keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Mossa Youth Defence Active Vitamin Toner

Mossan tuotteista hankintalistalla ovat edelleen Vadelma-miselli ja Purity Cleansing Creme-Mousse puhdistusvaahto. Misellejä on kuitenkin tällä hetkellä käytössä useampi ja tuo putsari sisältää AHA hedelmähappoa, joten se sopinee paremmin johonkin toiseen vuodenaikaan, kun iho ei altistu niin paljon auringolle (ja kirkastavia/heleyttäviä ihonhoitotuotteita löytyy jemmoista muutenkin). Kasvovedelle sen sijaan oli akuutimpi tarve, joten mustikkauutetta sisältävä kasvovesi sai kunnian olla ensimmäinen käyttämäni Mossan tuote.


Kasvovesi on suunnattu normaalille ja sekaiholle. Sen luvataan puhdistavan ja antavan iholle "energia buustausta". Sisällössä on myös E-vitamiinia ja vitskuthan tekevät yleensä hyvää niin sisäisesti kuin ulkoisesti (tämähän on siis vain ulkoiseen käyttöön, heh).

Muutaman kerran olen tätä vasta kokeillut, joten vaikutuksesta ihon kuntoon ei ole vielä suurempia huomioita. Ainakin näin alkuun tuoksu on melko tumakan alkoholinen, mikä on pettymys. En voi sietää alkoholille lemahtavia kasvovesiä. Kasvojen pyyhkimisen jälkeen tuoksu onneksi hälvenee ja tasoittuu nopeasti. Kyllä tuoksussa pieni vivahdus mustikkaakin löytyy, mutta saattaa olla, että mustikan kuva putelin kyljessä voimistaa mielikuvaa sen tuoksusta.


Kasvovesi on miellyttävän viileähkön ja raikkaan tuntuista kasvoilla. Vaikuttaisi olevan tehokasta ja tällä saa todellakin viimeisteltyä kasvojen puhdistuksen kunnolla. Ensimmäisellä kerralla kasvoillani tuntui jopa pientä kihelmöintiä, mutta ei ole aiheuttanut punoitusta tai muuta ärsytystä, mitä vähän pelkäsin kihelmöinnin vuoksi. Sekaiholleni (joka rasvoittuu helposti kesäisin) passaa todennäköisesti parhaiten juurikin nyt kesällä, mutta talvella saattaa asian laita olla toinen.

Ensivaikutelmat ovat ristiriitaiset. En odottanut kasvoveden olevan ihan näin "tujua". Toisaalta tuntuma kasvoilla on virkistävä ja kasvoista tulee puhtaan raikkaat. Tuoksu ei sitten taas oikein miellytä. Eli toisaalta tykkään ja toisaalta en. En usko ostavani uudelleen ellei iholle nyt ala tapahtumaan "ihmeitä" pidemmän käytön aikana. Aiemmin mainitut Mossat saavat silti tilaisuuden, vaikka tämä ei suuremmin sytyttänytkään.

2 kommenttia:

  1. Minäkään en pidä kovin tujusta kasvovedestä, muttei sen pidä tietystikään olla mitään ihan litkuakaan. Alkoholia kartan kaikissa kasvojenhoitotuotteissa. Se on mineraaliöljyjen lisäksi ensimmäisenä mitä tarkistan aina inci-listasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoholi ei ole itselläni varsinaisesti kartettavien joukossa (auttaa hillitsemään epäpuhtauksia), kunhan käytössä on samalla kasvotuotteita joissa sitä ei ole, jottei iho kuivu liikaa. Mutta alkoholin haju on tosi turn off kosmetiikassa. Mineraaliöljy joissakin tapauksissa tukkii ihohuokosiani ja aiheuttaa finnejä/patteja, mutta joidenkin sitä sisältävien tuotteiden kanssa ei ole ongelmia ilmennyt. Mielummin itsekin valitsen mineraaliöljyttömän vaihtoehdon jos vaan mahdollista :)

      Poista