sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Pari Catricea ja essenceä


Catricelta putkahti tovi sitten markkinoille sarja tuoksuvia kasvosuihkeita. Fix & Care Spay sopii meikin viimeistely- ja fiksaus-suihkeeksi sekä kosteuttamaan/virkistämään kasvoja muulloinkin. Tuotekuvauksessa mainitaan, että näitä voi myös käyttää ihoystävällisinä tuoksuina hajuveden sijaan.


Pullot muistuttavat hajuvesipulloja ja tuoksut ovat hyvinkin parfyymimaisia. Näitä löytyy seitsemässä eri tuoksussa ja kyseessä on Limited Edition -sarja. Oma valintani oli Cotton, joka on tuoksuna sopivan hillitty, pehmeä eikä liian voimakas.

Sulauttaa meikkipohjan nätisti kasvoille, mutta esimerkiksi kiillon kurissa pysymiseen tai meikin kestoon en ole huomannut suihkeen olennaisesti vaikuttavan (eipä tämän edes lupailla erityisesti niitä hommia hoitavankaan). Tuntuma kasvoilla on kosteuttava ja suihke kastelee helposti nassun melkoisen märäksi. Siksipä suihkin tätä yleensä ensin ilmaan ja vien sitten kasvot suihkepilven alle. Jos kasvoilla ei ole meikkiä niin silloin saatan suihkutella ihan suoraankin kasvoille.

Täytyy sanoa ettei ole parhaita kokeilemiani kasvosuihkeita ja joinakin päivinä parfyymimainen tuoksu tuntuu olevan hitusen "too much" (vaikka tuoksu ei kovin tyrmäävä olekaan). Tuntuu kuitenkin kosteuttavan kasvoja ja toimii ihan ookoosti meikin viimeistelyyn (mutta ei siis vaikuta juurikaan meikkipohjan kestävyyteen). Kiva idea tehdä hajuvesien näköisiä ja oloisia face mistejä, mutta oma tuttavuuteni näiden kanssa taitaa rajoittua tähän yhteen puteliin.

Toukukuun alussa tekemälläni Jyväskylän reissulla kävin perinteisesti tsekkaamassa myös Minimanin kosmetiikkahyllyt. Siellä hyllyssä komeili tämän hetkinen suosikki luomiväripalettini Catricen Addicted To Chocolates, jota en onnistunut vastustamaan ja tuli sitten taas hankittua nudehenkinen paletti. Ei voi mitään, mutta tällaiset sävyt vaan puhuttelevat itseäni eniten ja ovat muutenkin useimmiten käytössä.

Paletti uutena ja käyttämättömänä.

Paletissa on hyvä yhdistelmä mattaisia sekä satiinisen hohtavia "metalllisia" luomivärejä. Sävyt ovat monikäyttöisiä sekä helposti yhdisteltäviä toistensa kanssa. "Nudes meet cocoa" ynnätään kuvaavasti paletin takana olevassa tekstissä.

 

Sävyjen välillä on pientä eroa koostumuksissa sekä pigmenttisyydessä, mutta kovin suurta heittoa laadussa ei ole. Pakkaus on kovaa kartonkia/pahvia, joten se on kevyt otettavaksi vaikka matkalle mukaan, mutta kestävyys voi olla sitten toinen juttu (saattaa nuhjaantua reissuissa). Peilikin paletista löytyy.

Peanut, Caramel ja Fudge


Essencen ripsivärien testailut jatkuvat ja nyt vuorossa on Volume Hero mascara waterproof. Tämä on oikein toimiva arkiripsari, koska laittaminen sujuu vaivattomasti ilman suttuja tai yhteen klimppiytyneitä ripsiä. Tuuheuttaa sopivasti ja massan saa laitettua ripsiin tasaisesti. Kestää ainkin pienet silmien vuotamiset ja tihkusateen. Taivutukset pysyvät nekin ripisissä kohtuullisen ajan, mutta eivät välttämättä kestä täydellisinä koko päivää (siitä pieni miinus). Edulliseen hintaansa nähden tämä on kuitenkin erittäin hyvä ripsari!


This Is Me gel nail polish on niin ikään aivan ihana tuote. Lakkailun kanssa ei tarvitse ährätä pitkään vaan se sujuu leikiten. Lopputulos on kaunis ja lakka pysyy kynsillä päällyslakan kanssa siistinä pitkään. Sävy 03 bold on just eikä melkein omaan makuun ja tietysti moni muukin sävy houkuttelisi kovasti. Sanoisin jopa, että on edullisten kynsilakkojen aatelia!

2 kommenttia:

  1. Mie ostin kolme noita kasvosuihkeita ja viimeisin oli hutiostos, sillä siinä oli seassa kultaista shimmeriä! Tajusin asian vasta kotona, kun huomasin kimalleklöntin pullon pohjassa, pitää vaan muistaa olla ravistelematta :D Taisi olla Lime, jossa oli tuota kimallusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, shimmeristä voisi kyllä olla aina selkeä maininta pakkauksen kyljessä. Muhun ei shimmerisyys iske muuten kuin esim. luomiväreissä tai kynsilakoissa. Joskus oon vahingossa ostanut kimallusta sisältäviä juttuja, jos en ole lukenut tekstejä niin tarkkaan, mutta joskus shimmeristä ei ole vaan ollut yhtään mitään mainintaa (mikä on huippu ärsyttävää).

      Poista