lauantai 9. heinäkuuta 2016

Arvontavoitto

Onnetar suosi meikäläistä TalkandBake-blogin arvonnassa.


Palkinto sisälsi kolme Sinful colorsin kynsilakkaa ja yhden Dermosilin lakan.

Pirteän kirkas oranssi sävy Cloud 9 on ehtinyt jo kerran kynsille. Koostumus oli helppoa levittää sopivan ohuesti sotkematta ja lakka kuivui nopeasti. Miellyttävän sekä laadukkaan oloinen kynsilakka, mutta vaati kuitenkin muutaman kerroksen, jotta lopputulos oli tarpeeksi peittävä.

Sävyt Copper Pot ja Midnight Blue edustavat itselleni syksyisempiä/talvisempia tunnelmia, joten ne jäävät vielä hetkeksi odottelemaan käyttöään.

Dermosilin kynsilakassa Sweetheart on nätti tumma pinkki sävy ja tämäkin pääsee käyttöön myöhemmin.


Pari arkkia MILV water decaleita. Nämä ovat itselleni täysin outoja juttuja, koska en kynsien parissa peruslakkauksien lisäksi ole puuhastellut laisinkaan. Aion silti kokeilla, katsotaan miten käy :D Onneksi Youtubesta näyttäisi löytyvän helppoja ohjevideoita näiden käytöstä.


Hurraw! Papaya Pineapple huulirasvaa en raaskinut vielä korkata, koska huulivoiteita on tällä hetkellä käytössä enemmän kuin tarpeeksi (myös kaksi Hurraw!:n rasvaa). Tässä olisi ainakin nimen perusteella kivan kesäinen tuoksu, mutta hedelmätuoksut toimivat kyllä aina :)

Essencen all eyes on me waterproof mascaraa olenkin ollut aikeissa ostaa muutamaan otteeseen, mutta näiden kohdalla on aina silloin ollut hyllyssä tyhjää. No, nyt vihdoin pääsen tätä kokeilemaan, kunhan saan vähintään pari käytössä olevaa ripsaria ensin loppuun.


Oriflame The One Lip Sensation Matte Mousse Plush Peach on vaatinut vähän totuttelemista räväkän värinsä suhteen. Tiedän, että joskus tekee ihan hyvää mennä ns. mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta ikävä kyllä oranssit huulituotteet eivät itselleni vaan sovi. Omassa käytössäni tämä toimii parhaiten, kun laitan ensin moussea pienen määrän huulille aplikaattorilla ja sitten tasoittelen plus tuputtelen värin kevyesti paikoilleen sormella. Sävystä tulee näin tehtynä hentoisempi ja luonnollisempi. Koostumus on aika kuivaa, joten tuolla edellä mainitulla tavalla myös tasainen levitys onnistuu helpoiten. Monesti laitan päälle vielä jotain huulikiiltoa. Kuvaan en onnistunut samaan sävyn kirkkautta näkyviin, väri on siis intensiivisempi todellisuudessa.


Paketissa oli myös Dr. Oetkerin syötäviä vohvelivuokia. Avokilla on kuun lopussa synttärit, joten aion hyödyntää näitä leivonnassa vaihteluna perinteiselle täytekakulle.


Tämä taisi olla toinen kerta, kun voitin blogiarvonnassa. Beautify.fi:n arvoinnoissa olen myös aikoinaan voittanut pari kertaa. Onko muille sattunut arvontavoittoja kohdalle vai tuntuuko ettei arpaonni ole koskaan suotuisa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti