lauantai 20. helmikuuta 2016

Pikku tilailut ja meikkipöydän siivousta

Aloitetaan pienellä meikkitilauksella makeupshopilta. Makeupshop.fi myy meikkejä useimmiten pikkurahalla ja kaupan sivuilla tulee pyörittyä silloin, kun tekee mieli pientä piristystä meikkipussiin. Toimitus on ilmainen sekä nopea. Itseäni kiinnostavat kaupassa etenkin huulituotteet ja kynsilakat.


Tällä kertaa tilauksen syy oli ripsivärissä. Maybelline the Hyper Curl Volum Express waterproof mascara on mennyt minulta totaalisesti ohi kauppojen hyllyillä tai sitten tätä ei ole ollut Suomessa edes myynnissä. Maybellinen tuuheuttavat vedenkestävät ripsarit eivät ole koskaan tuottaneet pettymystä, joten odotukset ovat kovat tämänkin suhteen.

Manhattan on itselleni uusi tuttavuus, vaikka olen merkin tuotteita kyllä nähnyt blogeissa/vlogeissa sekä nettikaupoissa. Tallinasta löytyi Rimistä ja Prismasta ainakin jokunen vuosi sitten merkin ständejä, mutta en tuolloin innostunut mitään ostamaan.

Nyt kokeiluun päätyi huulilakka (sävy 07). Pakkaus muistuttaa Rimmelin Apocalipsien hylsyjä eli onkohan kenties kyseessä "Dupe" Rimmelin huulilakoille.

*Kommenteissa tuli ilmi, että Rimmelin ja Manhattanin omistaa sama emoyhtiö, joten se selittääkin noiden pakkausten samanlaisuuden.*


Ensivaikutelma on hyvä. Huulilakka levittyy helposti ja nätisti. Huulituntuma on miellyttävä ja tämä myös näyttää huulilla sellaiselta "herkullisen mehukkaalta". Kiiltoa ja intensiivisyyttä on sopivasti. Ei takerru pahemmin kuiviin kohtiin, mutta kovin röhelöisille huulille eivät huulilakat ole tiedetysti se paras valinta. Huulille asetuttuaan kuivuu hitusen mattaiseksi ja korostaakin sitten vähän enemmän kuivia kohtia. Kestävyys ei ole kummoinen, ei lähellekään esimerkiksi Lorealin Caressen veroinen (muuta vertailupohjaa ei itselläni ole huulilakkojen suhteen). Silti pidän tätä kyllä vähintään hintansa väärtinä ja käytän ihan mielelläni. Tätä on helppo lisäillä tarpeen mukaan, koska ei jämähdä huulten pinnalle.


Rimmel Sweetie Heart kokoelmasta matta kynsilakka sävyssä 002 Chase Me oli ostettava kivan pastelliminttuisen värinsä vuoksi. Kuten on tullut jo monesti ilmi, fanitan Rimmelin kynsilakkoja.


Sokkarilta tilasin blogeissa paljon kehuja saaneen Madaran Balancing Tonerin. Pullon kyljessä kasvoveden kerrotaan palauttavan/säätelevän ihon luonnollista pH-tasapainoa, kontrolloivan ihon rasvaisuutta, häivyttävän huokosia, uudistavan ihon suojakerrosta, sävyttävän (?) ja hoitavan syvältä. Tasapainottava kasvovesi on suunnattu normaalille ja sekaiholle.


Tuntuma kasvoilla on piristävän raikas. Iho ei jää kiristelemään mistään kohti ja kasvot tuntuvat miellyttäviltä tämän jälkeen. Reilun viikon käytön jälkeen ainakin nenän huokoset/mustapäät ovat vähentyneet ja pienentyneet. Kasvot vaikuttavat heleämmiltä, mutta vaikea sanoa onko kasvoveden vai aurinkoisina päivinä ulkoilemisen tulosta... Kasvovesi tuoksuu tuoksuttomalle tuotteelle, mikä ei itseäni kovinkaan viehätä, mutta ei ole häiritseväkään ominaisuus. Mielestäni pullo on tyylikäs ja plussaa tulee myös napsautettavasta korkista.


Ziajan käsivoiteeseen ihastuttuani halusin kokeilla merkin kosteuttavaa jalkavoidetta. Koostumukseltaan tämä on myös kevyt ja nopeasti imeytyvä. Eli perus "kunnossapitorasva". Ainoa mikä juuri nyt tässä tökkii on sitruunainen tuoksu. Ihan vaan siksi, kun nuo muutkin käytössä olevat jalkavoiteet tuoksuvat sitruksiselle eli seurauksena on yliannostus sitruunaa/sitrusta. Pitänee hommata kesäksi vielä jonkun muun tuoksuinen voide.
 
En miellelläni heitä kosmetiikkatuotteita pois, mutta välillä on pakko karsia vanhimmasta päästä. Tulee tilaa uusille jutuille eikä kosmetiikkakaan säily käyttökelpoisena ikuisesti. Joskus joutuu myös luovuttamaan, jos joku tuote ei vaan toimi omiin tarpeisiin/vaatimuksiin nähden yrityksistä huolimatta.

