sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Loppuneet 5/19


Black Onyx Pistache EdP. Hajuveden loppuminen on omalla kohdallani harvinaista herkkua, koska niitä on itselläni samaan aikaan käytössä aina useampia yksilöitä plus hajuvesien ohella huomiostani kilpailevat myös lukuisat body mistit.


Black Onyx edustaa edullisten "markettituoksujen" kategoriaa, mutta tietääkseni merkkiä ei Suomessa juurikaan myydä (ehkä jostain pikkuliikkeistä tai halpahalleista voi satunnaisesti löytyä). Netistä merkin tuoksuja kuitenkin löytyy. Tämän sain avokin äidiltä, joka puolestaan oli hommannut/saanut sen Saksasta tai jostain Keski-Euroopasta.

Pistachessa on esimerkiksi orkideaa, jasmiinia, hyasinttia, appelsiinin- ja luumunkukkaa, vaniljaa ja tonkapapua. Kyseessä on kaiketi oriental/spicy-tyyppinen tuoksu. Omaan nenääni tuoksu on kevyen mausteinen, makeahko ja jollain tavalla myös  lempeän "pehmeä".

Vaikka Pistache oli tuoksuna erittäin mieluinen, alkoi tuoksussa tapahtumaan selvää "laimenemista" sekä väljähtymistä. Sain tämän avokin äidiltä jo vähän käytettynä, joten epäilisin tämän olleen melkoisen iäkäs (oli mullakin käytössä useamman vuoden ajan).

Candy Crush Lemonade Lake Body Mist ei sen kummempia tunteita herättänyt. Ihan ok lempeän sitruunainen (ei liian kirpsakka tai väkevä) body mist tuoksu. Näitä myytiin aikoinaan esimerkiksi Sokoksella, mutta nykyisestä saatavuudesta ei ole tietoa.


Himalaya Refreshing & Clarifying Toner. Mainio kasvovesi normaalille ja sekaiholle. Tuntuma oli virkistävä ja "puhdistava", mutta ei silti kuivattanut ihoa. Tuoksukin oli jees.

Loreal Skin Perfection seerumi oli löytö pikkurahalla poistohinnalla. Olihan tämä aika silikonisen tuntuinen, mutta imeytyi ihanan nopeasti sekä siloitti ja napakoitti kasvojen ihoa välittömästi. Ei huono, jos nyt ei mikään ihmeellinenkään.

Lumene Complete Rewind Recovery Eye Cream. Sain tämän SY-voiteen joskus äidiltä, joka joutui ihoärsytyksen vuoksi Lumeneistaan luopumaan. Syväkorjaava silmänympärysvoide oli täyteläisempää sorttia, joten se oli käytössä iltaisin. Ei tässä mitään maagista ollut kuten ei moitittavaakaan eli ihan perushyvä tuote kaikinpuolin.


Avon senses Hydrating exotic fruits & basil Shower Gel on vanha tuttu Avonilta. Tässä on ihana tuoksu ja itse saippua on väriltään pinkkiä. Onneksi tykkään, koska jemmoissa on vielä toinen 500 ml:n puteli samaista suihkugeeliä :D

Yves Rocher Cranberry & Almond Shower Gel. Jokusen vuoden takainen joulukauden LE-sarjan suihkugeeli tuli korkattua jemmoista käyttöön tuossa viime joulukuun kieppeillä, mutta puteli saavutti loppunsa vasta nyt. Sopii tuoksumaailmansa puolesta talveen ehdottomasti parhaiten ja tuoksussa esiin tuleva manteli rupesi jo vähän tökkimään loppua kohti.

Nivea Caring Shower Silk mousse suihkuvaahto on hyvää tavaraa, kuten muutkin merkin suihkumousset. Vaahto on kuohkean tiivistä ja runsasta. Ihotuntuma on pehmeä eikä kroppa janoa rasvailua niin runsaasti tämän ollessa käytössä. Tuoksusta tulee mieleen joku "perus"vartalovoide tai  saippua eli se on aika neutraali.

Nivea protect & care Anti-Perspirant. Lempeä dödö kainaloiden iholle ja tuoksu on klassisen Nivean sinisen voiteen kaltainen. Pito oli riittävä useimpiin päiviin (talvella), mutta kesällä valitsen suosiolla hieman "tujumpia" dödöjä. Voisin ostaa ensi talveksi uudestaan.


Organic Shop Algae & Clay Strengthening Hair Conditioner Blue Lagoon. Hoitsikka lupailee vahvistaa, kosteuttaa ja suojata hiuksia, minkä se kyllä tekikin. Siinä mielessä pätevä hoitoaine, mutta haju oli jokseenkin kamala. En osaa nyt yhtään pukea sanoiksi mikä siinä aiheutti tökkimisen, mutta ei vaan istunut omiin tuoksumieltymyksiin. Onneksi haju ei jäänyt juurikaan hiuksiin ja kaipa siihen asteittain vähän siedätyin, kun pystyin käyttämään putelin loppuun. Ei jatkoon tuoksun vuoksi.


La Roche-Posay Lipikar Baume AP+ (näytekoko) hajusteeton vartalovoide erittäin kuivalle iholle. Sopii myös herkälle sekä atopiaan taipuvaiselle iholle. Tämä lupailee rauhoittaa, pehmentää, lievittää kutinaa ja kiristävää tunnetta iholla. Lisäksi voide auttaa palauttamaan ihon luonnollisen rasva-ainetasapainon ja vahvistaa ihon suojaa ulkoisia ärsykkeitä vastaan.

