keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Marraskuun roskat

Amikan hiushoitoöljystä kirjoittelin mm. tässä postauksessa. Sanon nyt vielä silti lyhyesti ja ytimekkäästi, että tykkäsin :) Ainakaan tässä pienikokoisessa 30 ml:n putelissa ei ollut mitään "annostelijaa" ja pullon suuaukko on aika iso, joten annostelun kanssa sai olla tarkkana ettei hulahtanut liikaa kerralla, mutta muuten ei ole moitittavaa. Tai no isomman pakkauskoon hinta, joka on melko kallis omaan budjettiini nähden.


VO5 give me moisture shampoo oli perus markettishampoota, joka vaahtosi mukavan runsaasti. Ei tässä mitään moitittavaakaan oikeastaan ole, koska hoiti hommansa eli pesi hiukset puhtaaksi vaivattomasti. Toisaalta ei ollut niin erityistä, että välttämättä hommaisin uudelleen.

Avon naturals strenght apricot & shea 2 in 1 shampoon ja hoitoaineen kombo oli käytössä todella pitkään muiden tuotteiden ohella, joten tartuin vihdoin toimeen ja kulutin sen pois kuleksimasta. Toimitti ihan tavallisen perus shampoon virkaa, koska ei ollut omalle kuontalolleni riittävän hoitavaa, jotta olisin pärjännyt ilman hoitoainetta. Parasta tässä oli aprikoosinen tuoksu. Ei jatkoon.


Cien Tropical Mango Shower Gelissä oli todella makean hedelmäinen mangoinen tuoksu. Alkuun tykkäsin siitä paljonkin, mutta ajan kanssa tuoksu alkoi olemaan jo hivenen liikaa ja se rupesikin välillä tökkimään. Niin tuppaa käymään monien makeiden tuoksupläjäysten kanssa usein pidemmässä juoksussa muutoinkin. Ei jatkoon.

Ziaja intimate creamy wash oli hyvä intiimialueille soveltuva pesuaine (ei ainakaan itselleni aiheuttanut mitään ärsytyksiä), joka tuoksui raikkaan puhtaalle. Voisin ostaa lisääkin, jos vaan sattuu jossain vastaan tulemaan.

Bliw Karhunvatukka saippua oli raikkaan marjaisan tuoksuinen eikä kuivattanut käsien ihoa sillä käsisaippuana tämä tuli käytettyä. Toivoisin merkin saippuavalikoiman olevan hieman monipuolisempi tai uudistuvan nopeammin, sillä tuntuu, että ne samat muutamat tuoksuvaihtoehdot ovat tarjolla vuodesta toiseen eikä niitä tule vaihtelunhaluisena kovinkaan tiuhaan tahtiin osteltua.


Foreverin Aloe Heat Lotion Soothing Massage Lotion on kipeytyneille sekä kiristyneille lihaksille suunnattu voide, jota hierotaan kropalle haluttuun kohtaan rentouttamaan ja lämmittämään. Sopii esimerkiksi toimistotyötä tekeville (niska-hartia seudun jännittyneisyyteen) tai paljon treenaaville. Tämän tuubin olen saanut, mutta itse en lähtisi tähän eurojani satsaamaan, koska paljon edullisempiakin ja yhtä hyvin (jopa paremmin) toimivia vastaavia tuotteita löytyy useita, mm. Dermosilin Linimenttivoide. Ja sitäpaitsi jos sattuu kunnolla jomottamaan, niin silloin kylmägeelit ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto.


Bodycare Deli super Food For Skin Totally Cheeky Carrot & Mint Body Lotion. Ei mitään valittamista, hoiti hommansa kelvollisesti. Tuoksu oli alkuun jotenkin "jännä" (pääosin kuitenkin minttuinen), mutta siihen tottui nopeasti. Tuntuma iholla oli tuosta minttuisuudesta johtuen raikkaan virkistävä ja kosteutus- sekä hoitotehot riittivät mainiosti kropalleni. Silti miellän tämän kesäajan kropparasvaksi, vaikka toimikin hienosti syksymmälläkin ja tässä alkutalvesta ihon alkaessa välillä jo osoittamaan kuivahtamisen merkkejä. En osta tätä versiota toistamiseen, koska esimerkiksi sarjan mustikkainen body lotion on paljon enemmän mieleeni etenkin tuoksunsa puolesta ja sitähän on jemmoissani vielä yksi tuubi odottelemassa korkkaamistaan.

Lumene Klassikko Vartalovoide Kevyt & Raikas on koostumukseltaan kevyehköä, mutta silti kosteutustehoakin löytyy normaalille iholle mukavasti. Imeytyy sukkelasti ja tuoksukin on sopivan mieto (samantyylinen kuin puhdistusgeelissä ja kasvovedessä), vaikka ajoittain pientä kyllästymistä tuoksuun olikin ilmassa. Sitten pieni varoituksen sana. Avokki sai tästä voiteesta iholleen omituisen herkistymisreaktion (allergia?), vaikka ei tiettävästi ole millekään allerginen. Voiteen laittamisen jälkeen ihoa alkoi kuumottamaan/polttelemaan ja se alkoi punoittamaan voimakkaasti. Ei auttanut muu kuin mennä suihkuun pesemään rasva pois ja laittaa perusvoidetta perään. Tiedä sitten mistä moinen aiheutui, koska itse käyttelin tätä täysin ongelmitta. En osta uudestaan, koska ei ollut mitenkään erityisen ihana tapaus ja osittain tuo avokin ihon reaktio jäi vähän arveluttamaan.


Loppunsa saavutti toinenkin Klassikko tuubi Lumenelta eli Syväpuhdistava Puhdistusgeeli. Tämä oli ihan kelvollinen kasvoputsari. Meikkejä en tällä pessyt vaan oli käytössä kakkosvaiheen putsarina sekä joskus aamuisin. Puhdistusgeelille ei ole hetkeen tarvetta (koska käytöstä plus jemmoista löytyy muutama), mutta sitten kun sellainen iskee niin voisin hyvinkin harkita tätä uudelleenkin hommaavani. 

Loreal Sublime Glow Sensational Cleansing Oil on ollut blogissa esillä aiemmin mm. tässä suosikit-postauksessa. Tykkäsin erityisesti siitä, että tällä sai myös vedenkestävän ripsivärin poistettua. Ikävä kyllä on lopetettu (tai ainakin Suomen valikoimista poistunut) tuote.

Mario Badescu Facial Spray with aloe, herbs and rosewater. Kasvosuihke kosteutti kasvoja kevyesti, virkisti ja tuoksui ihanan ruusuiselle. Hyvä tuote omassa kategoriassaan, mutta en ainakaan ihan heti säntää uutta putelia tilaamaan.

  
Yves Rocher Anti-Age Global yövoide oli koostumukseltaan kiinteän paksuhkoa kasvovoiteeksi, mutta levittyi kasvoille siitä huolimatta vaivattomasti. Tuntuma oli pehmeän hoitava ja naama oli voiteen laittamisen jälkeen jännällä tavalla "rentoutunut". Pieni määrä riitti omalle iholleni mainiosti eli tämä on hyvin riittoisa tapaus etenkin normaali- ja sekaihoisten käyttöön. Plussaa myös siitä, että naamani ei kiiltänyt aamulla rasvaisena, kuten joskus käy tällaisten ravitsevempien yövoiteiden jäljiltä. Huomasin vasta kun olin voiteen käyttänyt, että tälle oli merkitty säilyvyydeksi 6 kk avaamisesta ja tuo aika tosiaan ylittyi reippaasti. En kuitenkaan pannut merkille muutoksia tuoksussa tai koostumuksessa eikä iho reagoinut ikävästi, joten eipä kai vanhan voiteen käytöstä tässä tapauksessa haittaakaan ollut (tehot toki saattaneet vähentyä tms.). Tuoksusta, joka oli jälleen kerran tyypillisen rochermainen, en perustanut. Onneksi se ei aivan täysin vastenmielinen ollut, jotta en olisi voinut voidetta käyttää. Tykkäsin tästä muilta osin paljon, mutta tuoksun vuoksi en hommaisi uudelleen eikä nykyisestä saatavuudestakaan ole itselläni tietoa.

Blistex Lip Relief Cream huulivoiteeseen palaan aina uudelleen, vaikka välillä sen suhteen onkin taukoja. Tehokas sekä todella raikkaan tuoksuinen (avaa hieman tukkoista nenääkin). Tykkään tästä erityisesti talviaikaan. Tällä hetkellä tavoitteena on käytellä olemassa olevat huulirasvat pois ennen uusien hommaamista, joten en tule varmaankaan tätä hankkineeksi aivan lähitulevaisuudessa.


Palmolive Aromatherapy Anti-Stress laventeli, ylang ylang & patsuli dödössä oli pito kohdillaan ja laventelinen "parfyymimaisen tumma" tuoksukin oli mieleeni. Ei kuivattanut kainaloiden ihoa. Tulen kyllä ostamaan Palmoliven dödöjä jatkossakin.

Schmidt's Lavender + Sage natural deodorant lähtee nyt roskiin, koska se ärsytti kainaloitani eikä loppupeleissä tuntunut pitävän niitä riittävän kuivina. Annoin tälle toiveikkaana useampiakin mahdollisuuksia, mutta harmikseni ei vaan toiminut. En ollut aikoihin tätä enää käyttänyt ja kun avasin korkin, oli stickin väri muuttunut inhan kellertäväksi. Säilyvyydeksi on merkattu vuosi, joka sekin taitaa olla jo kohta täyttynyt (ellei ole jo).

Fa Invisible Power Soft Freshness anti-perspirant stick oli hetken aikaa kanssa käyttämättä ja nyt kun tartuin siihen uudelleen, tuoksu oli muuttunut tunkkaisen pistäväksi. En ole tätä likaisiin/hikisiin kainaloihin laittanut (kuten en laita muitakaan dödöjä) ja säilyvyydeksi on tässäkin merkitty vuosi korkkaamisesta (ei ole vielä mennyt), joten jännä ilmiö sinänsä. Haisee omaan nenääni niin pahalle, että en voi/halua tätä enää käyttää, joten on roskiskamaa tämäkin.


Oriflame feet up Reviving Foot Spray. Kyseessä on etenkin väsyneitä jalkoja virkistävä sekä elvyttävä suihke. Käytin tätä enemmän ollessani työssä, jossa olin koko päivän jalkojen päällä, jolloin jalat rasittuivat helposti ja olivat usein vuoron päätteeksi ns. rieskana. Vaikutus on tosin melko lyhytkestoinen ja katoaa aika pian suihkuttelun jälkeen, mutta pientä ensiapua oli tästäkin. Tällä hetkellä en koe tällaisia tuotteita tarpeelliseksi, joten tämä ei ole hankintalistallani. Herbinalla on myöskin (tai ainakin oli) vastaavanlainen jalkasuihke valikoimissaan, joka toimii mielestäni yhtälailla.

Dermosil Karbamidipuikko. Tämä on oikein näppärä täsmätuote hoitamaan kuivia ja halkeilleita kantapäitä. Silti olen vähän kahden vaiheilla ostanko uudelleen, koska ei ole kovin riittoisa tuote (käytin tätä säästellen, muuten olisi tullut tiensä päähän paljon aiemmin) ja sellaiset tuhdimman täyteläiset jalkavoiteet ovat joissakin tapauksissa edelleen tehokkaampia korppukantapäiden hoitajia. No, katsellaan seuraavan Dermosilin tilauksen yhteydessä päätyykö tämä ostoskoriin.


Avon nail experts liquid freeze quick dry nail spray kynsilakan pikakuivattaja-suihke. Periaatteessa nopeutti kynsilakan kuivumista, mutta riippui ihan käytetystä lakasta ja kerroksien määrästä miten hyvin hommassaan onnistui. Haju oli tumakka ja suihke sotki helposti ympäristöä, joten sormien alle täytyi laittaa aina talouspaperia tms. suihkauttelun ajaksi. Jätti kynsien seudun ja sormenpäät öljymäisen liukkaaksi mikä oli ärsyttävää. Perinteiset kynsilakkamaisessa muodossa olevat kuivattajat ovat paljon enemmän mieleeni, joten en hommaa tällaisia suihkeita enää jatkossa.

Essence quick & easy sponge nail polish remover. Tällaiset dippiputsarit ovat oikein näppäriä ns. tavallisen kynsilakan poistamiseen, mutta glitter- ynnä muut hilelakat vaativat yleensä tujumpaa poistoainetta ja vanulappuja tai vanua poistamiseen, koska sillä menetelmällä ne lähtevät vaivattomammin/nopeammin kuin dippipoistoaineiden purkissa olevaa sientä vasten hieromalla. Tämä oli asetoniton eli ei ollut ihan niin tehokas kuin esimerkiksi vastaava Cienin (Lidl) poistoaine, mutta toimiva poistoaine siitä huolimatta ja ovathan asetonittomat tuotteet aina hellävaraisempia iholle ja kynsille.


