tiistai 9. helmikuuta 2016

Parit Benecosit

Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan itseäni pikku hiljaa aina vaan enemmän. Satunnaisesti olen joitakin luonnonkosmetiikan tuotteita käyttänyt, mutta suuremmin en ole vielä innostunut, paitsi vajaa kymmenisen vuotta sitten oli Dr. Hauschka hurahdus, jolloin käytin vain kyseisen merkin puhdistus- ja kasvojenhoitotuotteita. Sekin sitten jäi, koska kyllästyin eikä iholleni nyt mitään ihmeitä sen myötä tapahtunut.

Luonnonkosmetiikan meikit ovat puolestaan jääneet melko vieraiksi. Päätin aloittaa paremman tutustumisen parilla benecosilla (luomiväri ja poskipuna), koska olen merkin tuotteista lukenut niin paljon positiivisia arvosteluja ja hintatasokin on huokea.

Benecos on varmasti useimmille tuttu saksalainen merkki, jonka tuotteet ovat 100% luonnonkosmetiikkaa ja BDIH-sertifioituja (kynsilakkoja lukuunottamatta). Valikoimiin kuuluu meikkien lisäksi ihon- ja hiustenhoitotuotteita.


Pakkaukset ovat läpinäkyvää muovia ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan jees. Molemmissa tuotteissa on simppelin kaunis kuvio pinnalla. Tällaiset pienet yksityiskohdat jostain syystä viehättävät itseäni aina kovasti :)


Natural Eyeshadow (So What?) päätyi kokeiluun monikäyttöisen sävynsä ansiosta. Sopii niin arki- kuin juhlameikkiin sekä yhdisteltäväksi muiden luomivärien kanssa. Koostumus on "metallisen" hohtava, pehmeä ja todella pigmenttinen. Levitys ja häivyttely onnistuvat vaivatta.


Natural Powder Blush (Mallow Rose) on hillitympien poskipunien ystävälle aivan nappi valinta. Koostumus on mattainen. Sävy on ruusuisen pinkihtävä ja ehkäpä hieman malvaan taittava. Tämä ei ollut niin pigmenttinen kuin edellä mainittu luomiväri, mutta tätä voi kerrostaa suht huoletta ilman pelkoa överistä lopputuloksesta. Raikastaa kivasti kasvoja ja sopii monenlaiseen meikkiin.



Täytyy sanoa, että ihastuin molempiin :) Tämä kokemus lisäsi mielenkiintoa entisestään luonnonkosmetiikkaa kohtaan.

Olisiko suositella hyvää ja kokeilemisen arvoista luonnonkosmetiikan meikkituotetta?

2 kommenttia:

  1. Multakin löytyy just tuo poskipuna ja pari muutakin sävyä. Pigmenttiä voisi tosiaan olla hiukan enemmän, mutta eipä tarvitse pelätä pelleposkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään arkimeikissä juuri tällaisista "kevyemmistä" poskipunista. Ja aina on helpompi lisätä kuin ottaa pois :D

      Poista