenkään lähestulkoon tuoksuton perusputsari), joten on unohtunut muiden varjoon. No, avokki tykkäsi sen verran että käytti tuubin pois kuleksimasta, mutta tuskin tulee ostettua lisää.

LV kasvovesi. Mieto, hellävarainen ja hajusteeton. Ei kuivattanut, rasvoittanut tai ärsyttänyt ihoa. Viimeisteli ihon puhdistuksen mallikkaasti jättämättä juurikaan mitään jälkituntua kasvoille. Mielikuva jäi hyvinkin neutraaliksi. Voi olla, että ostan joskus uudelleen tai sitten en.


Dermosilin (alunperin hajusteettomassa) Huulivoiteessa alkoi olemaan outo ja epämiellyttävän tunkkainen tuoksu, vaikka päiväystäkin olisi ollut vielä jäljellä. Loput siitä päätyvät siis roskiin. Hoitavan oloinen voide toimitti yöhuulivoiteen hommia kelvollisesti, mutta en tilaa enää toistamiseen.

Hurraw! chai spice lip balmissa oli sopivan lämmin mausteinen tuoksu, josta tykkäsin kovasti. Laadultaan hyvää Hurraw! -tasoa. Saa nähdä palaanko juuri tähän versioon jatkossa, mutta muita merkin huulivoiteita ostelen todennäköisesti jatkossakin ja parhaillaankin käytössä on papaya pineapple versio.


I Love... Tropical Paradise Bath & Shower Creme oli omiaan kesäisiin fiiliksiin, mutta sopivan mieto ja mieleinen tuoksu teki tästä mukavan suihkukaverin muulloinkin. Tuoksui kookoksisen kukkaiselta ja omaan nenääni tuoksussa oli myös jotain vesimäisen raikastakin. En osaa sanoa oliko tämä "kausituote", mutta juuri 500 ml:n putelin loppuunsa saaneena ei uuden putelin hankkiminen ole ihan heti mielessä, vaikka tästä tykkäsinkin.

Dermosilin Red Orange suihkugeelissä (40 ml minikoko) on ihanan pirteä tuoksu. Tykkään merkin suihkutuotteista kaikin puolin, ei mitään valittamista.

Yves Rocher Clementine & Spices suihkugeeli on muistaakseni talven 2016 satoa ja tässä oli jouluisen mausteinen tuoksu klementiinin vivahteella.

Yves Rocher Laventeli-Karhunvatukka suihkuöljyä tuli käytettyä enimmäkseen sheivaukseen. Tuoksussa en havainnut juurikaan laventelisuutta vaan se oli enemmänkin marjainen ja miedon "karkkimainen" olematta silti liian imelä. Eli tuoksunsa puolesta oli oikein miellyttävä tapaus. Ei ollut koostumukseltaan kovinkaan öljymäisen (muuttui veden kanssa iholle hierottaessa kevyen maitomaiseksi) tai tehokkaasti ihoa hoitavan tuntuista, mutta ihan kiva siltikin.

Avon naturals juicy pomegranate & mango jelly body wash. Hauska idea ja kivan erilainen tuote, mutta marmeladimaisen paksu koostumus levittyi keholle jotenkin nahkeasti vedenkin avustuksella ja kropalle hierominen otti aikansa, koska tämä yleensä takertui joihinkin kohtiin ihon pinnalle (ei siis levittynyt/ohentunut tasaisesti) ja poishuuhtomisessakin oli oma hommansa. Pesukukan kanssa toimi paremmin, mutta käytän pesukukkaa todella harvakseltaan enkä tämän vuoksi viitsinyt siihen sen useammin tarttua. Olen joskus tullut kokeilleeksi paria Lushin suihkujellyä ja niissä ongelmana oli liukas sekä helposti käsistä lipeävä koostumus, mutta purkin ansiosta tässä ei sitä ongelmaa ollut. Rakenne oli tässä muiltakin osin enemmänkin marmeladimaista, helpommin lohkeavaa/venyvää ja "nahkeampaa". Oli mielestäni suihkutuotteeksi aivan liian hidas plus "työläs" pidemmässä käytössä, joten kai se on vaan uskottava etteivät nämä suihkujellyt ylipäätään ole meikäläisen juttu.



Avonin planet spa Fantastically Firming Body Polisher kuorintaan ihastuin ikihyviksi. Tässä on veden kanssa notkistettuna juuri passeli koostumus, joka levittyy ihon pinnalle vaivattomasti ja vaahtoaakin hitusen. Ei tunnu liian karkealta, mutta kuorii silti tehokkaasti ja tekee ihosta sileän. Tuoksu on vähän pliisu, mutta eipä se haittaa, kun näin toimiva tuote on muilta osin kyseessä. Väriltään kuorinta on tummanruskeaa, joten se näyttää aika hurjalta ja tekee käytettäessä pientä sotkua suihkuun, mutta huuhtoutuu kuitenkin helposti pois laattojen pinnoilta.


Garnier Respons Gentle Shampoo Rice Cream & Oat Milk. Runsaan pehmeästi vaahtoava shampoo pesi hiukset puhtaiksi niitä kuivattamatta tai pahemmin latistamatta. Olen tykännyt kaikista käyttämistäni Respons tuotteista eikä tämäkään ollut poikkeus.

Avonin Advance Techniques BB Absolute Perfection shampoo (400 ml) lupailee 10 eri asiaa, mutta aikalailla perusshampoo oli kyseessä, kuten arvata saattoikin. Meneillään on vielä vähän sarjan hoitsikkaa, mutta en juuri koskaan käyttänyt näitä kombona, sillä silloin hoitavuutta alkoi olemaan tukalleni liikaa ja seurauksena olivat veltot ja nopeammin rasvoittuvat hiukset. Ei kuivattanut ainakaan melko normaalikuntoista hiusta (vaati kuitenkin toki jonkun hoitsikankin pesun jälkeen), mutta en nähnyt tämän mitään erityistä tukalleni tekevän ja tosiaankin liian tiuhalla tahdilla tai sarjan hoitsikan kaverina käytettynä rasvoitti hiuspohjaani tavallista nopeammin. Tuoksu on shampoossa makeahko ja välillä sekin rupesi tympimään. Ei jatkoon.

