torstai 19. tammikuuta 2017

Aleostokset #2


Niinhän siinä kävi, että alelöytöjä tuli tehtyä lisää Sokoksen alen loppurysäyksessä.


Maybellinen Baby Lips Limited Holiday Edition kausihuulivoiteet olivat liian edullisia ohitettavaksi, vaikka aiemmin erään merkin huulivoiteen kokeilun perusteella en ihastunut ollutkaan. Ehkä syynä oli silloinen Baby Lipsien "hypetys" ja esilläolo joka puolella, joten pienoinen pettymyshän se oli, kun kyseessä olikin vaan perushuulirasva. Kokeilemani rasva ei ollut myöskään sävyllinen versio, joten annetaan näille nyt mahdollisuus. Tuoksut ainakin vaikuttavat herkullisilta. Neljän kappaleen paketti maksoi vain 5 euroa. Ine goes cosmetics! -blogista löytyy näisä kattavampi postaus.


Lumenen Artic Glow Li Oil (200 Kaste) on ollut mielessäni monesti aiemminkin. Hinta (7,90 e) tuntui alennuksen jälkeen huomattavasti kohtuullisemmalta kuin normihinta (12,90 e), joten vihdoin tuli tämäkin hommattua. Tilasin äskettäin myös Milanin huuliöljyn ja näistä molemmista tulee varmasti jokunen sananen kirjoitettua blogiin hieman myöhemmin.


Gosh Velvet Touch Lipliner Waterproof huultenrajauskynä (4,90 e). Yksi eri sävyinen löytyy jo entuudestaan ja olen tykännyt. Sävy 006 Angel Kiss on persikkaisen nudehtava. Tämän sävyisille huultenrajauskynille on aina tarvetta.


We Care Icon Magnetic Eyes Smoky Eyes luomiväritrio (Smoky Brown), (5,90 e / norm. 10,90e). Luomivärit ovat paletissa yllättävänkin pigmenttisiä ja satiininen koostumus ei juurikaan karise. Ostin tämän lähinnä keskimmäisen taupesävyn vuoksi, mutta ihan päteviä ovat nuo kaksi muutakin. Laatu on mielestäni parantunut kohisten sieltä alkuajoista, kun sarja ilmestyi myyntiin. Yksi merkin vanha luomiväri trio lähti nimittäin juuri poistoon meikkipöytää siivoillessani ja siinä sävyt olivat kovia eikä pigmenttiä ollut hääppöisesti.


Smoky Brown sävyt ja Gosh Lipliner.

Päivoidetta kuluu aina ja bongasin mielenkiintoiselta vaikuttavan tapauksen vaivaisella viidellä eurolla (norm. 12,90 e). Formula 10.0.6 Picture Perfect Gueava + Vitamin C päivävoiteen pitäisi kosteuttaa, puhdistaa huokosia, pehmentää ja tasapainottaa ihoa. Voiteessa on suojakerroin SPF 15, mikä on aina hyvä juttu päivävoiteessa. Ymmärtääkseni voide on suunnattu nuoremmalle iholle, mutta miksei toimisi yhtä lailla iäkkäämmälläkin iholla. Ainakin kädelle levitettynä ihotuntuma oli miellyttävä ja voide imeytyi nopeasti ilman mitään nihkeän nahkeita jälkifiiliksiä. Luulin alkuun tämän olevan tuoksuton, mutta kyllä tässä joku mieto tuoksuvivahde tulee ilmoille levityksen jälkeen. Ensivaikutelmat ovat todella lupaavat ja voisin palata tähän tarkemmin käyttökokemuksen myötä.


6 kommenttia:

  1. Baby Lips setti on ollut kyllä tosi hyvässä tarjouksessa :)
    Mie piipahdin eilen vaan Carlsonilla, eikä siellä kovin kummoista ollut samat mitkä aina ennenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta :) Oikealla hinnalla olisin tuskin tullut ostaneeksi.

      Minäkin käiväisin samalla reissulla Carlsonilla, mutta tuolla kertaa ei löytynyt mitään erityisen mielenkiintoista (ja edullista) shoppailtavaa.

      Poista
  2. Baby Lipsit olivat mullekin suuri pettymys, kun tulivat markkinoille. En tykännyt yhtään. Oliskohan nyt parempia tarjolla? ;)
    Kivat sävyt tuossa We care iconin triossa. Hyviä taupeja tarvii aina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ainakaan odotukset ole niin kovin suuret :) Täytyy todennäköisesti edelleen käyttää hoitavampia kosteuttajia huulille ja pitää noita enemmänkin kevyinä "meikkituotteina". Kyllä nämäkin varmasti huulia suojaavat ulkona liikuskellessa.

      Juu, käyttöä tulee varmasti tuolla triolla olemaan.

      Poista
  3. Mun pitäisi rajoittaa kosmetiikan ostamista, mutta eilen vähän repsahti juuri Sokos Emotionin alelaareilla :D Ostin itseasiassa tuosta Goshin huultenrajauskynästä tuon saman sävyn. Multa löytyy tuosta kynästä muutama sävy entuudestaan ja tuo on mun suosikki! Mikään muu rajauskynä ei pysy mulla yhtä hyvin :) Tuo Lumenen huuliöljy multa löytyy myös ja se on tosi kiva no makeup -makeup päivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goshin huultenrajauskynät ovat munkin nykyisiä suosikkeja ColourPopin Lippie Pencilin ohella (käyttökokemusta on tosin vain yhdestä, mutta uskoisin muidenkin Lippie pencileiden olevan toimivia).

      Lumenen huuliöljyssä oli yllättävän kiva huulituntuma, kädelle kokeiltuna vaikutti jotenkin tahmaisemmalta.

      Poista