Maybelline Baby Skin Instant Fatique Blur (cool rose) pohjustusvoide. Tämä lupailee tasoittaa ihon sävyä sekä siloittaa ihon pintaa plus raikastaa/heleyttää kasvoja väsymyksen merkkejä eliminoiden. Ohjeen mukaisesti tätä voi käyttää joko ihan yksinään tai meikin alla pohjustajan tapaan. Itse sekoittelin tätä yleensä johinkin toiseen pohjustajaan, koska siten toimi kasvoillani parhaiten. Tällä sai loihdittua ihon sävyä jonkin verran raikkaammaksi ja koostumus oli miellyttävän kevyttä ("Lightweight Water-Based Blur Formula"). Ei tuntunut kasvoilla silikonisen kalvomaisena kerroksena, mistä plussaa, mutta loppujen lopuksi primerina (erityisesti yksinään käytettynä) ei ollut kovinkaan kummoinen. Ei vaikuttanut lisäävän meikkipohjan kestämistä siistimpänä eikä juurikaan onnistunut tasoittamaan huokoisia alueita eikä pitämään kiiltoa kurissa. Päivämäärä (12 kk avaamisesta) on tämän kohdalla umpeutunut ja sen huomasin siitä, että tuoksu muuttui omituisen voimakkaaksi ja epämääräiseksi. Olisikohan tuubissa vielä noin vajaa puolet jäljellä, mutta joutuu nyt tuosta edellä mainitusta syystä roskiin. Ei tehnyt suurempaa vaikutusta eli ei pääse jatkoon.

Dermosilin Transparent huultenrajauskynä on lähes yhtä vanha kuin taivas. Kynä on mennyt aikamoisen kovaksi ja ikäkin tosiaan painaa, joten on hyvästien aika. Jossain vaiheessa käytin tätä ahkerasti, mutta viime aikoina todella harvakseltaan. Tämän tarkoituksena on estää huulipunien karkailu pieniin juonteisiin ja mahdollinen muukin leviäminen/suttaantuminen huulten rajojen ulkopuolelle. Huulilla ja sen rajapinnoilla läpinäkyvän kynän hyvä puoli on tietysti se, että kaiken sävyiset huulipunat sekä -tuotteet sopivat sen kanssa käytettäviksi. Huono puoli taas se, että lopputulos ei ole yhtä näyttävän huoliteltu tai intensiivinen kuin värillisten huultenrajauskynien kanssa. Meikkipöydältä löytyy essencen vastaavanlainen "transparent-rajauskynä" (joka varmaankin kestää käytössäni vuosia), joten uudelle läpinäkyvää rajausta tekevälle tuotteelle ei ole tällä hetkellä tarvetta.

4 kommenttia:

  1. Foreverin tuotteista olen joitakin kokeillut, mutta en kyllä ostaisi vakituiseen mitään, koska tuotteet on aika ylihintaisia, eikä laatukaan aina ole ihan niin ihmeellinen kuin annetaan ymmärtää.
    Dermosilin karbamidipuikko kuluu todella sukkelaan. Käyttäisin sitä mielelläni, mutta olen siirtynyt melkein kokonaan karbamidijalkavoiteeseen, joka on ihan huippu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintataso on Forever living:lla munkin mielestä aika korkea enkä ole parin kokeilemani tuotteen perusteella kovin vakuuttuneeksi niistä tullut. Jälleenmyyjät kyllä opastetaan tuotteita ylistämään ja kehumaan varauksetta :D mutta onhan se verkostomarkkinoinnissa aina myyjänkin tavoite/etu tehdä paljon kauppaa.

      Ei tuota karbamidipuikkoa raaskisi kyllä koko ajan olla tilailemassa, vaikka hyvä tuote onkin. Karbamidijalkavoide on oikein pätevä rasva, mutta se ei vaan kovin äkkiä jalkoihin imeydy, mikä seikka toisinaan nyppii meikäläistä muidenkin tuhdimpien jalkavoiteiden kohdalla.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä! Itse olen jotenkin jämähtänyt niihin tuttuihin vakiotuotteisiin. Hyvää viikonloppua sinulle!❤P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja kivaa viikonloppua sinullekin. Mukava kuulla, että tykkäsit postauksesta :) Pitääpä käydä blogiasi ja arvontaa kurkkaamassa.

      Poista