Le Petit Olivier nourishing mask Olive-Shea-Argan oli alun alkaenkin vähän njääh-osastoa. Hiusnaamioksi tehot olivat melko pliisut, joten käytin tätä toisinaan tavallisena hoitoaineena. Tuoksustakaan en suuremmin perustanut.


Fa Soft & Control Anti-Perspirant ei loppupeleissä säväyttänyt niin paljon, että ostaisin uudelleen. Hellävaraisuudesta plussaa ja pito riitti iisimpiin (koti)päiviin, mutta tuoksu ei ollut pidemmässä käytössä ihan niin mieluinen kuin alkuun ja kuivuminenkin otti aikansa. Ei siis kannattanut heti pukeutua tämän laittamisen jälkeen. Lasipullo ja pienehkö roll-on kuula henkivät jossain määrin mennyttä aikaa. Olen joskus vuosia sitten käyttänyt Fa:n dödöjä, joissa on ollut ihan moderni pakkaus eli muovinen puteli ja isompi levityskuula, joten jännä että ovat palanneet retrompaan pakkaukseen. Epäilenkin että näitä versioita on myynnissä muiden nykyaikaisempien pakkausten ohella.

Tescon Aqua Cotton Anti-Perspirant Deodorant suihke oli ok perusdödö. Tuoksunsa osalta ei yltänyt suosikkeihini, joten jätän tämän tuoksuvaihtoehdon jatkossa väliin.

Avon Pur Blanca EDT lukeutuu raikkaiden kukkaistuoksujen kategoriaan. Kevyt ja raikas alkutuoksu oli mieleeni, mutta iholle asettuessaan tulee tuoksussa esille myskinen vivahde, joka alkoi ajan kanssa tympimään ja enkä tietyntyyppisestä myskisyydestä muutoinkaan oikein välitä. Toimi siis loppu putelin osalta WC:n raikastajana.


Ziaja hand cream ceramides lipid concentrate nourishing-regenerating. Tässä oli nopeasti imeytyvä ja tahmaamaton koostumus. Hoitotehot olivat sellaista perustasoa eli ihan jees "ylläpito"rasva, mutta runsaammin karhentuneiden korppukäsien pelastajaksi ei oikein riittänyt. Tuoksusta en pitänyt, koska siinä oli omituista karvautta sekä imelyyttä samanaikaisesti ja haju oli myös aika voimakas. Käyttelin pois, mutta ei jatkoon.


Avon naturals blushing Cherry Blossom Body Lotionissa oli pehmeän makea kirsikankukkainen tuoksu, joka oli mieleeni, mutta muuten alan olla melko kyllästynyt näihin sarjan kroppavoiteisiin. Tuntuu, että koko ajan on joku sarjan rasva menossa (ja juu, yksi vajaa puteli naturalsin Body Lotionia vielä löytyy, muista Avonin vartalorasvoista puhumattakaan...). Sarjan Body Mistit ja suihkugeelit ovat enemmän makuuni, mutta nämä vartalovoiteet alkavat jo pikkuhiljaa riittää :/ Ei näissä varsinaisesti moittimistakaan ole, sellaista keskikastia vartalovoiteiden kategoriassa, mutta pidempi tauko tekisi varmasti terää.

Nivea Soft Moisturizing Creamiin palailen kerta toisensa jälkeen, vaikka välissä saattaa olla pidempiäkin taukoja. Hyvän kosteutustehon omaava, nopeasti imeytyvä sekä edullinen käsi- ja vartalovoide, jossa on pehmeän puhdas voidemainen tuoksu. Tämä soveltuisi kasvoillekin, mutta itse en ole naamarasvana kuitenkaan käyttänyt.

LV Perusvoide Plus ja Garnier Body repairing care olivat molemmat jo aiemmin ruodinnassa tässä postauksessa. Kumpikin oikein hyviä voiteita kuivahtaneelle iholle.


X-tra Kynsilakanpoistoaine on luottotuotteeni. Tehokas, nopea ja todella edullinen.


Unohdin tyystin Avon foot works pedi-peel padsien eli kemiallisesti jalkoja kuorivien lappusten olemassaolon, joten ne pääsivät vanhenemaan ja kuivahtivat. No, ehkä noin puolet tuli kuitenkin käytettyä. Tuntuivat mukavan virkistäviltä käyttää, mutta kuten tuosta unholaan vaipumisesta voi päätellä, eivät nämä mitään ihmeitä jaloilleni (jalkapohjille tai karheille kantapäille) onnistuneet tekemään. Aika turha tuote olivat meikäläiselle.


Avonin Anew Vitale Instant Blurring Treatmentia sekoittelin usein jonkun toisen (heleyttävän) primerin kanssa, jolloin toimivuus ja kasvotuntuma olivat itselleni enemmän mieleen kuin yksinään käytettynä. Makean kukkainen (?) tuoksu oli kasvotuotteelle mielestäni liian voimakas. Ei jatkoon.

Mainittakoon essencen beauty angels anti-redness primer stickistä (vaikkei tätä enää myynnissä olekaan), että ensialkuun saamani suht positiivisen vaikutelman jälkeen, osoittautui tämä jokseenkin hankalaksi sekä työlääksi pidemmässä käytössä. Jämähti helposti huokosiin niitä korostaen, joskus näytti omituisen kuivakkaalta ja vaati aina paljon häivyttelyä sekä tasoittelua. Nyt tuoksukin on alkanut muistuttaa ummehtunutta muovailuvahaa, joten en halua olla tämän kanssa enää missään tekemisissä.

Poistoon päätyivät korkeaan ikään ennättänyt Lumenen huulipuna, Avonin voidemainen luomiväri ja itselleni soveltumattomat ripsentaivuttimet.


