keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Eveline Cosmetics BB Magic Gloss 6in1

Eveline Cosmeticsia myydään ainakin Tokmannilla ja Maksi-Kodintukussa. Kumpaisestakaan en ole vähään aikaan enää ihan Evelinen standeja huomannut, mutta joitakin satunnaisia tuotteita näyttäisi aina valikoimista löytyvän. Mielestäni laatu tuotteissa hieman vaihtelee, esimerkiksi käsivoiteista olen tykännyt mutta tästä kasvovoiteesta en sitten ollenkaan. Sarjan BB-voide oli koostumukseltaan ja tunnultaan hyvä, mutta tummui kasvoilla ikävästi.

Sävyt 358 ja 368 (? tarra oli repeytynyt juuri nron kohdalta.)

En voinut vastustaa näitä huulikiiltoja, kun hintakaan ei päätä huimannut (3 euroa/kpl). Onneksi tulin nämä hankkineeksi, sillä kiillot olivat hintaansa nähden hyvä ostos. Googletin hieman lisää ja näiden BB 6in1 kiiltojen luvataan myös hoitavan, ravitsevan ja suojaavan huulia jne. kauniin kiillon lisäksi. Tiedä nyt sitten näistä muista vaikutuksista, mutta eivät ole ainakaan kuivattaneet huuliani.


Alkuun huulikiilto tuntuu tahmaiselta ja väriä näyttää tulevan liikaa, mutta koostumus "ohenee" ja asettuu huulille nätisti levittelyn myötä. Ei kannata laittaa kuitenkaan liikaa, itse levitän ensin alahuuleen, hieron huulia yhteen ja tasoittelen/lisään vielä hieman aplikaattorilla. Myös tahmaisuus vähenee hetken päästä (tai siltä ainakin tuntuu). Kiiltoa tulee melko hyvin, mutta selkeää väriä (vain hieman sävyä ja hohdetta kylläkin) ei juurikaan huulille jää ainakaan näistä vaaleista sävyistä. Silti toimivat mielestäni hyvin myös yksinään tai sitten huulipunan päällä. Varsinkin nudempi sävy on mieleeni nudepunien päällä käytettynä.


Jokseenkin tahmaisia nämä kyllä ovat, mutta itse tahmaisten huulikiiltojen kammoksujana en ole kokenut sitä mitenkään liian häiritsevänä. Huulilta nämä häviävät melko nopeasti, etenkin jos syö tai juo jotain. Kiiltoja on kuitenkin helppo lisäillä tarpeen mukaan. Tuoksusta tulee mieleen etäisesti joku hedelmäkarkki (tuoksu on avomiehen mielestä hieman sitruksinen, kun kysyin miltä nämä mielestään tuoksuvat).



Kyseisessä muutaman euron huulikiiltojen kastissa pesevät kyllä mielestäni esimerkiksi e.l.f.in sekä wettiksen huulikiillot.

Oletko kokeillut Evelinen huulikiiltoja tai muita tuotteita? Mitä suosittelisit tältä merkiltä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti