keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Loppuneet 7/16

Otan nyt pienen varaslähdön heinäkuun loppuneiden kanssa, koska muuta ei tule kuitenkaan enää tässä kuussa kulutettua loppuun ja olisi kiva saada tyhjät putelit vihdoinkin roskiin.


Le Petit Olivier Orange Blossom Shower Creamista kirjoittelin enemmän tässä postauksessa. Vaikka kysessä oli 500 ml:n puteli, niin vähän erikoisempi "happamahko" tuoksu ei alkanut kyllästyttämään toisinaan käytettynä. Tuskin silti ostan enää samaista tuoksua, mutta muita merkin Shower Cremeja ostan takuulla jatkossakin.

Lemon Juice & Glyserine Hoitava suihkusaippua puuvilla pääsi yhdeksi suosikeistani. Jatkoon.

Online Balans Body Granaattiomena vartalonkuorintavoide. Kuorivia rakeita oli tässä omaan makuuni liian harvassa, mutta silti onnistui tekemään ihosta selkeästi pehmeämmän tuntuisen. Geeli/voide vaahtosi jonkin verran, mistä tykkäsin, mutta tuoksu oli pliisu. Tällä ei ollut kovin mukava kuoria (isohkot rakeet tuntuivat raapivilta), mutta lopputulos miellytti. Jos hankin kyseistä kuorintaa lisää, niin taidan valita mielummin merkiltä löytyvän oliiviversion. Näitä kuorintoja oli tässä äskettäin Tokmannilla myynnissä eurolla, mutta en tuolloin innostunut ostamaan, koska tämä oli vielä silloin käytössä.


Oriflamen Feminelle intiimipesuneste on ihan perushyvä tuote omassa kategoriassaan. Miedosti hajustettu ja riittoisa. En välttämättä tule uudelleen hankkineeksi, koska esimerkiksi Avonilta ja Dermosililta saa edullisesti vastaavia pesunesteitä ja tilailen niistä muutenkin paljon useammin.


Online Sensitive Aloe Vera & Cucumber käsisaippua ei kuivattanut käsiä ja tuoksui miedon raikkaalle. Pullo on simppelin tyylikäs ja sitä "kehtasi" pitää esillä keittiön lavuaarin reunalla. Väriltään saippua oli pirteän vihreää. Jatkoon, mutta vaihteeksi jossain toisessa tuoksussa.


Loreal Elvital Extraordinary OIL hiusöljy hennoille ja ohuille hiuksille oli ohittanut käyttöikä-suosituksensa (18 kk avaamisesta) hyvän aikaa sitten. Riittoisa tuote siis kyseessä. Ei tämä todellakaan päivitäisessä käytössä ollut, mutta aina silloin tällöin tähän tuli tartuttua. Suihkepullo on kätevä, koska annostelu oli helppoa ja eikä öljy itsessään tahmannut pulloa. Laitoin öljyä kuitenkin käsien kautta, sillä jos tätä tuli pikkaisenkin liikaa, hiuksistani katosi kuohkeus ja ne latistuivat. Pesun jälkeen auttoi latvojen sekä pituuksien selvittelyssä ja kuiviin latvoihin laitettuna tasoitti pahimpaa hapsotusta. Mitään vau-fiiliksiä ei tästä tullut, joten ei jatkoon.


Dermosil Linimenttivoide. Tällaisia voiteita kuluu tasaista tahtia, mutta en osaa tehdä suurempaa eroa eri merkkien tuotteiden välillä. Todennäköisesti tulee tilattua taas jossain vaiheessa.

Dermosil Nature-sarjan puhdistugeeli minikokoisena oli kiva reissukaveri. Koostumus on lirua (tai sitten tuubiin oli eksynyt vettä), mutta puhdistusteho oli hyvä. Taannoisesta "sitrus-ähkystä" toivuttuani tuoksukin menetteli. En varta vasten lähtisi tätä tilaamaan, mutta ainakin pikkutuubin voisi ujuttaa seuraavaan tilaukseen mukaan.


Yves Rocher Moisturizing Lotion Aloe Vera Pulp minituubi. Tämä oli oikein miellyttävän tuntuinen kosteuttaja, mutta melko tyypillisestä rochermaisesta tuoksusta en niinkään välittänyt. Monet kokeilemani kasvovoiteet ovat nimittäin tuoksuneet samanlaiselle. Siitä huolimatta aion tilata isomman tuubin, kunhan laitan tilausta YR:lle.


Loreal Age Perfect Fresh Toner kasvovesi. Ihoni näytti tykkäävän kovasti, joten heittämällä jatkoon. Miinusta tulee silti pullon neliskanttisesta ja lituskasta muodosta, koska välillä annosteleminen oli ruikkimista sinne tänne eikä sopinut "luonnolisesti" hyppysiin.


Dermosilin Nature kasvokuorinta ja kasvonaamio. Näistä kirjoittelinkin jo täällä. Kuorinta on loppunut jo aikoja sitten, oli vaan jäänyt tyhjänä kaappiin pyörimään. Kuorinta jatkoon, kasvonaamio ei (koska olen sittemmin löytänyt Herbinan Moisture Balance kasvo-/yönaamion).


Avon Nature Nourishing Green Olive kasvovoide ihastutti talviaikaan täyteläisellä ja rauhoittavan hoitavalla koostumuksellaan. Mutta kuinkas kävikään! Pikkuhiljaa naamaani alkoi pukata kipeitä ja isoja finnejä, jotka yhdistin kyseisen voiteen käyttämiseen. Lopetin käytön ja finniongelma poistui. Kulutin pois käsi- ja kropparasvana. Ei jatkoon.


Ziaja Natural Olive Hand & Nail Cream ylsi yhdeksi lemppari käsivoiteekseni ikinä. Kevyt koostumus imeytyy hetkessä eikä jätä käsiin kalvomaisen nahkeaa tunnetta. Kosteutti ja hoiti omiin tarpeisiin riittävästi ja tuoksu on miedon "pehmeä". Seuraavaksi aion kokeilla merkin vuohenmaito käsivoidetta, jota näyttäisi löytyvän ainakin Sokoksen valikoimista.


Laatikkojen kätköistä löytyi Ainu Sinkkivoide, jonka hankin aikoinaan finnien punoitusta hillitsemään ja paranemista nopeuttamaan. Tämä on ollut avattuna niin pitkään, että en "uskalla" enää käyttää. Eipä tästä kaiketi ole edes suurempaa apua ollut, koska on unohtunut tyystin :D Tätähän voisi käyttää muihinkin punoituksiin/ärsytyksiin, mutta on nyt auttamattomasti vanhaa tavaraa. Ei jatkoon.


Muutama meikkituote jouti myös poistoon. YR:n huulikynästä en vaan tykännyt yhtään ja muut ovat ns. aikansa palvelleet.


Näytteistä sen verran, että kelpoja aloe geelejä olivat kumpainenkin ja Dermosilin Nature Foot Balmissa oli todella raikas hammastahnamainen tuoksu (mielestäni ihanan virkistävä), mutta koostumus oli aivan liian nahkean ja tahmaavan oloista.

4 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään Ziajan käsivoiteista, sitä valkopulloista Goat Milkiä hommaan aina, jos saan käsiini ja on hyvä tarjous.

    Minulla myös tuo HM:n nudes luomiväripaletti odottaa lähes käyttämättömänä loppusijoituspaikkaansa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan, kun Ziajaa löytyy aika nihkeästi kaupoista, mutta onneksi aina välillä onnistuu tuotteisiin törmäämään. Sokkarilla näyttäisi sentään olevan pysyvä (pienehkö) valikoima merkin tuotteita.

      Tykkäsin H&M:n paletissa noista kolmesta sisimmäisestä sävystä ja alkuun tulikin palettia jonkin verran käytettyä. Sai vaan nyt väistyä uudempien luomiväripalettien tieltä :)

      Poista
  2. Sinkkivoidetta usein kehutaan ja itseänikin on houkuttanut kokeilla sitä finneille. En tiedä olisiko apteekin voide sitten tehokkaampi kuin tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti saattaisi ollakin. Ainu kun on suunnattu lähinnä vauvojen iholle, joten ei kai sen silloin kovin "tujua" luulisi olevan? Hmmm, pitänee vissiin vielä kokeilla apteekin versiota.

      Poista