Mitä nyt tuon näytekoon perusteella testailin niin kyllähän tämä kosteuttaa tehokkaan tuntuisesti. En silti osaa arvioida toimivuutta ärtyneellä/atooppisella iholla, koska itselläni ei sellaista ole. Normaalikokoinen puteli on apteekeissa aika hintava ja omalla iholla joku paljon edullisempi perusvoide ajaa ihan saman asian.


Avon Foot Works Intensive Callus and Corn Cream on suunnattu erityisesti kovettumille ja liikavarpaille. En huomannut tämän mitenkään huomattavasti kovettumiin tehoavan ja liikavarpaita kun en omista, niin tehosta siinä hommassa en voi sanoa mitään. Meni siis tavallisena jalkapohjavoiteena, mutta parempiakin jalkarasvoja löytyy pilvin pimein. Raikas tuoksu oli tämän voiteen paras puoli.


Candy Soaps Tutti Frutti Hand Soap. Aikamoinen purkka-karkki-pläjäys, mutta tykkäsin. Väriltään tämä oli pirtsakan vihreää. Merkin käsisaippuat lukeutuvat lemppareihini :)

Happy Hands käsidesi (watermelon) saavutti loppunsa melkoisen nopeasti. Toisaalta putelikin on pieni (30 ml).


Maybelline Super Stay Setting Spray. Todella hyvä meikinkiinnityssuihke. Sulautti meikkipohjan nätisti yhteen ja pidensi huomattavasti sen pysyvyyttä siistinä/freesinä. Jos iho oli kuivahko niin suihkautin alle varuilta aina ensin face mistiä ja sitten vasta tätä (näin teen tosin kaikkien meikinkiinnityssuihkeiden kanssa). Ostan jossain vaiheessa lisää.


Models Own Face Base Illuminating Face Primer ei vaan taipunut omiin tarpeisiini istuvaksi, joten annan periksi ja laitan tämän poistoon. Syy miksi en tykännyt tästä lainkaan ovat primerin sisältämät kimalteet/hileet, jotka jäivät ärsyttävästi sinne tänne kasvoille näkyviin. Vaikka laittoi primerin päälle koko helahoidon (peiteaineet, meikivoiteen ja puuterin) sieltä ne kimalteet tulivat vaan edelleen esiin tietyssä valossa kasvoja käännellessä (näkyivät erityisen hyvin keinovalossa sekä tietysti kirkkaassa auringossa).


Lumene Nordic Chic Full-On Curl Mascara waterproof oli esillä aiemmin ripsaripostauksessa. Hyvä arkiripsari, joka erottelee ripset nätisti, pidentää sekä pitää taivutukset kuosissaan.

Technic Lipkit (Bare Faced) huulipunapalettissa on niin kamala haju, etten halua tätä enää käyttää. Huulipunanapit tuoksuivat alunperinkin pahalle ("teolliselle/kemialliselle" sekä tunkkaiselle), mutta tuntuu että outo haju on vaan voimistunut entisestään ajan kanssa. Harmi sinänsä, koska sävyt olivat monikäyttöisiä, koostumus hyvä (vaikka ei kovin kauan huulilla kestänytkään) ja näitä oli helppo/nopea käyttää joko sormella tai pienellä siveltimellä.

Essence Velvet Stick Matt Lip Colour (03 Mega Melon) on hommattu jo jokunen kesä sitten eli joutaa pois kuleksimasta. Mielyttävän huulituntuman omaava ja runsaasti pigmenttiä sisältävä huulipuna ei tosin päässyt huulille kovinkaan usein, koska sävy ei sopinut itselleni. Periaatteessa kiva "kesäsävy", mutta en koe oloani luontevaksi tällaisissa sävyissä (eivätkä ne tosiaan natsaa väritykseeni). Hyvä puna, mutta sävy oli vaan väärä.

Gosh Lip Oil (003 rose) oli erinomainen varsinkin talviaikaan, koska toimi niin huulihoitotuotteena kuin kevyenä huulimeikkinäkin. Tykkäsin paljon, mutta tämäkin on palvellut aikansa ja ylittänyt myös käyttöaikasuosituksensa (12 kk avaamisesta).

We Care Icon Magnetic Lips moisture wear lipstick (sävy 6). Edulliseen hintaansa nähden pätevä nudepuna, mutta ehti mennä vanhaksi ja punaan oli muodostunut harmahtavan tummia kohtia. Tuoksu oli silti edelleen kunnossa, joten onneksi tuli syynättyä tätä tarkemmin ennen huulille laittamista.


Gosh (Vanilla Ice) kynsilakka oli jo lähes tiensä päässä, kun jämät kuivahtivat pullon pohjalle. Tämä oli kiva lakka "tehosteena" toisen värikkäämmän lakan päällä. Goshin kynsilakat ylipäätään ovat olleet mielestäni laadukkaita.

Mavalan kynsilakka (182 Fresh Melon) joutuu poistoon, koska en tule vaan tätä enää käyttäneeksi. Omistan lähes saman sävyisen lakan Yves Rocherilta ja se on paljon parempi (näyttää kynsillä nätimmältä sekä levittyy helpommin ja tasaisemmin).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti