sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Primereita ruodinnassa


Lähdetään liikkeelle siitä lähtökohdasta, että itselläni on sekaiho. Kasvoni ovat välillä pintakuivat sekä herkät ja joskus taas varsinkin T-alueelta hyvinkin rasvoittuvat (eniten kesäisin). Välillä voi olla pitkiäkin aikoja, jolloin ihoni on suht koht normaali pieniä epäpuhtauksia lukuunottamatta.

Meikinpohjustajien (kuten muidenkin kasvotuotteiden) arvioiminen on siis hieman haasteellista, koska yhtenä hetkenä joku tuote saattaa toimia paremmin kuin jonain toisena, ihon kunnosta riippuen. Postauksessa esiintyvät pohjustajat ovat olleet käytössäni kevään sekä kesän aikana, joten sekin vaikuttaa arvosanaan (arviointi perustuu luonnollisesti siihen miten ovat toimineet kyseisinä ajankohtina jolloin ihoni ei ole ollut ns. talvikuiva).

Aloitetaan heikoimmasta edeten.


We Care Icon Matte N´Poreless primer on pakattu minituubiin, joka on näppärä matkustamista ajatellen. Muuta hienoa tuubissa ei sitten olekaan, mutta sisältöhän se tärkein on. No, täytyy sanoa, että ei sekään ole onnistunut vaikutusta tekemään. Tämä on todella silikonisen tuntuinen pohjustaja, mistä en yleensäkään pahemmin perusta. Tasoittaa ja siloittaa kasvojen pintaa sekä iholle asettuessaan tekee hivenen semimattaisen tuntuman, mutta siinä kaikki. En ole huomannut mainittavaa vaikutusta meikin siistinä pysymiseen saati sitten kiillon hillitsemiseen (joskus tuntui, että otsan alue kiilsi/rasvottui entistä pahemmin tämän kanssa), mutta onhan tämä (kai?) kuitenkin tyhjää parempi. Edullinen tuote (kampanjahintaisena 3,90 e Sokoksella), mutta harmikseni ei toimi omassa nassussani.

Arvosana: 1+/5

 
Pretty by Flormar Make-Up Base (7,90 e) pohjustajassa parasta on todella miellyttävä ihotuntuma sekä virkistävän kurkkumainen tuoksu. Tämä muistuttaa jonkin verran kevyttä kasvovoidetta ja tuntuu kasvoilla raikkaalta sekä hivenen viileältä. Silikonista fiilistä ei tästä kasvoille jää, vaikka sisällöstä sitäkin löytyy. Meikki levittyy vaivattomasti pohjustajan päälle, koska ihon pinnasta tulee kauttaaltaan tasaisempi ja huokosetkin häivyttyvät kohtalaisesti. Pohjustaja tekee ihoa maltillisesti mattaisemmaksi, mutta ei onnistu pitämään kiiltoa kurissa kesällä kovinkaan pitkään. Rullautumista tai muitakaan varsinaisia ongelmia en ole havainnut. Toimii sekaihollani oletettavasti parhaiten kuivempina kausina ja silloin kun ei ole helleaalto meneillään (jolloin kiiltely ja rasvaisuus lisääntyvät huomattavasti). Tykkään kuitenkin hurjasti itse käyttökokemuksesta (ihotuntuma, tuoksu, raikas fiilis kasvoilla), vaikka muuten tämä suoriutuu meikinpohjustajana oikeastaan vain tyydyttävästi.

Arvosana: 3-/5


Oriflame The One IlluSkin Face Primer -meikinalusvoide lupailee verkkokaupan tuotekuvauksessa "tasoittaa ihonväriä, pidentää meikin kestoa ja häivyttää huokosia näkyvistä. HaloLight™-tekniikka antaa iholle heleyttä".

Meikistä tulee tämän pohjustajan kanssa raikkaan näköinen sekä heleä. Kasvoni ovat pysyneet yllättävänkin hyvin kiillottomina pidemmänkin päivän, mutta epäilisin sen puolen toimivuutta, jos omaa todella rasvoittuvan sekä epäpuhtaan ihon. Ihotuntuma on sopivan kevyt (ei liian silikoninen tai raskaan oloinen). Tätä saa toisinaan hyvinkin edulliseen hintaan ja kun itse tämän hommasin jäi primerille hintaa vaivaiset 3,68 euroa kaikkien alennusten/etujen jälkeen. Hinta-laatusuhde on tuolla hinnalla päihittämätön!

Arvosana: 4/5


Smashbox Photo Finish Foundation Primer Light on eräs parhaista primereista, mitä on tullut vastaan. Tässä on kaikki kohdallaan, suosittelen kokeilemaan :)

Merkiltä löytyy useita variaatioita Photo Finish primerista ja tämä light -versio ainakin on vesipohjainen ja öljytön.

Pohjustaja tuntuu iholla kevyen raikkaalta, heleyttää hieman ihoa sekä häivyttää huokosia. Ei rullaudu ja tasoittaa/siloittaa ihon pinnan jolloin meikkivoide sekä muut tuotteet on vaivaton levittää. Pitää meikin kuosissa ja ihon kiillottomana erittäin hyvin, mutta ei tämäkään voi siinä täydellisesti onnistua. Olosuhteista riippuen tarvitsen joskus vähän puuteria meikkiä siistimään/korjaamaan, mutta sellaista ihmeainetta ei olekaan, joka onnistuisi esimerkiksi hiostavana, pitkänä ja kiireisenä työpäivänä pitämään meikin täydellisenä.

Tämä 15 ml:n Travel Size koko kustantaa Kicksissä normaalisti 16,50 euroa ja täysikokoisen normaalihinta näyttäisi olevan nettikaupan puolella 33 e (nyt alessa 24,75 e). Näitä pienempiä tuubeja löytyi taannoin myös myymälästä -30% alehintaan, jolloin hinnaksi jäi 11,55 e :)

Miinus tulee korkeahkosta hinnasta ja rajoitetusta saatavuudesta (Smashboxia myydään käsittääkseni kotimaassa kaiketi vaan Kicksissä?).

Arvosana: 5-/5 

Alhaalta ylöspäin: We Care Icon, Flormar, Oriflame, Smashbox.


4 kommenttia:

  1. Mä olen kokeillut pikkutuubin Smashboxin lilan väristä primeria ja täytyy sanoa, että sekin oli aivan loistotuote. Hintataso vaan on sen verran kova, etten vakituiseen niin hintavia ostele, mutta jostain todella hyvästä tarjouksesta voisin ostaa tuo sun suositteleman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäkin Smashboxin hintataso hieman kirpaisee, mutta onneksi välillä on tarjouksia/alennusmyyntejä :) Tekisi kyllä mieli kokeilla merkin muitakin primereita, koska tuo käyttämäni primer onnistui tekemään niin suuren vaikutuksen.

      Poista
  2. Mie ostin Carlsonilta essencen gym-proof primerin ja se pienentää oman ihohuokoseni aika hyvin! Sisältää myös aurinkosuojan 20, josta johtuen tekee ihon hitusen vaaleaksi. Väriltään voide on vihreää, joten blokkaa ihon punaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkosuoja olisi hieno ominaisuus primerissa! Aika harvassa niitä tuntuu vaan olevan. Täytyypä siis välillä vilkaista essencen hyllyä :)

      Poista