torstai 2. toukokuuta 2019

Loppuneet 4/2019


Kicks Skin Treat Shower Oil kului lähinnä sheivaukseen. Toimi siinä hommassa hyvin, tuoksu oli sopivan mieto ja tuntui jopa kosteuttavan ihoa jossain määrin. Eli ei valittamista :)

Gunry Apple and Cinnamon käsisaippuan tuoksu sopi talveen ja etenkin joulun tunnelmiin kivasti eikä näissä merkin saippuoissa ole ollut muutenkaan mitään moittimista.

Avon senses sensual mystique käsisaippua on tuttu suihkusaippua versiona. Tuoksu (exotic rose & jasmine) ei ole suosikkini Avonin saippuoista, koska omaan nenääni siinä on myskisyyttä (?) liikaa, mutta menettelee käsien pesussa joten kuten.


Alverden joulukalenterista putkahti useampia näitä minisuihkugeelejä ja jälleen yksi tuli käyteltyä pois. Gold-Glitzer ei ollut suosikkini, koska siinä oli mukana pientä kultaista hilettä/kimalletta, joka oli mielestäni täysin turhaa, jopa lähes ärsyttävää. Kimalle huuhtoutui toki suihkussa iholta pois, mutta en vaan jostain syystä pidä yhtään hileistä/glittereistä tms. pesutuotteissa.

Samaisen sarjan body lotion lähtee poistoon kerran kokeilun jälkeen, sillä kropparasvan ollessa kyseessä kimalle jää iholle näkyviin. Nämä kaksi Gold-Glitzeriä ovat olleet tähän mennessä Alverden joulukalenterin tuotteista ainoat, joista en ole pitänyt.


Neutrogena pink grapefruit facial wash. Toimiva kakkosvaiheen geeliputsari varsinkin silloin, kun iho on rasvaisempi ja epäpuhtaampi. Puhdistaa kasvot tehokkaasti ja auttaa ehkäisemään sekä eliminoimaan epäpuhtauksia. Ei ollut liian kuivattava putsari ainakaan satunnaisessa käytössä.

Lumene Kuulas Instantly Luminous Firming Eye Serum. Koostumus on ohuen seerumimaista, joten se imeytyy silmänalusille hetkessä. Sopii siis oikein hyvin meikin alle. Tässä on mukana pientä sävyä/kuultoa, joka raikastaa ilmettä hienoisesti. Tällä oli myös välittömästi ihoa napakoittava vaikutus. Yleensä silmänalusseerumi riitti kosteuttajaksi yksinään, mutta ihon ollessa sillä alueella kuivempi (joskus talvisin) niin lisäsin tämän päälle vielä varsinaista sy-voidetta. Tykkäsin tästä todella paljon ja jos löydän hyvästä tarjouksesta, niin ostan ehdottomasti lisää.

Nivea Essentials 24H Moisture Boost + Refresh päivävoide. Sisällössä on E-vitamiinia sekä antioksidantteja ja voiteen lupaillaan pitkäkestoisen kosteutuksen ohella suojaavan ihoa oksidatiiviselta stressiltä (mitä se sitten ikinä onkaan... no, onneksi on google :D). Kosteuttaa sekaihoa erittäin hyvin ja tämä toimi ihollani myös yövoiteena mallikkaasti. Voide imeytyi sutjakkaasti etenkin ihon ollessa kuivempi ja kasvotuntuma oli suht raikas. Tämä normaalille iholle suunnattu päivävoide tuskin on tarpeeksi kevyttä tai kiiltoa kurissa pitävää kesäisin, mutta talvella palveli oikein hyvin ja teki ihosta selvästi pehmeämmän.

Toinen loppunut kasvovoide oli myöskin Niveaa. Aqua Sensation Refreshing Moisturizerin koostumus on geelivoidemaista, joten se hulahtaa kasvoihini äkkiä. Tämäkin on normaalille iholle suunnattu voide, mutta kasvotuntumaltaan kevyempi kuin tuo aiemmin mainittu. Kosteuttaa sopivasti ja pitää ihon raikkaan tuntuisena. Tämä on yksi suosikeistani markettipäivoiteiden osalta, vaikka edellisestä käyttökerrasta taitaa olla jo vuosia (en nyt tarkalleen muista oliko voiteessa silloin samannäköinen purkki ja nimikin saattaa olla hieman erilainen, mutta mielestäni sama voide on kuitenkin kyseessä).


Treacle Moon the rasberry kiss hand cream ihastutti eniten kätevällä pakkauksellaan. Kuiviin räpylöihin voide imeytyi paljon nopeammin kuin suht normaalikunnossa oleviin, jolloin voide jätti kädet ärsyttävän nihkeiksi melko pitkäksi aikaa. Tuoksu muistutti marjamehua ja kyllähän siitä vadelman vivahdettakin löytyi. Kosteutustehoissa ei ole moitittavaa, mutta jokseenkin nahkean ihotuntuman vuoksi ei pääse jatkoon.