Lumenen Itseruskettavassa vaahdossa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta olen todella verkkainen sekä laiska itseruskettavia kuluttamaan. Tätäkään en ole käyttänyt ikuisuuksiin ja sen lisäksi alkaa olla niin vanhaa tavaraa, että suotta tätä jemmailen. Jos koen tarvetta päivettää itseäni, voin siinä tapauksessa hommata uuden tuotteen kyseiseen tarkoitukseen.

Avonin tuoksuja edustavissa Body Lotioneissa on ihana koostumus ja ihotuntuma, mutta tuoksu on vartalonhoitotuotteiksi aivan liian voimakas, joten näitä ei tule vaan koskaan käytettyä. Vartalovoiteissa suosin miedompia (enkä näin parfyymimaisia) tuoksuja ja välillä tykkään käyttää jopa ihan tuoksuttomiakin rasvoja. Molemmista minulta löytyy varsinaiset hajuvedetkin, joten raaskin näistä nyt luopua.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Meikkejä ruodinnassa


Avon Mark Glow On korostusvoide. Tämä voidemainen highlighter tuli perinteisestä avokin äidiltä saamastani Avonin "joululahjakassista" enkä olisi muuten varmastikaan kyseistä tuotetta tullut itse tilanneeksi. Lähinnä siksi, että highlighter tuotteita löytyy entuudestaakin jopa liikaakin omaan kulutukseeni nähden ja en ole kokenut voidemaisia korostustuotteita niin toimiviksi (käyttömukavuus, nopeus, vaivattomuus) kuin puuterimaiset highlighterit ovat.


Korostusvoiteen koostumus on ohuehkoa sekä kevyttä ja levityskin luonnistuu sujuvasti. Itse yleensä hillitymmän meikkilookin suosijana olen laittanut tätä pienen määrän sormenpäällä taputellen/painellen/sivellen poskipäiden korkeimmalle kohdalle ohimoille kevyesti häivyttäen. Kun tämän tekee meikkivoiteen päälle ennen puuterointia, ei lopputulos ole mielestäni liiaksi silmille pomppaavan hohtava. Edelleen olen sitä mieltä, että vastaavat puuterimaiset tuotteet ovat helpompia sekä nopeampia käyttää, mutta ainakin näin alkuinnostuksessa tähän on viime aikoina tullut tartuttua yllättävänkin usein. Tuolla alempana olevassa swatch-kuvassa olen nopeasti vaan pyyhkäissyt sormella aika reilun määrän kämmenselälle sen enempiä häivyttelemättä.


Toinen lahjakassista paljastunut meikkituote oli ultra glazewear absolute huulikiilto (heavenly honey), jota myöskin olen käyttänyt viime ajat tiiviisti joko ihan yksinään tai joidenkin huulipunien päällä. Tykkään kovasti tahmaamattomasta huulitunnusta sekä nätistä monenlaiseen meikkiin soveltuvasta sävystä.

Yhteen aikaan monissa kauneusblogeissa ja -vlogeissa kokeiltiin niksiä, jossa huulipunaa käytettiin "correctorina" tummilla silmänalusilla. Eli punaa laitettiin taittamaan ja korjaamaan sinisyyttä/tummuutta toisen peiteaineen (plus meikkivoiteen) alle vaihtelevin tuloksin. Tuon tekniikan onnistuminen riippuu paljon lähtötilanteesta (kuinka sinertävä ko. alue on), muista käytetyistä tuotteista, huulipunan koostumuksesta ja siitä kuinka paljon punaa laittaa. Itse en uskaltautunut tuota kikkaa kokeilemaan, koska peiteaineilla saa vähemmälläkin vaivalla vähintäänkin yhtä hyvän ja usein jopa paremmankin lopputuloksen.

Kun huomasin Catricen hyllyssä Allround Concealer peiteainepaletin (alemmassa kuvassa sävyt näyttävät todellisuutta vaaleammilta), jossa oli mukana punertavan oranssi, lohenpunaiseen taittava sävy (ei nyt aivan punaiseen huulipunaan verrattavissa, mutta on selvästi punertavampi kuin correctoreissa tyypillisempi persikkainen sävy) niin tuo edellä mainittu kikka palautui välittömästi mieleeni ja mielenkiinnolla nappasin paletin mukaani kassalle.


Paletin punaoranssihtava sävy kyllä korjaa sinisyyttä jonkin verran, mutta ei sen ihmeellisemmin tai paremmin kuin peiteaineet/correctorit yleensäkään. Lopputuloksesta tulee todella kuivan ja jotenkin paksun näköinen, kun peiteaineita joutuu vielä kerrostamaankin normaalia runsaammin, jotta tuon punaisuuden saa häivyttymään. Lisäksi kasaantuu juonteisiin ikävästi niitä korostaen, vaikka käyttäisi alla mitä hyvänsä voidetta ja silmänalusprimeria. Koostumus ja levittyvyys on näissä kaikissa peiteväreissä muutoinkin kankeaa ja nappeja joutuu kunnolla hinkkaamaan sormella, jotta jotain irtoaa. Pigmenttisyydessäkään ei ole pahemmin kehumista. Vihreää sävyä olen käyttänyt muualla kasvoilla esiintyviin punoituksiin suht hyvällä menestyksellä, mutta ei sekään ole parhaimmasta päästä omassa kategoriassaan. Paletti ei siis toiminut meikäläisen tarpeita vastaavasti, mutta onneksi oli niin edullinen (muistaakseni alle 4 euroa), että ei suuremmin harmita.

Catricen valikoimasta löytyy helmiäkin ja sellaiseksi on osoittautunut esimerkiksi Glam Doll waterproof Mascara. Ei paakuta tai klimppaa ripsiä ja laittaminen onnistuu kiireessäkin suhraamatta. Pitää taivutukset ripsissäni hyvin eikä leviä, mikä on tietysti oleellisen tärkeä ominaisuus vedenkestävälle ripsivärille. Erottelee nätisti ja pidentää räpsyttimiä jonkin verran, mutta massiivista tuuheutusta hakeville ei tämä ole paras valinta. Mielestäni tämä on hinta-laatusuhteeltaan (alle 5 e) erinomainen arkiripsari.