Osa näistä poistoon joutuneista on käytetty lähestulkoon loppuun ja osa on mennyt selkeästi jo vanhaksi.



Huulituotteita lähti poistoon tällainen setti. En nyt tarkemmin rupea näistä turinoimaan, koska monet  eivät ole enää edes markkinoilla. Ainakin Sleekin Pout Polish oli jo esillä aiemmin tässä postauksessa. Tykkäsin itse tuotteesta, mutta en ehtinyt tarpeeksi käyttämään, koska käytössä oli/on runsaasti muitakin punia, kiiltoja ja rasvoja. Plussat silti suojakertoimesta. Yves Rocherin huulikiillot kuuluvat suosikkeihini, koska eivät ole tahmaisia, tekevät luonnollisen kiillon sekä sävyn ja hinta on kohdillaan. Kuvassa näkyvä yksilö oli joskus muinaisuudessa kesämeikki-kausituote. Nivean kiiltopunia olen jäänyt kaipaamaan, sillä olivat passeleita käsilaukkupunia.


Fit Me anti-shine meikkivoidepuikko pääsi joskus lempparit-postaukseen. Jäljellä on enää pieni nysä. Koska olen levittänyt puikkoa suoraan kasvoille ja säilyvyys päiväys on umpeutunut, luovun tästä ihan suosiolla.


Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide ei ole enää pitkiin aikoihin houkutellut käyttämään. Alkuun tykkäsin tästä enemmän. Koostumus on liian paksua makuuni ja sävy on liian tumma (oranssihtava), joten kasvot näyttävät vähän tunkkaisilta tämän kanssa. Päädyin sekoittelemaan tätä välillä vaaleampiin meikkipohjiin, mutta tuntuma kasvoilla oli silti liian "raskas". BB-voiteeksi tämä on peittävä ja tuoksui oudolla tavalla miellyttävälle. Sopii varmasti paremmin nuoremmalle, rasvaisemmalle ja tummemmalle iholle kuin omani. Parasta ennen päiväys on 12/2015, joten suotta tätä enää jemmoissa pyörittelee.

Avonin Luxe concealer (light) vilahti muistaakseni joissakin suosikeissa. Koostumus on peitepuikossa kermaisen pehmeä ja häivyttely iholle helppoa. Peittää kelvollisesti. Tämä oli pikkaisen liian kellertävä omalle ihosävylleni, mutta tummien silmäalusien kanssa toimi hyvin.


Pakkaus oli ongelmallinen. Ohut peitepuikko katkesi jossain vaiheessa ja se piti työntää sormella takaisin hylsyyn kun ei enää kierittämällä onnistunut. Ja sotkuahan siitä seurasi. Mulle on käynyt jo montaa kertaa noin Avonin ohuissa ja pitkulaisissa hylsyissä olevien tuotteiden kanssa (peitepuikot, huulipunat).


W7 Honolulu aurinkopuuteri teki tilaa muille vastaaville. Pannu pilkottaa ja on jo palvellut aikansa. Käytin tätä varjostuksiin, mutta oli loppupeleissä vähän liian tumma makuuni. Pigmenttiä kuitenkin löytyy ja koostumus mukavan pehmeä. Tämä on vissiin kopio Benefitin Hoola aurinkopuuterista.



E.l.f. Complexion Brush oli käytössä vuosikausia varjostusten tekemiseen/häivyttelyyn sekä aurinkopuutereiden kanssa. Vasta nyt vuosien käytön jälkeen harjakset alkoivat "vanuttumaan" sekä siveltimen muoto alkoi leviämään. Yksi suosikkisiveltimistäni. Edullinen eli oli hintaansa nähden laadukas ja kestävä.

Läjä sekalaisia. Näistäkään ei tule sen enempää juttua, sillä eivät tietääkseni ole enää tuotannossa/saatavilla.


6 kommenttia:

  1. Manhattanin ja Rimmelin omistaa sama emoyhtiö eli käytännössä noi ovat sama tuotemeri paketissa :-)

    VastaaPoista
  2. No se selittääkin huulilakkojen pakkausten identtisyyden, kiitokset tiedosta :)

    VastaaPoista
  3. Mulla oli tuo Madaran Balancing Toner ja tykkäsin siitä kovasti! Nyt kokeilin samalta merkiltä Clarifying Toneria ja mun mielestä nyt talvella tuo Balancing Toner oli parempi, koska Clarifying kuivattaa ihoa vähän enemmän. Kesällä taas Clarifying saattaisi olla parempi, koska ihoni on aika rasvoittuva silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogista mm. kasvoveden bongasin :) Tuo Clarifying kuullostaa myös kokeilemisen arvoiselle.

      Poista
  4. Madaran kasvovettä pitäisi kokeilla, koska huokoset ja mustapäät ovat jatkuvat riesa :D. Manhattanin meikkejä olen ostanut Saksasta, joten hauska kuulla, että niitä voi suomalaisestakin nettikaupasta hankkia.

    VastaaPoista
  5. Katan vinkkaama Clarifying kasvovesi voisi olla myös hyvä, etenkin jos iholla on runsaasti epäpuhtauksia. Balancing toner ei kovin tujua ole, yksi syy miksi siitä tykkäänkin.

    VastaaPoista