Alverde Nutri-Care 5in1 BB-hiusnaamio oli loistavaa tavaraa. Pussista riitti omaan kuontalooni vain yhdeksi kerraksi, mutta vakuutuin riittävästi jo sen perusteella. Ravitsi hiukset jättäen ne kuohkeiksi ja luonnollisen kiiltäviksi. Latvat eivät hapsottaneet käytön jälkeen, vaikka en hölvännyt niihin mitään öljyä tai jätettävää hoitsikkaa. Sisällössä on mm. mantelia, mutta se ei onneksi tullut esiin liian läpitunkevasti tuoksussa (en perusta yhtään voimakkaista mantelisista tuoksuista, varsinkin karvasmanteli on tuoksuna kamala). Ostaisin, jos tätä täältä päin saisi.

Joanna kestoväri maksaa vaivaiset kolme euroa, mikä herätti itsessäni pientä epäilyä toimivuuden suhteen. Homma hoitui tämän kanssa kuitenkin samaan tyliin kuin markettivärien kanssa yleensäkin. Tasaisen levityksen suhteen ei ollut mainittavia ongelmia ja väriä tarttui hiuksiin niin kuin pitikin. Toisaalta tämä on aika tujun oloista (esimerkiksi sisällöstä löytyvän ammoniakin/tms. yhdisteen vuoksi), joten tuskin tulen kovin usein tätä väriä päähäni laittamaan edes edullisen hinnan houkuttelemana. No, tukka pysyi päässä, päänahka ei ärsyyntynyt (oma päänahkani ei ole kovin herkkä, mutta voisin kuvitella, että saattaa kuivattaa/kutittaa/ärsyttää herkemmän hipiän omaavia) ja värjäystulos oli ihan ok, vaikka lopputuloksesta tulikin tummempi kuin sävyn nimen (41 chocolate brown) ja paketin kuvan perusteella oletin.


Iisi Kasvojen Puhdistuspyyhkeet kuivalle iholle toimivat käsien putsailussa hyvin. Edullisia (1,19 e/pkt), sopivan kosteita eikä tuoksukaan ärsyttänyt millään muotoa.

Meikkipöydän kiertokulku jatkuu aina vaan. Vanhoja tuotteita lähtee ja uusia saapuu. Tässakin kuussa poistoon päätyi useita aikansa palvelleita meikkejä.


Näistä mainittakoon suosikkina NYXin Butter Lipstick (Root Beer Float), josta luovun vähän raskain sydämin (tuoksu alkoi muuttumaan vanhuuttaan epämiellyttävän tunkkaiseksi). Koostumus oli pehmeän täyteläistä ja sävy oli nätti, mutta täytyy vaan etsiä joku vastaava huulipuna tilalle.

Epäsuosikin titteli menee Miss beautyn Eye Primerille, koska se ei vaan ollut riittävän tehokasta omien suht rasvoittuvien luomieni pohjustamiseen.

Keskellä kuvaa komeileva We Care Icon bronzer joutuu pois irronneen ja hajonneen kannen vuoksi.


4 kommenttia:

  1. Mun mielestä Gunryn kausisaippuoissa saisi olla paljon enemmän tuoksua. Ostin niitä pari joulua sitten siinä toivossa, että saan nauttia ihanista tuoksuista... mutta aivan liian pliisuja mun makuun. Oliskohan mulla ollut jotain maanantaipäiväkappaleita, kun muut ovat niin kehuneet niitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Gunryn saippuoita kovin laajalla skaalalla kokeillut, mutta niissä muutamissa mitä on tullut käytettyä, on ollut tuoksua ihan normaalin käsisaippuan tapaan. Ehkä ne sun kokeilemat on olleet tuoksuina muuten vaan pliisuja, koska oispa harmittavan kehno tuuri jos osuisi useampi "maanantain tuotos" kohdalle. Ja makuasioitahan nämä, toiset kaipaa vahvoja tuoksuja ja toisille riittää miedompikin ;)

      Poista
  2. Mie värjäsin kerran Joannan hiusvärillä ja omaan hiukseen ei kyllä tarttunut (pohjalla luultavammin oli silloin Liven Mystic Violet). Ei peittänyt edes juurikasvua :D

    Täällä myös, joka ei tykkää vartalotuotteiden mukana olevasta kimalluksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas jotakin, omat hiukset imaisivat kyllä hiusvärin ehkä jopa liiankin hyvin koska tuli niin tumma lopputulos. Voisko olla sitten jotain eroja eri sävyjenkin välillä tarttumisen suhteen...

      Jep, ehdoton ei kimalteelle kroppatuotteissa :)

      Poista