Syksyllä tai niillä main voitin Neiti Minttukiharan-blogissa olleesta "veikkaus" -kilpailusta pienen ylläripaketin, joka sisälsi muutaman meikkituotteen (muistaakseni näiden lisäksi paketissa oli palasaippuakin). Nyt tuotteet ovat ehtineet olla käytössä jo hyvän tovin eli niistä ovat lopulliset mielipiteetkin muodostuneet.


Colourpopin minikokoisissa Ultra Satin Lip nestemäisissä huulipunissa (Dopey ja Frick N' Frack) on miellyttävä huulituntuma, vaikka ne aika mattaisiksi laittamisen jälkeen asettuvatkin. Pigmenttiä on runsaasti ja ainakin nämä sävyt pysyvät huulilla pitkään. Tykkään näistä paljon ja jos joskus tulevaisuudessa teen tilausta Colourpopille niin voisin hankkia ko. punia lisääkin.

Mark Glow On Face Illuminator, Colourpop Dopey ja Frick N' Farck.

Myöskin palkintopakettiin kuuluneessa Isadoran mascarassa on jännä harja, jonka kokoa ja osin muotoakin voi muunnella hylsyn päästä kääntämällä. Itse olen säätänyt harjan koon noin "keskivaiheille" enkä sitä ole käytössä juurikaan sen enempiä venkslannut. Tämä ei ole vedenkestävää, joten ei pidä taivutuksia ripsissäni montaa minuuttia levityksen jälkeen. Siksipä käytän tämän päällä vedenkestävää top coat -mascaraa, kuten muidenkin ei-vedenkestävien ripsarien kanssa. Sävy on normaaleista tottumuksistani poiketen tummanruskea, mutta on niin tummaa, että itse en juurikaan suurta eroa huomaa mustiin mascaroihin verrattuna. Muilta osin tämä on perustasoa, mutta laittaminen vaatii toisinaan aikaa sekä kärsivällisyyttä (alkaa liimaamaan ripsiä yhteen jos kerrostaa vähänkään enemmän, mutta ilman kerrostamista lopputulos on aika pliisu) eli en tule tätä itse jatkossa hommaamaan.


Ripsareilla jatketaan. Lumene Blueberry Wild Curl ripsivärin sain äipältä, koska hänelle rupesi ilmaantumaan herkistymisreaktiota Lumenen tuotteille kasvojen ja varsinkin silmien alueella. Vaiva sen kuin vain paheni ennen kuin ymmärsi jättää kyseisen merkin tuotteet pois käytöstä (ja tämä siis ihan lääkärinkin suosituksesta). Oli ehtinyt yhden kappaleen tätä mascaraa ostamaan varastoonkin ja se päätyi allekirjoittaneelle. Itsehän voin käyttää Lumenea ongelmitta ja mielelläni annoin mascaralle uuden kodin.


Blueberry Wild Curl on vedenkestävänä versiona yksi suosikkiripsareistani ikinä, vaikka en olekaan sitä vielä "uuden tulemisen" (se nimittäin poistui hetkeksi valikoimista) jälkeen tullut käyttäneeksi. Tämä tavallinen ei-vedenkestävä ripsari on ollut myös ihan toimiva vedenkestävän päällysripsivärin kanssa, mutta ei silti yhtä loistava kuin samainen waterproof mascara. Taivutukset eivät pysy tällä aivan yhtä hyvin eikä ripsiin tule samalla tavalla rakennetta kuin wp mascaralla, mutta pidentää ja erottelee ripsiä nätisti tämäkin. Tulee käytettyä, mutta seuraavaksi hankin sen vedenkestävän version.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Alennusmyyntien antia


Tähän postaukseen yritin koota (muistini mukaisesti) erinäisistä kampanjoista tekemiäni hankintoja osapuilleen tuolta alkutalvesta lähtien päätyen loppuvuoden alennusmyynteihin.


Kicksin suihkuöljyn bongasin joskus kampanjasta, jossa kaikista merkin vartalotuotteista sai 20% alennuksen. Hinnaksi jäi muistaakseni alle 7 euroa. Ostin tämän sheivausta varten, mutta on toistaiseksi jemmoissa odottelemassa korkkaustaan, joten en vielä tiedä miten toimii siinä tarkoituksessa. Sopiipahan ainakin pesutuotteeksi, jos ei muuta.

Lovea suihkugeelit löytyivät Shopping4net -verkkokaupasta ja tilaushetkellä merkin tuotteilla oli meneillään kampanja "osta 3 maksa 2".


Blue lagoon suihkugeeli muistuttaa tuoksultaan ainakin pullon suulta nuuhkittuna todella paljon Yves Rocherin monoi:ta (mikäli muistiini on luottaminen sillä kyseistä YR:ia olen viimeksi käyttänyt vuosikausia sitten).

Tequila sunrise tuoksuu puolestaan hedelmäisen mehukkaalta.

Lovea Nature Freshness Shower Green Tea suihkugeeli edustaa luonnolisempaa linjaa, ainesosien ollessa 95 prosenttisesti luonnollista alkuperää. Miedon tuoksuinen ja hellävaraiseksi mainostettu suihkugeeli tuli tilattua neutraalimman kropan pesijän tarpeeseen, ikään kuin yleispesuaineeksi. Siihen hommaan on ihan jees, sillä mitään aisteja hemmottelevaa suihkuelämystä tämä ei tarjoa. Iso 750 ml:n leka kestänee iät ja ajat, mutta tuskin silti alkaa pahemmin tympimään (toisinaan muiden saippuoiden ohella käytettynä), koska on kaikin puolin niin "neutraali".


Lovely Vanilla Cupcake Shower Gel kuuluu Candy saippuoiden sarjaan, joka on tullut itselleni aiemmin tutuksi käsisaippuoiden muodossa. Sokoksella huomasin alelaarissa tämän vaniljaisen tuoksuisen suihkugeelin, joten se päätyi kassalle sen enempiä miettimättä. Vaniljan tuoksu on tässä  maltillisen hillitty ja se olisi voinut olla hieman intensiivisempikin. Toisaalta eipähän ole sitten liian yliampuvan makea pläjäys. Tykkään näissä saippuoissa kaikesta; tuoksuista (valinnavaraa on kivasti), koostumuksesta (eivät ole liian liruja), pakkauksista (simppelin söpöjä) sekä tietysti edullisesta hintatasosta.


Faith in Nature laventeli-kurjenpolvi hoitoaine (5,90 e) on myöskin Shopping4netin ostoksia, mutta merkkiä on myynnissä muuallakin. Joissakin nettikaupoissa hinta näyttää olevan paljonkin korkeampi ja pullojen ulkonäköä on jossain vaiheessa päivitetty, mutta itse tuotteiden uudistumisesta muilta osin en osaa sanoa mitään. Itselläni on vanhempaa kuosia oleva puteli, mutta sillä ei ole väliä kunhan vaan sisältö on kunnossa. Päädyin tätä hankkimaan, koska olen käyttänyt merkin jojoba hoitsikkaa ja olin siihen todella tyytyväinen, vaikka luonnonkosmetiikan hoitoaineet eivät ole useinkaan järin suurta vaikutusta tehneet (monesti ne ovat olleet enemmänkin pettymyksiä). Tämä saa odotella vielä hetken käyttövuoroaan, koska hoitoaineita on parhaillaan menossa useampia.


Moroccanoil Treatment Hoitoöljy (25 ml) on klassikko omassa kategoriassaan ja olen haikaillut tämän perään kauan. Normaalikokoinen pullo kuitenkin keventäisi kukkaroa liikaa enkä luultavasti edes ehtisi sitä kuluttamaan säilyvyysajan puitteissa. Olenkin siis yrittänyt välillä katsella Sokokselta ja joistakin nettikaupoista näitä pienempiä pakkauskokoja ja jes, vihdoinkin tärppäsi. Sokoksella olivat kaikki lahjapakkaukset -30% alessa ja se koski näitäkin pikku puteleita, koska ovat olleet joulun aikoihin myynnissä pienessä lahjapakkauksessa. Tuossa rasiassa oli pieni nauhasta tehty lenkki (omasta kappaleesta se on irronnut), jonka avulla tämän voisi ripustaa vaikkapa kuusenoksalle. Hinnaksi jäi alen jälkeen noin kahdeksan ja puoli euroa.

Tämä on light versio ja hyvä niin, koska monet tuhdimmat hiusöljyt saattavat latistaa hiuksiani helposti, jos ei ole tosi tarkkana annostelun kanssa. Putelissa ei ole mitään annostelijaa vaan pullon isohko suuaukko on täysin avoin. Näin taitaa olla yleisesti asianlaita näiden pienempien pakkausten kanssa, koska esimerkiksi Amikan pikku pullossa olevan hiushoitoöljyn kanssa oli samoin. Tämän kohdalla "pullosta kaataminen" ei ole onneksi ollut haastavaa, vaan öljyä tuntuu tulevan ulos sopivasti (pitää kuitenkin olla varovaiset otteet).

Ensivaikutelmat ovat hurjan hyvät. Öljy imeytyy hiuksiini hetkessä eikä lähmää tai latista lainkaan, mutta ei tätäkään kovin runsaasti kannata suht normaalikuntoisiin hiuksiin hölvätä. Tuoksu ei ole kovin kummoinen -ei huono tai erityisen hyväkään- ja omaan nenääni se on sopivan mieto enkä siihen juurikaan huomiota kiinnitä. Hoitotehossa ja latvojen siloituksessa en oikeastaan osaa eroa nähdä muihin käyttämiini hoitoöljyihin nähden eli toimii kyllä siinä missä muutkin, mutta käyttömukavuus ja "tuntuma" hiuksissa on tähän saakka kokeilemistani hiusöljyistä parhain.

Pitihän se vielä laittaa tilausta Sokkarin nettikaupan puolellekin alehulinoiden aikaan. Kuopiossa en ole nähnyt tavaratalossa myynnissä Urban Decaylta muuta kuin luomiväripaletteja, joten seuraavaa pakkausta en olisi muualta edes tähän hätään saanut. The Ultimate Pair -setti (alessa 15 e) sisältää 24/7 Glide-On Lip Pencilin ja Vice Lipstickin.


Vice Lipstick sävyssä Backtalk (comfort matte) on monikäyttöinen pinkihtävä mauve-nude. Puna levittyy nätisti sekä tasaisesti ja kestävyys huulilla on erinomainen. Varmasti tätäkin pitää pidemmän rupeaman aikana korjailla sekä lisäillä, etenkin jos syö tai juo jotakin, mutta joka tapauksessa kestää siistinä sekä intensiivisenä pitkään. Näin talviaikaan, kun huulet tuppaavat kuivumaan (ja välillä jopa ihan röpelöitymään), mattapunat eivät ole kaikista imartelevimpia, mutta olen käyttänyt tätä kombona hiilikiillon kanssa ja rasvannut huulet huolella ennen käyttöä.


Rush Glide-On huulikynässä on todella upean pigmenttinen ja "liukuva" koostumus, joten levittäminen sujuu kevyen vaivattomasti. Pysyvyys on jälleen huippua ja tässä onkin vedenkestävä koostumus. Kynä on ollut sen verran ahkerassa käytössä, että olen sitä jo pariin kertaan teroitellutkin.


Treacle Moon the rasberry kiss hand creamin (kampanjahinta 3,00 e) kätevän oloinen pakkaus innosti sen ostamaan. Kompaktin kokoinen ja näppärän muotoinen napsukorkilla varustettu voide soveltuu hyvin käsilaukussa kulkevaksi käsirasvaksi. Ei ole liian tahmaavaa eikä voiteen imeytymistä talvikuiviin käsiin tarvitse juurikaan odotella, joten on siinäkin mielessä sopiva mukana kulkevaksi käsien kosteuttajaksi. Tuoksu ei ollut niin herkku kuin kuvittelin ja siitä tulee itselleni mieleen marjaisa mehutiiviste, mutta kyllä siinä vadelmaakin on aistittavissa. Treacle Moonin tuotteita on myynnissä esimerkiksi Sokoksissa ja Emotioneissa (josta tämän yksilön kotiutin).


We Care Icon Nail Expert Instant Primer (105 Nude Base) aluslakka sopii hentoisen sävynsä ansiosta yksinäänkin käytettäväksi, jos lakkaamiseen ei ole aikaa tai intoa, mutta haluaa hitusen huolitellumman näköiset kynnet tai suojaa lohkeamisilta yms. Hintaa merkin kynsituotteilla oli alekampanjassa vaivaiset 2,90 e.


Schwartzkopf Color Expert 5.0 Medium Brown kestoväri. Schwartzkopfin hiusvärit olivat ainakin tuossa joulun kieppeillä Tokmannilla -40% kampanjassa ja se olisi kohtapuoliin taasen hiusten värjäyksen aika.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Joulukuussa tyhjentyneet


Yves Rocherilta loppui kaksi suihketta, toinen vartalolle ja toinen kasvoille tarkoitettu.

Moisturizing Aloe Vera Pulp vartalosuihke oli näppärä pikaiseen ja kevyehköön kropan kosteutukseen. Imeytyi sukkelasti eikä tuoksu ollut liian voimakas, vaikka jotain rochermaista siinä oli havaittavissa. Kuten on tullut lukuisia kertoja mainittua, en kuulu tuon (joissakin tuotteissa olevan) YR:lle tyypillisen (hieman yrttimäisen?) tuoksun faneihin, joten kävihän se toisinaan arvattavasti tökkimään. Plussaa siitä, että oli mukavan virkistävä etenkin kesällä ja tällaisia tuotteita on suht helppo suihkia tarvittaessa myös selkäpuolellekin.

Sensitive Vegetal Soothing Mist Rauhoittava Kasvo(vesi)suihke. Suihke oli todella kastelevaa eikä kovinkaan hienojakoisesti kasvoille laskeutuvaa, joten ei oikein toiminut suoraan kasvoille suihkittuna, mutta päätyi omissa rutiineissani tavallisen kasvoveden virkaan. Käytin tätä kasvoille vanulapun kanssa puhdistuksen jälkeen silloin kun kasvot tuntuivat kaipaavan jotain hellävaraisempaa kasvovettä. Ihan ok, melko neutraali sekä rauhoittavan tuntuinen kasvovetenä käytettynä ja tuosta pumpusta oli kätevä suihkia tuotetta vanulappuun.


Lumene Bright Touch Clarifying Toner. Tämä kirkastava normaali- ja sekaihon kasvovesi on yksi pitkäaikaisista lemppareistani. Pakkaus on kokenut uudistumisen, mutta toivon mukaan sisältöön ei olisi suuremmin kajottu.

Jälleen yksi puteli suosikkiani Nivean Double Effect Eye Make-Up Removeria tuli tiensä päähän.

Madaran Detox Karhunvatukka & Valkosavi kasvosaippuasta ei ole loppujen lopuksi ihmeempää sanottavaa. Aika perus kategoriansa edustaja, pesi kasvot todella puhtaan tuntuisiksi eikä pahemmin kuivattanut tai aiheuttanut ihon kiristelyä sekaiholla satunnaisesti käytettynä. En muistanut kuvata kulahtanutta saippuapalaa ennen kun heitin sen menemään, mutta kuva alkuperäisessä kuosissaan siitä on (täällä). Tuossa postauksessa arvelin tekeväni arvosteluakin jossain vaiheessa, mutta se on näemmä jäänyt.

Yhteen aikaan itselläni oli hurahdus kasvosaippuioihin ja sellainen piti aina löytyä arsenaalista muiden putsareiden ohella, mutta nyt pientä kyllästymistä on alkanut ilmaantumaan (parhaillaan on menossa vielä Nurmen saippua, mutta siihen on tullut tartuttua tosi laiskasti). Kasvosaippuat ovat kyllä todella riittoisia ja tulevat siten taloudelliseksi käyttää plus matkoilla ovat käteviä kuljetettavia.

Le Petit Olivier White Clay & Mint essential oil Face Mask. Tykkäsin kovasti tästä puhdistavasta valkosavi-kasvonaamiosta, koska tehokkuutta oli iholleni juuri sopivasti; iho syväpuhdistui sekä raikastui ilman pahempaa kuivahtamista. Tuoksukin oli mieleeni (minttuinen). Uudelleen hommaamista jarruttelee merkin saatavuus, koska täytyy tilata netistä ja en yhden tuotteen takia viitsisi lähteä tilausta tekemään eli "pitäisi" sitten tilata muutakin (heh heh). Mutta katsotaan nyt, olen yrittänyt siirtyä kasvonaamioiden suhteen yksittäispakattuihin tapauksiin, koska tuubit kestävät (kuten tämäkin) laiskalla käyttötahdillani lähes loputtomiin. Le Petit Olivieria löytyy ainakin Rosalis-verkkokaupasta, mistä olen kerran satsin merkin tuotteita tilannut.

Lumene Bright Now Vitamin C Eye Cream oli niin mieluinen, että se päätyi kesäiseen suosikkeja postaukseen. Heleyttävä SY-voide hoiti hommansa juuri niin kuin pitikin, mutta oli näin talviaikaan välillä liian kevyttä kosteuttamaan/suojaamaan riittävästi ajoittain kuivaksi äityvää silmänympärysihoa. Tuubissa olisi vielä noin 1/4 voidetta jäljellä, mutta tämä on korkattu jo aikoja sitten eikä silmänympärysvoiteista ole tosiaankaan tällä hetkellä pulaa, joten on nyt tehtävänsä tehnyt.



Ole Hyvä karpalo-rooibos-inkivääri shampoo oli lähestulkoon täysin toimimaton, kuten osasin jo odottaakin yhden aiemmin käyttämäni merkin shampoon perusteella. Tämäkin tapaus oli todella ohutta lirua, jota sain harvoin vaahtomaan laisinkaan ensimmäisellä "pesukierroksella". Toisella kierroksella vaahdotus alkoi jo onnistumaan, mutta omaan tukkaani tätä upposi puoli kourallista kerrallaan ja siitäkin osa valui lattialle, koska oli niin lirua. En jaksa pestä tukkaani kahteen kertaan eikä tämä kovin riittoisaa ole, saati sitten pidemmässä käytössä kovinkaan edulliseksi tule (koska pitää hölvätä pestessä niin paljon ja osa valuu hukkaan) eli en todellakaan aio jatkossa merkin hiustuotteita hankkia. Ole Hyvä on uudistanut tuotteitaan (ainakin ulkonäkö on erilainen) näiden shampoiden markkinoilla olon jälkeen, mutta en tiedä onko laadussa tapahtunut muutoksia/kehitystä.

Cutrin Artic Drops Strenght Serum oli aluksi melkeimpä pettymys, koska odotin tältä paljon enemmän. Ajan kanssa kuitenkin miellyin tähän jossain määrin, mutta en niin paljon, että uudelleen ostaisin. Annostelun kanssa sai olla tarkkana, koska rasvoitti hiuksia vähänkään runsaammin tai liian lähelle tyveä laittettuna. Käytin tätä ainoastaan märkiin hiuksiin koska oli hiuslaadulleni niin helposti lähmäävää.

Tresemme Renewal Hair & Scalp Nourish & Renew Tonic oli muinoin puhdas heräteostos tarjoushintansa houkuttelemana. Hiuspohjan hoitoneste ei ole itselleni välttämätön tuote, mutta kyllähän tätä ihan mielellään silloin tällöin päänahkaansa hieroskeli. Tuntui virkistävältä eikä lähmännyt tai rasvoittanut hiuspohjaa/hiuksia. Avokilla esiintyy ajoittain päänahan kutinaa sekä kuivuutta, jota kyseinen hoitoneste onnistui kaiketi jossain määrin ehkäisemään ja hillitsemään eli hänkin innostui tätä välillä (muistaessaan) käyttämään. Tuoksu oli ihana. Voisin hyvinkin ostaa tätä tai vastaavia hoitonesteitä jatkossakin, jos vaan sattuu edullisesti vastaan tulemaan. Kovin paljon en olisi kuitenkaan valmis pulittamaan, koska en koe ko. tuotteiden käytölle ehdotonta tarvetta. Toisaalta, jos päänahassa/hiuspohjassa olisi hoitonesteitä vaativia ongelmia, kääntyisin siinä tapauksessa todennäköisesti pikkaisen hinnakkaampien apteekkituotteiden puoleen.

Kuivashampoiden kulutukseni on pienentynyt hurjasti siitä mitä se oli vielä parisen vuotta sitten. Kuiviksia kuluu nykyään siis todella verkkaista tahtia, mutta nyt loppunsa onnistui saavuttamaan Elvitalin Extraordinary Clay Dry Shampoo. Tykkään enemmän tuuheuttavista kuivashampoista, koska ne vaikuttavat tehokkaammilta ja tuovat samalla rakennetta tukkaan sekä paremmin nostetta tyveen. Tämähän ei tuuheuttava tapaus ole, joten oli tehoiltaan suht pliisua omiin mieltymyksiini nähden. Parasta oli makeahkon raikas sekä samalla puhtaan "shampoomainen" tuoksu.

Schwarzkopf got2b 2 sexy big volume push up volumizing Spray Mousse ei ole täysin loppunut (pullossa vielä heilutellessa hölskyy tavaraa), mutta on ollut käytössä sen verran pitkään, että saa nyt väistyä uudempien muotoilutuotteiden tieltä. Tätä voisi pursottaa suoraan hiusten tyveen tuon suuttimensa avulla, mutta itse laitoin vaahtoa hiuksiin perinteisesti käsien kautta. Kuohkeuttaa tukkaa, antaa luonnollista pitoa/tukea ja tuoksuu marjaisan makealle. Sopi myös kuiviin hiuksiin laitettavaksi muotoilutuotteeksi. Hyvä tuote, ei moittimista.


Avon Berries in Chocolate Buble Bath oli vuoden 2016 tai jopa sitä edellisen joulunajan kausijuttuja. Koska kylpyammetta meillä ei ikävä kyllä ole, tämä oli käytössä käsisaippuana. Halusin pitää kylpyvaahdon omassa putelissaan, koska se on kivan jouluinen/talvinen, mutta käytännöllisyydestä ei voi tämän kohdalla puhua sillä pallerossa ei ollut napsautettavaa korkkia. Jätinkin kierrettävän korkin vain "hatuksi" suuaukon päälle, koska en jaksanut pyöritellä sitä paikoilleen joka kerta avatessa ja sulkiessa. Annostelu ei ollut myöskään ihan sieltä helpoimmasta päästä. Pullo ja lavuaarin reuna sotkeentuivat helposti tavaraa pallerosta kaataessa. En erityisemmin pitänyt tuoksustakaan, joka oli liian konvehtimainen. Lisäksi kuivattaa näin talviaikaan käsiä, jos tähän tarttuu liian usein. Kylpyvaahtoahan on tarkoitus käyttää laimennettuna kylpyveteen eikä suoraan hölvätä iholle kuten tapahtuu käsisaippuana käytettäessä, mutta olen aiemmin onnistunut hyödyntämään muita kylpyvaahtoja käsien pesuun ilman selkeää ihon kuivahtamista. Toinen tällainen kylpyvaahto pallero (vaniljan tuoksuisena) on vielä meneillään enkä oikein perusta siitäkään :/


Neutral Anti-perspirant ei sisällä hajusteita, parabeeneja tai väriaineita, joten se sopii herkällekin iholle. Itse kaipaan hetkittäin tuoksutonta dödöä, vaikka yleensä suosinkin tuoksullisia versioita. Oikein hyvä ja pitävä dödö tuoksuttomaksi tapaukseksi, ei mitään valittamista.


AAA Lemongrass & Basil Luxury Body Cream oli koostumukseltaan melko täyteläistä, mutta eipä tästä nyt mitkään varsinaiset luksus fiilikset tulleet. Kosteutti riittävästi ja tuoksu oli ok. Jätti rasvatun tuntuman iholle joksikin aikaa, mutta kuivemmalle kropalle imeytyi sutjakkaammin. Yhden tuubin käyttelin ihan mielellään, mutta en koe erityistä tarvetta ostaa tätä uudelleen.

Himalaya Herbalsin FootCare Cream jalkavoide ei suurempia tuntemuksia herättänyt. Aika perus jalkavoide. Tuoksu olisi voinut tosin olla parempikin. Tuskin hankin toistamiseen.

Himalaya Herbals Multipurpose Creamia käyttelin milloin mihinkin tarkoitukseen, lähinnä kuivahtaneille tai ärtyneille ihoalueille, esimerkiksi välillä tehohoitona kuiville kyynärpäille. Tässä on voimakas ja erikoinen tuoksu, joka ei varmastikaan ole kovinkaan monen mieleen. Ei kuitenkaan tehnyt niin suurta vaikutusta, että pitäisi uudelleen saada.

Avon care Smoothing Lip Balm jasmine with vitamin e oli kerrassaan ihana huulirasva. Koostumus on pehmeää ja helposti huulille levittyvää. Kosteuttavuus sekä hoitavuus ovat myös kohdillaan. Tuoksu oli omaan nenääni makean karkkimainen höystettynä kukkaisella (?) vivahteella.


Lumenen CC Primer oli kelpo tapaus, mutta tätä ei taida tismalleen tässä muodossa enää olla valikoimissa.

 
Avon Nail Experts 5in1 nail treatment hoitaa sekä vahvistaa kynsiä ja se sopii hyvin myös aluslakaksi. Omissa lakkailuissa tämä toimi toisinaan juurikin tuossa mainitussa tehtävässä ja oli ihan kelvollinen aluslakka siihen saakka, kunnes muuttui ikääntyessään paksuksi ja kankeaksi (sekä sen myötä hankalaksi laitettavaksi).

Essence colour & go the satin kynsilakka (188 dare to kiss) ei vaan toiminut. Yhdellä kerroksella lakka ei levittynyt millään tasaisesti (kuivui raidalliseksi) eikä ollut muutenkaan makuuni tarpeeksi peittävää ja kahdella kerroksella lakkaa tuli lähes aina liian paksu kerros eikä se meinannut kuivua ollenkaan, vaikka olisi ottanut avuksi pikakuivattavia tuotteita ja odotellut pitkään. Lopputulemana oli nuhjaantunut ja ainakin muutamasta kynnestä kurttuun mennyt lakkaus, koska itselläni ei aika tai hermot riitä kuivatella kynsilakkaa puolta vuorokautta sormia varoen. Essencellä on ollut edulliseen hintatasoonsa nähden pääsääntöisesti hienosti käyttäytyviä lakkoja, mutta jostain syystä tämä oli susi. Vaikuttaisikohan tässä tapauksessa satiinipinnan jättävä koostumus asiaan. Merkin lakkoja ostan suurella todennäköisyydellä jatkossakin, mutta nämä "satiinilakat" jätän suosiolla väliin (jos näitä on enää edes valikoimassakaan).


Poistoon päätyi joulusiivouksen tiimoilta pieni erä aikansa palvelleita (mm. edellinen "käsilaukkupuuterini", jonka olin unohtanut aiemmin heittää pois) sekä ikääntyneitä meikkejä.

Näytteet:


Lumene Lähde Artic Dew Quenching Aqua Serum ja Hydration Recharge Overnight Cream tekivät molemmat positiivisen ensivaikutelman. Kummassakin oli miellyttävä ihotuntuma, kiva tuoksu ja tuntuivat tuovan kokeilemisen ajankohtana pintakuivana olleelle iholleni mukavasti lisäkosteutta. Eivät tehneet ihosta liian rasvaisen tuntuista ja kiiltävää. Pidemmässä käytössä tuotteiden oikea luonne tulee toki paremmin selville, mutta ainakin näin näytepussien perusteella tykästyin. Käytin tuotteita kombona muutaman kerran iltaisin ja arvelisin, että seerumi sopisi hienosti myös päiväkäyttöön.


Dermosilin pigmenttitipat (fair) on tarkoitettu päivävoiteen kanssa sekoitettavaksi, jolloin lopputuloksena on ikään kuin kevyt meikkivoide tai sävytetty päivävoide. Itseäni ei tällainen tuote puhuttele lainkaan, koska sille ei ole vaan käyttöä. Meikkivoidetta vaalentavat tipat tms. ovat paljon hyödyllisempiä ja niille olisi satunnaisesti tarvettakin (tällä hetkellä vaalentelen ja sekoittelen meikkipohjien sävyä tarvittaessa sopivammaksi toisella meikkivoiteella). Kerran testasin näitä miksaamalla Favoran (liian oranssihtavaan) BB-voiteeseen, mutta homma ei oikein toiminut toivomallani tavalla. Unohdin sittemmin koko näytteen ja se "kuivahti" avattuna meikkipöydälle.

Kitchen Soapista ei jäänyt minkäänlaista mielikuvaa, joten tuskin olen sitä tilaamassa. Tämä taisi olla sitäpaitsi joulutuotteita, joten saatavuuskin on rajoitettu.